"Sitten on hän monta monituista kertaa asettanut saman kysymyksen minulle. Olen vastannut välistä myöntävästi, välistä kieltävästi. Olen kovin epävakainen ja hän vielä enemmän. Ja te tiedätte, arvoisa isä, kuinka kovaluontoinen minä välistä olen. Olen ollut häneen niin suuttunut toisinaan, että olisin tahtonut häntä lyödä. Kammaripiiat ovat kertoneet minulle hänestä asioita, joista minä häpeäisin puhua. Sellaisia miehet ovat, isä Johannes! Oi, tämä on paha aika, jossa me elämme; prinssit eivät ole hiukkastakaan paremmat, kuin muut herrasmiehet. Eikö se ole häpeällistä? Ja nyt sodassa taas! Ikään kuin emme tietäisi, miten sitä sodassa eletään!"
"Jaa, paha aika tämä kyllä on; mutta piikojen juoruihin ei ole luottamista", huokaili rippi-isä. "Ei pidä tuomita nuorta miestä häntä kuulematta."
"Olin kymmen-vuotias silloin", jatkoi rippilapsi, korottaen ääntänsä, "ja minä olen sittemmin saanut paremman ymmärryksen. Olen ajatellut välistä, että paras ehkä olisi, jos minä pysyisin omassa vallassani. Miksikä naisen tarvitsee antaa itsensä kokonaan miehen valtaan? Se on ihmisten laki eikä Jumalan, sillä Jumalan edessä hän on yhtä vapaasyntyinen, kuolematon henki, kuin mieskin. Isää ja äitiä tulee totella, neuvoa pitää kuulla eikä jörötellä ylpeydessä, mutta missä löytyy se kirjoitettuna, että minun pitää totella miestä? Sitä paitsi, koska Jumala on antanut minun syntyä näin korkeaan virkaan, niin mitenkäpä hallitseva kuningatar alammaistansa tottelisi? Eikö ole parempi, että hän jää neitsyeksi koko elämän-ajakseen?"
Johannes Mathiaksenpoika käänsi nojatuolinsa, ajattelematta mitä hän teki, katsoi suoraan rippilapsensa kiiltäviin silmiin ja vastasi:
"Eikö Saara ollut kuningattaren vertainen ja esi-äiti kansalle, joka on lukuisa, kuin meren santa? Kuitenkin on hänestä kirjoitettu, että hän kutsui miestänsä Abrahamia herraksi…"
"On myöskin kirjoitettu, että Abrahamilla oli monta vaimoa. Jos se on laki, että naisen pitää olla miehellensä alammainen sen vuoksi, että Saara nimitti miehensä herraksi, niin täytyy sekin olla lakina, että miehellä saa olla monta vaimoa."
"Avioliitto on Jumalan säätämä keskinäiseksi avuksi, eikä sitä varten, että väkevämpi sortaisi heikompaa. Ja se tottelevaisuus, joka vapaaehtoisesti syntyy rakkaudesta, ei ole mitään sortamista."
"Mutta jos nyt nainen on yhtä vahva kuin mies, ja vahvempikin, kuka on sitten käskiä, kenenkä tulee totella?"
"Luomisen järjestyksen mukaan on nainen heikompi ruumiiltaan, vaikka tuossa heikossa rakennuksessa saattaa asua vahva sielu. Hän on luotu isänsä tyttäreksi, veljensä sisareksi, miehensä vaimoksi ja lastensa äidiksi. Se on kaikki rakkauden tottelemista, joka ei alenna ihmistä, vaan päin vastoin ylentää."
Kristiina nousi istualta ja puhui harmista vapisevalla äänellä: