"Vie minua huoneisiini!" kuiskasi kuningatar ystävälleen. Hän oli ainoastaan suurella voimiensa ponnistamisella jaksanut sanoa muutamia kohteliaita sanoja hyvästijättö-menoissa.
Ebba Sparre talutti häntä makuuhuoneesen. Siellä oli vielä yksi koetus kestettävänä eikä se vähimpiin voimiin tyytynytkään. Beata rouva myöskin velvollisuuden mukaisesti seurasi kuningatarta. Hän epäili Kristiinan teeskennelleen: hän tahtoi tietää kaikkea, mitä hänen ei pitänyt saaman tietää. Sen lisäksi annettiin monta perinpohjaista neuvoa yöksi, vuoteen valmistamisesta, vahdinpidosta, lääkkeistä ja yölampusta! Nämä 20 minuuttia olivat mitä kärsimättömimpiä. Vaikka Kristiina joka hetki oli tainnoksiin menemäisillään, täytyi hänen kuunnella varoituksia ja vastata niihin rauhoittavalla tavalla. Jollei tämä olisi onnistunut, olisi Beata rouva jäänyt yöksi makuuhuoneeseen.
Mutta se onnistui. Tuo uuttera hoitaja läksi, vakuutettuna siitä, että ainoastaan vähäinen voimattomuus oli jäljellä, joka kyllä yön levon jälkeen haihtuisi. Tuskin oli ovi suljettu hänen jälkeensä, ennenkuin kuningatar pyörtyi niin äkkiarvaamatta, että hän olisi pudonnut suin päin lattiaan, jollei kammarineitsyt, joka hänet riisui, olisi seisonut hänen vieressään.
Kutsuttaisiinko lääkäriä? Ei… kuningatar oli sen kieltänyt. Väkevät hajuvedet saattoivat hänen kuitenkin vihdoin tointumaan.
"Ebba", kuiskasi Kristiina heikolla äänellä, kun hän ajatuksiaan oli koonnut, "älä kadehdi kuningatarta! Minä tiedän sen nyt… Minä olen tänään tehnyt näytekokeen!"
Levoton oli yö, välistä Kristiina hourailikin. Hän luuli jälleen olevansa metsästämässä Kolmordenin metsässä… Hän ratsasti andalusialaisellaan, se laukkasi hänen kanssaan yli puitten latvojen aina pilvien sisään. Purppuranpunaiset hattarat ympäröivät häntä, ne riensivät salaman nopeudella hänen ohitsensa… korkeammalle, korkeammalle… aurinkoon asti ja tuolle puolen auringon!… Korkeammalle! Korkeammalle! Silloin makasi hän taas avuttomana maan päällä; nuori mustahiuksinen noita tempasi ratsuruoskan häneltä, sanoen… jaa, mitä hän sanoi, sitä ei kukaan saattanut käsittää.
Kun Beata rouva tuli kello 3 aamulla sisään, oli kuningatar juuri nukahtanut. Kuume vähentyi, hengitys kävi levollisemmaksi. Nuoruuden elinvoima otti vähitellen takaisin loukatun oikeutensa.
Huvimatka Finspångiin täytyi kuitenkin jättää tuonnemmaksi, se tehtiin kolme päivää myöhemmin, kun kuningatar oli aivan entiselleen parantunut.
4. Kellarissa.
Ei… ei mitään pelkuruutta!