"Niemand on köykäisin; Niemand ulos!"
Mutta Niemand ei lähtenyt; hän istui liikkumattomana satulassaan. Kiihkoisena voittamaan kuningattaren suosiota, veti ranskalainen Beschon niminen luutunsoittaja lautoja rannalta ja laski ulos lautaportaat. Hän oli tullut niin lähelle sormusta, että hän melkein kurotetulla kädellään saattoi siihen tarttua, hän kumartui eteen päin, oikasi itsensä, venyttihe vielä pitemmäksi… Vihdoin puuttui ainoastaan kämmenen levy. Silloin oli Beschon rikkonut tasapainon lain ja makasi koipiansa sätkytellen vaipuneena särjettyjen jäänkappaleitten väliin.
Kaksi vastakkaista huutoa kuului katseliain joukosta; toinen ääntevä: apuun! Toinen, kuten sopivinta olikin, hiljaisella äänellä: musikantti pohjaan vain! Beschonia ei kukaan hyvin kärsinyt hänen mielisteleväisyytensä vuoksi eikä myöskään siitä syystä, että häntä suosi Eleonoora Katariina, joka sittemmin sai katua tuota suosiollisuuttaan.
Muutamia seurueesta juoksi ulos portaille ja heidän onnistui, vaikka ei vaaratta, pelastaa ranskalainen. Märkänä ja viluisena Beschon, niin pian kun hän oli päässyt kuivalle maalle, teki alammaisen kunniatervehdyksensä kuningattarelle.
"De votre majesté le très humble serviteur!"
"Niin, minä kyllä näen, että Beschon on märkä", vastasi Kristiina hillitsemättömällä ilolla, "mutta missä on sormukseni?"
Tuo onneton, hän oli unhottanut sormuksen, kuten vaaran hetkenä kaikki unohtuu paitsi pelastus. Toinen oli ehtinyt ennen häntä: pieni kersantti oli puikahdellut hänen pelastajiensa välitse, onkinut kuninkaallisen pantin uivalta jäänlohkareelta ja kunniaa tehden kurotti hän nyt miekkansa kärjellä kuningattarelle sormuksen.
"Niin, mitäpä tahdotte, että minä tekisin, rakas Beschon?" sanoi kuningatar, ollen yhä hyvällä tuulella. "Kunnia on urhoollisen, mutta voitto viisaan. Te suvaitsette ottaa vastaan ihailuni ja kersantti Niemand sormukseni."
Tämän pienen seikkailun jälkeen ratsastajaseura ajaen täyttä laukkaa palasi linnaan, jossa annettiin päivällistä kaikille kuninkaallisessa ruokapöydässä. Sanotaan, että ruokahalu tällä kertaa oli sellainen, jota tuntee ainoastaan silloin, kun on marraskuun kylmässä ja ankarassa tuulessa tehnyt kovan ratsastusretken nuoren kuningattaren ja kihlatun pariskunnan ollessa seurueen etupäässä.
Aterian jälkeen kutsutti kuningatar luoksensa kersantti Niemandin ja
Hagar Ringin. Kersanttia hämmästytettiin kysymyksellä: "sinun nimesi?"