Hän hapuili etsiäksensä lehmänvuotaa, jonka hän oli nähnyt jossakin nurkassa, ja levitti sen sitten lattialle valmistaaksensa itselleen yösijaa. Vuota oli kuiva ja kankea, hänen onnistui saada siitä liuska ympärilleen ja sitte hän nukkui.
Mutta tässä vankilassa ei ollut mitään yölepoa. Hetken perästä hän hypähti ylös, sillä jokin hyppäsi vikkelin, pehmein askelin hänen kasvojensa ylitse ja näytti tahtovan piiloutua hänen poveensa. Se oli hiiri ja Hagar kammoi hiiriä. Unen huumeessa sotki hän saavintankoa, tarttui siihen, korotti sitä kattoa kohti, mutta malttoi mielensä, viskasi jälleen tangon pois ja istui kyyryksissään vapisten sillinelikon päälle odottamaan päivän valoa. "Ei mitään pelkuruutta!" toisti hän. Vihdoinkin päivän sarastuksesta pieni juova tunki sisään kellarin ahtaasta aukosta. Kellon olisi nyt pitänyt olla kuusi aamulla, ja talonväki oli liikkeellä. Hän kuuli ääniä, kellarin ovi avattiin, renki ja piika astuivat sisälle. Renki asettui uloskäytävää vartioitsemaan sillä välin, kuin piika kokosi päivällä tarvittavia varoja kellarista.
"Laskekaa minua ulos!" huusi Hagar, samalla kun hän koetti tunkea ulos ovesta.
Vastaus oli kova tuuppaus takaisin.
"Soo, vai niin", sanoi renki virnistellen paremmin tyhmyydestä kuin pahuudesta. "Sinäkö meidän armollisen röökinän olet noitunut? Lennä ulos kivimuurin lävitse, jos olet sitä oikeaa laatua!" Samassa hän katui ajattelematonta kehotustansa, jota velhon tietysti olisi sopinut noudattaa, ja huusi palvelustytölle, että hän kiirehtisi: täällä oli paholainen valloillaan.
Ovi teljettiin uudestaan, ja neljä pitkää tuntia kului siksi, että Beata rouva vihdoin näyttäytyi ovessa. Hän havaitsi vankinsa kellarin nurkkaan kyyristyneenä, liikkumatonna ja käärittynä lehmän vuotaan, tämä kun oli ainoa riittämätön suoja kylmää ilmanhenkeä vastaan.
"Nukutko sinä?" sanoi tuo ankara rouva, salaisesti peljäten että hänen vankinsa ehkä olisi kuoliaaksi paleltunut, tahi nälkään nääntynyt.
Vaivoin Hagar oikasi konttaantuneita jäseniään ja seisoi kuolonkalpeana, mutta ynseänä tuomarinsa edessä. "Laskekaa minua ulos!" sanoi hän.
"No sepä hyvä, että kerrankin olet järkiisi päässyt", vastasi Beata rouva, joka oli pitävinään tytön ynseätä pyyntöä suostumisena tuohon tnnnustukseen, jota häneltä oli vaadittu. "Vastaa minulle vain, millä tavoin kuningatar itsensä on vahingoittanut, niin sinä heti saat vapautesi!"
"Laskekaa minua ulos! Minun ei ole mitään vastattavaa", sanoi Hagar kiivaasti. Se vääryys, jota hän oli saanut kärsiä, pani hänen raivostumaan.