Myöhään syksyllä 1642 kulki moniaalla etelä Suomessa huhu, että vaeltava juutalainen oli nähty. Satu Jerusalemin suutarista, Ahasveruksesta, joka kielsi Vapahtajaa levähtämästä porttinsa vieressä hänen ollessaan matkalla Golgatalle, ja sen vuoksi tuomittiin rauhattomana kulkemaan maailman loppuun asti, oli saanut alkunsa kuudennellatoista vuosisadalla ja löytyy seikkaperäisesti kerrottuna, vaikka tekiä: I.H.R., joka tuosta on kirjoituksen tehnyt ja pannut siihen päivämäärän: Räävelissä Huhtikuun 11 päiv. 1604, on tuntematon. Tämän kertomuksen mukaan on moni todistaja nähnyt ja puhutellut vaeltavaa juutalaista Hampurissa talvella 1547, Madridissa 1555 ja aina jonkun ajan perästä monessa maassa, esimerkiksi Venäjällä, Puolassa, sekä mainittuna vuotena 1604 myöskin Räävelissä. Kolmenkymmen-vuotisen sodan aikana hän oli useissa paikoin nähty Saksanmaalla. Kaikki sotamiehet, jotka siihen aikaan palasivat sodasta kotiseuduillensa, tiesivät kertoa Jerusalemin suutarista, ja muutamat väittivät itse nähneensä hänen.
Kun sitten marraskuussa 1642 pitkä, valkohiuksinen, oudonnäköinen vanha mies, jonka puku ja kieli olivat vieraat, äkki-arvaamatta näyttäytyi Tammisaaren kaupungissa, niin oli jotenkin luonnollista, että kansa hänessä luuli näkevänsä vaeltavan juutalaisen. Hän tuli ikään kuin merestä nousneena, ei tiedetty miten eikä mistä, sillä merenkulku oli jo siksi vuodeksi lopetettu ja jäätä oli rannoilla. Joku kyllä luuli nähneensä Danzigista tulleen jaalan kuunvalossa yöllä laskevan rantaan sataman syrjäpuoleen ja jälleen kohta purjehtivan pois. Mutta mitäpä vaeltava juutalainen aluksella olisi tehnyt? Olihan hänelle vähäpätöinen asia kävellä meren ylitse!
Tuo vieras vanha mies, jota seurasi kaksi palveliaa, yhtä kummallisesti vaatetettua ja yhtä vakaita kuin hän itse, meni erääseen majataloon, söi vaatimattoman aterian kuten muutkin kuolevaiset ja lähti sen jälkeen papin luo. Siellä hän pyysi katsella entisen kirkkoherran, Sigfrid mestarin jälkeenjääneitä papereita, ja kun nämät enimmiten sisälsivät tähteinselityksiä, joita ei kukaan muu ymmärtänyt, niin olihan selvää, että Jerusalemin suutari näistä koetti saada tietää, milloinka hänen vaelluksensa loppuisi. Seuraavana päivänä hän jälleen oli kadonnut, maksettuansa runsaasti yösijastaan, joka kyllä oli jotenkin odottamatonta suutarilta ja juutalaiselta.
Melkein samaan aikaan — aivan samaan aikaan, vakuutti kansa, sillä miksi ei vaeltava juutalainen saattaisi monessa paikassa ilmaantua yhtä haavaa? — nähtiin tuo vieras Karjassa. Iltavalkea rätisi suuressa takassa Kaskaksen torpassa, jossa Dordei valmisti illallista, ahkeraan sekoittaen padassa kiehuvaa velliä. Padasta ei nyt kuitenkaan noussut tuo miellyttävä höyry, joka on nälkäisten lasten ihastus köyhässä torpantuvassa; siinä oli jotakin liikanaista, se oli tuo selvästi näkyvä lisä: puoleksi pettua jauhoissa. Viljasta oli tullut kato, vouti oli pantannut rästissä olevat viljakapat; sota vaati armotta veronsa. Dordei oli sama reipas, lukuisan lapsijoukon äiti, kuin ennenkin, jolta ei koskaan neuvoa puuttunut. Minkätähden valittaa siitä, että leivässä oli puoleksi pettua? Löytyihän muita, jotka söivät pelkkää pettua, ja oras lupasi tulevaksi vuodeksi parempaa satoa. Tuomas veisteli yhdellä kädellään reen-anturaa; se kävi huonosti ja hitaasti, kirves oli tylsä, veitsi ei tehnyt niin tasaisia lastuja kuin ennen. Vanhin tytär Sigfrida kehräsi. Nuorempi sisar karttasi villoja. Maunu veisteli nuolia. Vähemmät lapset tekivät itselleen kiharoita päähänsä höylänlastuista. Pimeys ja köyhyys kurkistivat sisään tuvan ainoasta akkunasta, mutta ne näkivät kansaa, joka oli tottunut itsensäkieltämiseen.
Ulkona rupesi lunta satelemaan. Ovi avattiin. Kummallinen, vanha mies astui sisään, valkoisena lumesta, ja hänen perässään kaksi palveliaa. Ajat olivat vaaralliset. Tuomas katsoi ylös työstään ja asetti kirveen viereensä. Dordei lakkasi velliä sekoittamasta. Muukalaiset havaitsivat, etteivät olleet tervetulleita pimeän ennätettyä.
Toinen palvelioista, joka myöskin oli tulkkina, pyysi isäntänsä nimessä yösijaa.
"Me — tulemme pitkiltä matkoilta tärkeitä asioita varten, tyydymme vähään ja maksamme hyvin."
Dordei jatkoi sekoittamistansa.
"Menkää Uuskylään, se on tässä lähellä! Meillä on köyhyyttä ja ahtautta. Poikasia on jokaisessa variksen pesässä."
Tulkki keskusteli hetken aikaa herransa kanssa. Hän laski tuvan pöydälle vieraalla kielellä kirjoitetun passin eli matkakirjan ja sen viereen kultarahan.