"Hän, jota he nimittävät Ruben Zeviksi Regensburgissa. Eräs juutalainen."
"De Geer tuntee hänen. Rikkahin koronkiskoja Euroopassa.
Juutalaisilla on kaksi ansiota: viisautta ja rahaa. Ja sinä olisit
Ruben Zevin tyttärenpoika? Mistä hän sen tiesi?"
"Eräästä kuvasta ja rintaneulasta. Se oli se, jonka kreivinna Brahe antoi minulle Lavilassa. He olivat varastaneet minulta neulan, kun makasin kuolleena Neunburgissa ja juutalainen antoi sen minulle takaisin."
"Neunburgissa? Näytä minulle neula!"
Niemandin täytyi pyytää Hagaria auttamaan, sillä neula oli kiinni ommeltu hänen ihotakkinsa nahkavaruksen alle. Sillä aikaa kun tämä puku-asia huoneverhon takana valmistettiin, alkoi jo ruveta hämärtämään. Kammarineito Fiken astui sisään lamppua sytyttääksensä, mutta hänen käskettiin odottaa etuhuoneessa. Kristiina katseli hämärässä tuota hienosti tehtyä hopealiljaa.
"Mikä erinomainen työ! Mistä kreivinna Brahe on neulan saanut?"
"En tiedä. Aake herralta, luulen… Kenraalimajuri Slange on tuntenut isäni… Se oli isäni, joka ratsasti hänen ylitsensä", kiirehti Niemand lisäämään, muistaessaan viimeiset sanat, jotka hän luuli kuulleensa Slangen huulilta.
"Isäsi elää. Hagar, kirjoita muistiin kaikki, mitä veljesi tietää neulasta ja juutalaisesta! Me olemme päässeet suden ja ketun jäljille. Jospa nyt minulla olisi tuo juutalainen Tukholmassa… Kersantti Niemand! Sinä olet Neunburgissa haavoittunut ja Breitenfeldissä samoin. Sotamarsalkka on kunnioittanut sinua asettamalla sinut päällikkyyteen noin nuorella iällä. Sinä olet tuonut perille voitonsanoman… sinä et huonosti ratsasta. Pyydä minulta armon-osotusta sillä ehdolla, että palaat lutherilaiseen uskoon!"
Kersantti Niemand oli ääneti, tehden kankeana sotakunniaa. Mitäpä hän pyytäisi? Hänelläpä oli suuressa määrässä kaikkea, mitä hän oli toivonut. Hetken oltuaan hämillään ja ääneti luuli hän tehneensä onnellisen keksinnön.
"Teidän majesteettinne", sanoi hän "olkaa armollinen ja antakaa
Hagarille kirja! Hän on rakastunut kirjoihin."