"Noh, antakaa kultaraha kirkolle, ja Herra on teille pellostanne antava kahdenkertaisesti sen takaisin", vastasi pappi, hänessä kun vielä oli jäännös katolilaisten mielikuvituksesta, että hurskaitten almut ihmisiä autuuteen auttavat.
Pariskunta lähti yhtä neuvotonna, kuin tullutkin oli. Antaa, kirkolle? Kirkko oli rikas, mutta he söivät pettua. Siinä oli kova taistelu Mammonan ja Dordein omantunnon välillä. "Arvoisa isä pyytää kynttä pikkusormesta; jos hän olisi tietänyt tuosta suuresta rahamäärästä, olisi hän vienyt koko käden. Mutta Raamattu sanoo, että Herra antaa elatuksen korpin pojille. Kun hän nyt on antanut meille poikaset ja asettaa elatuksen heidän viereensä, niin miksikä antaisimme heidän nälkää nähdä? Minä sanon sinulle jotakin, Tuomas. Me teemme tämän rahamme kanssa ihan, kuten pappi on sanonut, niin silloin Jumala saa omansa. Sen jälkeen otamme toisen rahan kukkarosta, ostamme sillä rukiita ja annamme lastemme syödä vatsansa täyteen. Häpeä kielelleni, jos se on synti. Lopun annamme olla koskematta arkussa siksi, että saamme paremmat tiedot."
Vähän aikaa Karjassa käyntinsä jälkeen ilmaantui vaeltava juutalainen Turkuun, ja kaikkialla etsien kahden lapsen jälkiä, joita harvat, tahi ei kukaan tunteneet. Poismuuttaneen presidentti Kurjen jäljelle jäänyt palvelia johdatti häntä erään kummallisen tytön jäljille, joka oli asunut presidentin luona, lukenut professorien johdolla ja seurannut suojeliaansa syksyllä Ruotsiin. Juutalainen oli väsymätön. Hän meni Martin Stodiuksen, mystikon luo, joka oli opettanut Hagarille heprean kieltä ja luonnontiedettä, Johan Terseruksen luo, tuon sittemmin lavealla kiitetyn ja moititun piispan luo, joka hänelle oli latinaa ja kreikkaa opettanut, sekä Simo Kexleruksen luo, joka oli hänelle opettanut korkeampaa luvunlaskua. Nämät oppineet herrat kertoivat hänelle kummallisia asioita. Stodius oletti löytyvän erään spiritus familiariksen, joka opetti tytön ymmärtämään kirjan, niin pian kuin hän sen aukaisi. Kexlerus sanoi olleensa vastausta vailla kuullessaan hänen matemaatillisia todistuksiansa. Terserus, joka heistä oli tarkkasilmäisin, muistutti nauraen, että tyttö oli fenomenon, joka viimein ei kuitenkaan ollut mitään muuta kuin ingeinium velox, nuori neito, jolla oli tavattoman nopea käsitysvoima.
Vuoden-aika oli mitä epä-edullisin, mutta kuitenkaan ei vaeltava juutalainen suonut itsellensä lepoa. Eräänä päivänä oli hän kadonnut Turusta, kuten hän muilta seuduinkin oli kadonnut, ja vähän aikaa sen perästä hän ilmaantui Tukholmaan. Mitenkä hän oli tullut yli pimeän, myrskyisen, jäisen meren, sitä ei kukaan tietänyt. Mahdollista oli, että hänen oli onnistunut raivata itsellensä tietä Ahvenanmaan kautta tuollaisessa rohkeassa jää-veneessä, joka purjehti aukeilla ulapoilla ja vedettiin yli jäätyneitten. Mutta tähän aikaan tarvitsi posti välistä kuukausia päästäksensä Tukholmaan. Ja mitähän Jerusalemin suutari teki veneellä? Hän veti seitsemän penikulman saappaat jalkaansa ja lähti kävelemään meren yli.
