Hän melkein veti valtiokansleria istumaan vieressään olevaan nojatuoliin. Edellisten päivien levoton jännitys oli ollut niin suuri epäluotettavien ja ristiriitaisten huhujen takia, joita Saksanmaalla olevien sotajoukkojen tilasta oli kulkenut, että ensimmäinen tieto, kun se vielä lisäksi oli voitonsanoma, syrjäytti kaiken muun, kuten räjähyttävä miina. Kuningatar yksin oli rohjennut nauraa ja lukea jumaluusoppia: nyt oli voitto hänenkin voittanut.
Tämän valtio-uutisen tultua oli Hagar unohtunut niin kokonaan, kuin kanervainen kulovalkeassa. Valtiokanslerin tulo siirsi silmänräpäyksessä hänen entiseen asemaansa tässä maailmassa, jossa hän oli tyhjää mitättömämpi. Hänellä oli kyllin ymmärrystä käsittääksensä, että hän täällä oli liikanainen, ja syrjäytyi niin kauas kuin mahdollista. Mutta kuninkaallinen asunto oli hänelle tuntematon; hän näki kolme ovea, tunsi yhden, jonka kautta hän oli tullut sisälle, ja hiipi kuulumattomasti ulos.
Hän tuli puolipimeään etehiseen, jota suuresta avonaisesta takasta tuleva valo heikosti valaisi. Lieden edessä istui kammaripiika Fiken Lång, kiinnittäen nauhasolmukoita kenkiinsä, sillä välin, kun hän vartoi kuningattaren soittokellon kilistystä. Uloskäytävässä seisoi kammaripalvelia Johan Holm, joka äsken oli vastaan ottanut valtiokanslerin ja nyt näytti olevan valmis osottamaan uloskäytävää tuolle vieraalle tytölle. Hän pettyi; tyttö ei mennyt, hän ei vielä ollut määräkäskyjänsä saanut. Aika kävi Holmille pitkäksi: hän puhdisti salavihkaa vaskitorvea, jonka hän piilotti takkinsa alle, kun joku tuli näkyviin.
Hagar istahti lieden eteen vastapäätä kammaripiikaa. Hänen täytyi lämmittää itseänsä, hänen oli vilu. Hän ei ennen ollut huomannut, että ilma kuningattaren folianttien välissä oli hyvin viileä. Mieleensä muistui, että häntä oli viluttanut myöskin ensimmäisen kuninkaallisen kohtauksensa jälkeen, kun hän istui veneen keulassa matkalla Norrköpingiin. Tuo nuori, loistava kuningatar, joka oli oppinut, oikullinen ja viehättävän jalomielinen, kun hän tahtoi, — mistäpä se tuli, että vilutti — ei hänen läheisyydessään, ei silloin, kun hän viehättävästi puhui ja nauroi, sillä silloin saattoi unohtaa kaikki, — mutta jälestä päin?
Hagar vaihteli muutamia sanoja kammaripiian kanssa. Hän sai vain lyhyitä vastauksia. Tyttö oli uninen ja väsynyt; hän oli valvonut siinä paikallaan myöhään illalla, ja kello 3 aamulla täytyi hänen jälleen olla kuuntelemassa, josko kuningatar soitti kelloansa. Pieninkin torkahdus olisi vienyt häneltä viran. Ylihovimestaritar rouva Beata Oxenstjerna oli tuleva aamutervehdyksellensä kello 7, ja onneton se palvelia, joka ei silloin virkkuna ollut paikallaan, kun suuren seinäkellon käki kukkui!
Fiken Långin jyrkät vastaukset olivat kuten kylmä ruiskutus kuningattaren äsken onnelliselle uudelle suosikille. Beata rouva! Kaakinpuu! Vitsa! Kellari!… Ja palvella, ehkäpä jo alussa vihattuna tämän rouvan jokapäiväisen hallinnon alla! Hagarin ei tarvinnut kysyä enempää tulevasta palveluksestaan. Kammaripiian väsynyt muoto antoi syytä siihen luuloon, että hänen palvelus-aikansa viikossa kestäisi seitsemän päivää ja yhtä monta yötä.
Näitä ajatellessa heräsi metsälinnun luonne…
"En olekkaan niin yksin nyt kuten kellarissa", ajatteli hän itsekseen. "Jos Beata rouva on mahtava, on kuningatar mahtavampi kuitenkin. Hän on minulle sanonut, että ne, jotka Jumala on aateloinnut, eivät saa alentaa itseänsä… Nimeni pitää hänen luonaan olla von Doxa." Ja kun Hagar muisti tuon kummallisen keksinnön, täytyi hänen nauraa; hänpä saattoi nauraa melkein yhtä iloisesti kuin kuningatar itse, vaikka ei hetikään niin usein. Elämä oli kietonut hyvin erilaiset siteet näitten yhden-ikäisten huulilla hymyilevän veitikan ympäri.
Fiken Lång loi silmänsä punaisista nauhan solmukoistansa Hagariin ja katseli häntä hämmästyneenä. Olikohan ihminen hullu? Tulee kuningattaren puheilta, istuu lieden eteen sen sijasta, että hänen olisi tullut lähteä matkoihinsa; istuu siinä nauramassa!
"Älä herätä häntä tuolla syrjässä. Hänen armonsa valtiokansleri on määrännyt, että hänen pitää saaman nukkua", mötisi kammaripiika. "Onko siellä ketään?"