"Niin näes, olinpa varma siitä. Saat lukea minun kanssani Ovidiusta ja Tibullusta. Se on hauskaa. Sinun pitää muuttaman linnaan. Miksikä tahdot tulla? Kammaripiiakseniko?"
"Saanko siivota armollisen röökinän kirjastoa? Pyyhkiä kirjoista tomun? Sytyttää lukulampun? Tehdä kirjaluetteloa?"… Hagarin tummat silmät loistivat ihastuksesta. Hän tahtoi suudella kuningattaren hameenpalletta, mutta Kristiina esti häntä.
"Ainoastaan taitamattomilla on oikeus nöyryyttää itseänsä. Ne, jotka Jumala on aateloinnut, eivät saa alentaa itseänsä, varsinkaan aatelittomien edessä", vastasi hän kauniilla ylimyskatseella. "Ja sitä paitsi tarvitsen minä sellaisen, kuin sinä olet… kirjasivistyksessä oppineen, mutta lapsen maailmankokemuksissa. Minulla on liika monta valtioviisasta, on sukulaisia ja ystäviä, palveliattaria… espanjalaisia kanoja, jotka vain höyhentensä puolesta eroavat toisista. Onnipa, Hagtorn, tahi mikä nimesi on, ett'et ole mies! Minä kentiesi rakastuisin sinuun niin, että minun vihdoin täytyisi ratsuruoskallani ajaa sinut pois. Mutta nyt olet sinä, kuten minä, yksi noista vapaasyntyisistä orjattarista, jotka ravistavat käsikahleitaan."
"Teidän majesteettinne on kuningatar."
"Niin, muistuta minua tuosta, jos sattuisin sen unhottamaan! Minä nauran usein. Minä nauran koko maailmaa; älä itseäsikään poikkeuksena pidä! Sinä olet niin naurettava Platoinesi ilman rakkautta ja Tacituksinesi, joka saa hevoset pelästymään. Kun minä tulen lailliseen ikään, niin aateloitsen sinun ja annan sinulle nimen: von Doxa, sekä panen kilpeesi Minervan pöllön. Mutta sinä olet Kurjen sukua; oletko sinä aatelinen? Kuka isäsi on?"
Taaskin Hagar oli ääneti. Tuossa oli jälleen tämä suuri kysymys, joka hänelle oli elin-asiana, siinä oli itsetunnon hiljainen, toivoton taistelu vasten nöyryyttävää vastausta.
"Armollinen röökinä on itse sanonut", lausui hän vihdoin hiljaisella, mutta vakaalla äänellä, "että ne, jotka Jumala on aateloinnut, eivät saa alentaa itseänsä. Minä en koskaan ole tuntenut isää enkä äitiä. Minä olen pudonnut tähdistä."
Jos Kristiinan povessa olisi sykkinyt naisen sydän, olisi hän huomannut pidätetyn kyyneleen turvattinsa silmäpielessä, mutta hän ei sitä huomannut. Hän vain kohotti olkapäitään ja vastasi huolettomasti: "Siinä on myöskin aateliskirja. Jupiter ja Mars ovat olleet kummina kehtoni ääressä. Kummallista! Minä uneksin viime yönä, että suuri, kirkas tähti laskeutui alas vuoteelleni. Sillä ei ollut mitään olentoa, se oli pelkkää valoa, se virtaili minuun niin, että me olimme kuin yksi. Minä elin siinä ja se minussa, ja minä kuulin sanoja, jotka olivat ainoastaan valon heijastuksia. Sinä olet minun kuuni, sanoi se, ja minä olen sinun aurinkosi. Teitä on kolme, jotka minulle kuulutte, ja ennenkuin aurinko nousee, tulevat nuo kolme näkemään toisensa silmästä silmään."
Hagar alkoi tarkasti kuunnella. Hän unhotti nöyryytyksensä, hän muisti tähtensä Tuurholman ajoilta ja Andromedan peräkannelta. "Armollinen röökinä!" huudahti hän. "Minä tunnen tähden. Se on puhunut myöskin minulle!"
"Unia!" jatkoi Kristiina samalla huolettomalla äänellä, "Usvat nousevat maasta, sakenevat ja tivistyvät pyrstötähdiksi. Usvat nousevat aivoihin ja tivistyvät unelmiksi. Monet sanovat, että tähdet johtavat ihmisten elämänjuoksua; siitä asiasta en minä tahdo mitään sanoa. On tunnettu asia, mitenkä Tyko Brahe ennusti ennen kuningasvainajan aikaa, että Suomessa oli syntyvä suuri sotapäällikkö, joka valloittaisi koko Pohjolan. En tiedä, onko se oikein selitetty siten, että se olisi tarkoittanut herravainajata, minun isääni, joka kylläkin suuri oli, mutta jonka kuitenkin täytyi jättää minulle ja muille jälkeläisillensä osan pohjoisista valloistaan anastettavaksi. Ehkäpä se oli minua, kuin ennustus tarkoitti, koska vanhempani olivat Suomessa yhdeksän kuukautta ennen syntymistäni; mutta minä ajattelen, että jätämme tämän tulevien aikojen selitettäväksi. Minun tähteni kertoi, että jotakin tapahtuisi tänään, ennen auringon nousua. Ei ole pitkä siihen nyt enään, ja jää se ehkä kyllä tapahtumatta… Mutta nyt olen minä joutunut ojaan tuon surkean Doxa sanan vuoksi. Minun oli aikomukseni raamatusta etsiä reformeerattujen harhailuja…"