"Vähällä piti, ettei sauma ratkennut", kuiskasi kalanmyyjä-akka.
"Eikö isä rakas kuullut kuinka hän tavan takaa sanoi: mutta tutta?
Pois hänen tietysti täytyi rientää, kun röökinä huusi pull pull. Hän
kaiketi taas lukee paavin katkismusta iltarukoukseen…"
Johannes Mathiaksenpoika oli kieltäytynyt ottamasta vastaan niitä kunnian-osotuksia, joilla Kristiina olisi tahtonut kiitollisuuttaan hänelle näyttää. Ainoastaan pieni valittu seura oppineita ja kirkkosäätyyn kuuluvia oli kutsuttu illallisille linnaan, jossa kilvan koetettiin osottaa uudelle piispalle ystävyyttä.
"Teidän kunnian-arvoisuutenne varoituksen tänäpäivänä ei pidä kalliolle lankeeman", sanoi Kristiina luoden kauniin katseen entiseen opettajaansa, kun illallisen jälkeen istuivat tuttavallisesti keskustellen. "Saattaapa tapahtua, että me, ylhäiset raukat, monta kertaa toivoisimme itsellemme alhaisempaa asemaa, kuin moni luulee. Minä ymmärrän, ei ole yhtään vuorta niin korkeaa eikä laaksoa niin matalaa, kuin korkeudet ja syvyydet ihmis-sielussa. Mutta saattaako myöskin alhaiso, joka meitä kadehtii, käsittää teidän kunnian-arvoisuutenne sanat niitten sisällisen merkityksen mukaan? Eikö niitä soviteta kruunuun ja aatelistoon?"
"Suokaa anteeksi rohkeuteni", vastasi piispa. "Tämän päiväisen tekstin edessä on ylhäinen ja alhainen saman arvoinen. Mikä on suurta? Mikä on pientä? Jumalan valtakunnan lain mukaan hengellisesti köyhät kuuluvat taivaan valtakuntaan ja hengellisesti siviät saavat maan periä. Ei saa unhottaa, että Mestari köyhille kalastajille sanoi: Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus. Maalliselle korkeudelle on itsekieltämys vaikea. Torninhuipun on pitempi tie maahan langeta, kuin pajupensaan lehden. Armollinen röökinä, älkää paheksiko vanhan opettajanne hyvästijätöksi antamia sanoja, minä tiedän hyvin, mitkä suuret lahjat teille on suotu kuninkaallisen mielenlaadun muassa, josta joka päivä Jumalaa kiitän. Mutta noita suuria lahjoja saattaa verrata laivan korkeisiin mastopuihin ja purjeisiin, jotka antavat kovan vauhdin ja keikunnan. Niissä tulee olla enemmän pohjapainoa kuin matalaksi rakennetuissa kaljaaseissa, ja minä tuumaan, että tuon suurta tilaa ottavan tavaran alla, jonka hallitus mukanaan tuo, täytyy olla vahvasti nöyryyttä ja itsekieltämystä pohjalastina. Niitä kyllä löytyy, jotka teille huutavat: vapaa ja laillinen! Mutta nähkääs, vapaa ja laillinen on ainoastaan se, joka ei ole huikentelevaisen sydämmen himojen orja, vaan seisoo vapautettuna Jumalan totuudessa iankaikkisella pohjalla."
Kristiina kuunteli opetusta maltillisesti ja tyvenesti. Nyt puristi hän lämpimästi vanhan opettajansa kättä ja sanoi:
"Minä kiitän teidän kunnian-arvoisuuttanne. Minun valta-istuimeni luona on totuus aina tervetullut, varsinkin, kun se tulee niin suoraan, kuin teidän suustanne. Te tunnette minun… kentiesi paremmin kuin minä itse. Kun nuo suuret syvyydet avautuvat jalkojeni eteen, niin minä muistan teidän sananne ja nöyryytän itseni kohotakseni."
Hän ei teeskennellyt. Hän tahtoi todellakin olla nöyrä, tuo seitsemäntoista-vuotias Kristiina… olla nöyrä kohotaksensa.
20. Tuhkimus.
Hänestä ei tullut oikeata prinsessaa.
Nuoren miehen lupaukset, viinamarja-mehun vaikuttaessa, ovat kuten kastemadot, jotka kömpivät päivän valoon sateella, mutta vetäytyvät takaisin maahan selkeällä ilmalla. Kustaa Kurki oli matkustanut Saksanmaalle isänsä luvalla, koettamatta viedä Hagaria mukanaan. Hagar uskalsi taas näyttäytyä entisen suojeliansa kodissa.