"Minä rukoilisin Jumalaa valaisemaan armollista röökinää, että tietäisitte, mikä hänen tahtonsa mukaan paras on."
"Antakaa Hillevin jäädä naimattomaksi! Älkää antako häntä miehen orjuuteen! Hän on siksi saanut liika hyvän järjen. Ja nähkääs, nythän meitä on kolme, jollei useampiakin, jotka osaamme latinaa. Eikö ole häpeä, että niin mahtavalla valtakunnalla kuin Ruotsilla, jossa löytyy paljo oppineita miehiä, on kovin paljo taitamattomia naisia? Kun minä tulen hallintoon, täytyy teidän auttaa minua asettamaan tyttökouluja valtakuntaan. Se tulee olemaan teidän viimeinen mestariteoksenne, samati kuin kuningasvainajan kasvatus ja Upsalan akatemia ennen ovat olleet mahtitöitänne."
"Jumala varjelkoon! Jos Ruotsi saisi niin monta oppinutta neitoa, jotka pitäisivät itseänsä liika hyvänä menemään oppimattomille miehille, jäisi valtakunta piankin autioksi."
"Hohho, älkää peljätkö! Kyllä me puolukoita metsästä löydämme tuokkosen täydeltä, mutta mesimansikoita poimimme yhden erästään… Katsokaapas häntä tuolla akkunan luona! Sellaisia he ovat… Hän ei suinkaan tule pitämään oppia suuremmassa arvossa kuin prinssejä… Noore!"
Nuori ruhtinatar oli, väsyneenä aamullisista vaivoista, nukahtanut nojaten kukoistavan poskensa kättänsä vasten ja nousi nyt tehden hämillään anteeksi pyyntönsä.
"Hyvää huomenta, kaikkein suloisin puolukkani! Nyt on aika suoda valtioneuvokselle hänen ruokaleponsa. Hyvästi, rakas Skytte! Älkää pahaksenne panko, jos olen tässä vähän turhia puhunut. Mutta luvatkaa minulle yksi asia… Luvatkaa minulle, että Hillevi jää naimattomaksi!"
"Kiitoksia siitä suuresta kunniasta, jota armollinen röökinäni on osottanut asumattomalle kodilleni ja kuluneelle uskolliselle palveliallenne! Kiitoksia, kiitoksia, mutta älkää pyytäkö vanhalta kannolta, että hän juurellaan kasvavalle kirsikkataimelle sanoisi: viheriöitse, lapseni, mutta älä koskaan kuki! Ja jos kukkisitkin joskus, niin älä koskaan hedelmiä kanna! En, sitä minä en saata… Hyvästi, armollisin kuningattareni… Sitä en saata!"
Ja hän saatti ylhäiset vieraansa avopäin ulos läpi tyhjän salin, kylmän porstuan, alas liukkaita portaita pitkin, aina heidän odottavaan rekeensä asti.
7. Doxa.
Net jotka Jumala on aateloinnut, eivät saa alentaa itseänsä.