"Ruben Zevi Regensburgissa."
"Hänen tunnemme aivan hyvin", nauroi valtiokansleri. "Hän oli tyytynyt 30 prosenttiin pienistä taskuveloistamme; saattaa toisessa tilaisuudessa pyytää 50. Ei, teidän vapaasukuisuutenne, me olemme vastaiseksi tyytyväisiä Eurooppaamme, kun ainoastaan taitaisimme sitä taitavasti nauttia ja hoitaa, mutta kun tarvitsemme enemmän, tahdomme juuri teidät Afrikaan lähettää."
Asessori Stjernhjelm, joka vuonna 1631 oli saanut helisevän aatelisen nimensä yksinkertaisen Yrjö Olavinpojan sijasta, kuului tuumivan, että, jos Ruotsin valtakunta hallittavaksensa ottaisi murjaaneja ja pakanoita, ei juutalaisetkaan rahakukkaroineen olisi ylenkatsottavia. Stjernhjelm oli nyt 54 vuotinen, tunnettu oppineeksi, teräväpäiseksi ja teräväkieliseksi tuomariksi, sekä muinais-olojen kertoiliaksi, mutta oli tähän asti melkein tuntematon runoiltana. Hänen yllään oli tuomarin avara, pitkä takki, sekä kuten De Geerilläkin, patalakki päässä. Hiukset riippuivat tuuheina molemmin puolin päätä; viikset ja puoliparta antoivat hänelle ankaran muodon.
Presidentti Kurki yhtyi vastustamaan juutalaisia. He olivat oikeuksia vailla Roomalaisessa valtakunnassa ja muualla yhteiskunnallisissa suhteissa ahtaalle ahdattuina. De Geer muistutti, että juutalaiset Hollannissa tekivät rahakauppiaina hyvää apua. Keskustelu kävi vilkkaasti. Ei kukaan huomannut, että kuningattaren kasvoissa väri vaihteli sekä että hän usein katkaisi puheensa ikään kuin hengittääksensä.
Hän oli Stjernhjelmin kanssa alkanut keskustelua Stäketistä ja sen historiasta, kun hän äkkiä tarttui kovasti Ebba Sparren käsivarteen kesken lausetta. Beata rouva, jonka terävät silmät aina olivat varuillaan, huomasi liikkeen, hän nousi pöydän äärestä ja läheni kuningatarta. Kaikki katsoivat sinne päin, illallisvieraat loivat kysyvät silmäykset toisiinsa.
Mitä oli tämä? Eikö kuningatar voinut hyvin?… Se kesti ainoastaan muutaman sekunnin. Itse valtiokansleri, joka istui lähinnä, ei ennättänyt huolestunutta kysymystä tehdä, ennenkuin Kristiina, yhtä kalpeana kuin hän äsken oli ollut punaisena, jatkoi keskustelua entisellä leikillisellä tavallaan.
"Älkää kieltäkö, asessori, että Stäketissä kummittelee! Onko se Kustaa Trolle, joka siellä aaveilee? Sitä asessorin tulisi tietää, joka itse pitää spiritus familiarista ja niin sanoakseni tuntee kaikki salaiset asiat. Älkää kieltäkö, että olette sytyttänyt valkean erään talonpojan partaan noitalasillanne sekä että milloin hyvään saatatte tehdä kirpusta norsun!"
"Kun minulla on onni puhdistaa itseäni noin oppineen kuningattaren edessä, täytyy minun puolustaa suurennuslasi raukkaani", vastasi Stjernhjelm, jonka oli vähän aikaa sitten julkisessa puheessa täytynyt vastustaa liiviläisten pappien soimauksia, he kun häntä syyttivät noitumisesta ja ateismista, jumalattomuudesta.
"Uskotelkaa vain minulle sitä!" jatkoi Kristiina iloisesti. "Jos teillä on suurennuslasi, niin lainatkaa, rakas asessori, se valtiorahastonhoitajalle, että hän rahastohuoneessamme kerrankin saisi hauskan hetken. Varmaan myöskin Lennart herra tuolla ulkomailla tulisi suuresti iloitsemaan, kun hän näkisi pataljoonansa monenkertaisesti lisääntyvän. Ja tyytyväisimmäksi tulee herra De Geer, hän tekee rautakankia neulankärjestä."
Kello läheni 9, joka siihen aikaan oli hyvin myöhäinen tunti. Ateria lopetettiin pitkällä iltarukouksella ja vieraat osottivat velvollista kunnioitustansa suutelemalla kuningattaren kättä. Sitte erottiin.