"Tahtooko teidän armonne jotakin? Hänen armonsa on levoton teidän armonne terveydentilasta."
"Sano hänelle, että minä voin hyvin ja pyydä häntä olemaan kärsivällisenä. Kuinka lapset voivat?"
"He ovat syöneet voileivän ja nukkuvat jo."
"Hyvä, ruotsalaisen vallin pitäisi pian tulla näkyviimme. Laiva törähti kai noin tunti takaperin?"
"Priki kävi liika jyrkästi tuuleen, purjeet veivät takaisin päin, yksi kanuuna kallistui ja kieri paikoiltansa. Se on nyt asemassaan eikä vaaraa ole mitään."
"Vanhako olet?" kysyi presidentti, jolla nyt oli hyvää aikaa kaikkia ajatella.
"Minä olin kolmentoista ja puolen vuoden vanha, kun teidän armonne sanoi minulle: Sinä saat lukea!"
"Siis kohta kuudentoista-vuotias. Hagar, nyt on jo aika antaa sinulle sukunimi. Minkä nimen tahdot ottaa?"
Hagar oli ääneti. Saman kysymyksen oli hän kerran tehnyt veljellensä; se oli elämän osotekortti, nimileima, joka kerran oli painettava tulevaisuuden valkoiselle lehdelle. Ja hän olisi tahtonut vastata kuten veljensäkin: antakaa minulle nimeksi Ei-kukaan! Mutta hän vastasi hetken epäiltyään:
"Teidän armonne tietää sen paremmin. Minä olen kotoisin tähdistä."