"Hänen kasvatuksensa herra Aake Tottin ratsumiesten joukossa oli kaikkea muuta kuin kristillinen", uskalsi Hagar lisätä.
"Noh", jatkoi Kristiina tyvenempänä, "etkö ole tuntenut mitään halua palata takaisin oikeaan evankeliseen oppiin? Etkö tiedä, että me taistelemme lutherilaisen uskonamme puolesta paavia ja perkelettä vastaan? Etkö häpeä luopua uskosta, jonka puolesta kuningasvainaja meni kuolemaan?"
"Minä tahdon halusta olla luterilainen, jos teidän majesteettinne tahtoo niin määrätä."
"Määrätä? Voiko määrätä uskoa kenellekään? Minä saatan määrätä sinua menemään kuolemaan rehellisen sotilaan tapaan, mutta minä en voi määrätä sinua uskomaan pilkkuakaan katekismuksesta, joll'ei Jumala ja sielusi autuus sitä vaadi… Hän pitää minua paavina, tuo! Minä valvon öitä, näyttääkseni vääräksi reformeerattujen harhaoppia, ja nyt omat sotamieheni antavat itsensä kastaa paavilaiseksi!… Mitenkä se paikka oli, Hagar, jonka sinä kerroit Petri Ravennelii Bibliotheca sacrasta?"
Hagar luki muististaan latinalaisen lainalauseen tuon silloin mainion jumaluus-opin tutkian väitöskirjoituksista katolilaisia vastaan.
"Niin, eikö ole sillä tavalla? Ccos cci curant, insanos insani… [Sokeat parantavat sokeita ja tyhmät tyhmiä.] Mutta hän ei latinaa ymmärrä, tuo veliraukkasi… Niemand, minä puhun hänen arvoisuudellensa Johannes Mathiaksenpojalle, että hän valaisee pimeän järkesi… Kuka oli isäsi?"
Nuorukainen oli ääneti.
"Etkö sitä tiedä? Minä sanon sen sinulle. Sinun isäsi oli upseeri, joka hylkäsi vaimonsa. Älä koskaan, Niemand, naista hylkää, jolle olet antanut sanasi ja lupauksesi! Se on kuolemansynti; se tulee vielä kostamaan sinulle ja lapsillesi. Etkö tiedä mitään vanhemmistasi?"
"Hän sanoi, että minä olin hänen tyttärenpoikansa."
"Kuka hän?" Kristiina kävi kärsimättömäksi. Hän oli nyt saanut arvoituksen selitettäväkseen, joka sukkelaan vei hänen ajatuksensa siksi, että se työnnettiin syrjään toisen edestä.