11. Linnanpalo.
Tulla Breitenfeldistä ja kaatua Tukholman linnassa!
Oppia rakastavinkaan nuori kuningatar ei saata aina haudata itseänsä kirjoihin. Uusi kirjojen hoitaja sai oppia tuntemaan, ketä hän palveli. Toista viikkoa kului, ettei Hagar saanut liepukkaakaan nähdä hallitsiattarensa hameesta opin asehuoneessa, jossa hän valmisti kirjaluetteloa ja usein unhotti kaiken, tuon vastustamattoman halun vuoksi, joka vei häntä tutkimaan ja seuraamaan tuntemattoman kirjailian uutta ajatuksenjuoksua. Ei yksikään kala ole niin perehtynyt kristallikirkkaaseen järveen, kuin Hagar Ring kuningatar Kristiinan kirjastoon. Hän unhotti ruoan, juoman ja unen, seuran ja hovijuorut ahmiaksensa siitä tieteiden yltäkylläisyydestä, joka näillä hyllyillä ainoastaan pyysi tulla käytetyksi. Hän unhotti kuningattaren, Beata rouvan, veljensä, muinaisuuden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Hän eli kirjoissaan; hän oppi kovin paljon sen vuoksi, että hän sai olla ihan häiritsemättä. Ei kukaan näkynyt hänestä huolehtivan tässä yksinäisessä rauhanmajassa. Kammarineidet ja hovipiiat olivat hänelle suosiolliset siitä luonnollisesta syystä, että hän oli kaikkien mörön, Beata rouvan epäsuosiossa. Kaikki kilpailivat rakentaaksensa suojelevan muurin hänen ympärilleen piikakammarin vahdista. Ja hovissa on piikakammari myöskin suurivalta. Tämä oli onnellisin aika, jonka Hagar oli elänyt.
Kuningatar Kristiina oli unhottanut doxan ja kaikki jumaluus-opilliset taistelukysymykset niitten ruhtinaallisten häitten takia, joita oli vietettävä linnassa marraskuun 27 päivänä. Hänen orpanansa, ruhtinatar Kristiina Magdaleena, ja Baden Durlachin rajakreivi Fredrik VI, piti vihittämän avioliittoon, — liittoon, josta paljon myöhempinä aikoina kaksi ruotsalaista kuninkaan sukua on alkunsa saanut, nimittäin Holstein-Gottorpin ja Oskar I:sen puoliso Josefiina. Luettelo niistä, jotka häihin olivat kutsutut, löytyy vielä: siinä oli kaikki, mitä Ruotsissa silloin oli ylhäistä ja loistavaa. Koko hoviväki ja nuori kuningatar itse olivat vilkkaassa toimessa valmistamassa tätä kuninkaallista perhejuhlaa, jonka tuli olla kuvaselityksenä Breitenfeldin toiseen tappeluun ja olisi vietettävä niin loistavasti kuin mahdollista. Nuori pommerilainen arkkitehti Nikodemus Tessin teki piirustukset uusia luonikkaita koristuksia varten, Ranskan hovista saatujen mallien mukaan. Puvuista kysyttiin neuvoa valtiorouvilta, kammarijunkkarit lähetettiin asioille, ruhtinattaret Maria Eufrosyne ja Katariina Eleonoora kutsuttiin ehtimiseen kuningattaren luo, jotta hänen ja Ebba Sparren kanssa yhdessä päättäisivät vaatetuksistaan. Hoviräätälit, ompeliat ja kaikenmoiset ammattilaiset valvoivat yöt läpitysten. Kaikki oli vilkkaassa liikkeessä, kaikki, paitsi hiljainen, rauhan-alainen kirjastohuone.
Marraskuun 25 päivänä illalla, kaksi päivää ennen häitä, oli linnassa morsiusparin kunniaksi pantu toimeen "isännyys", pidot, jotka olivat melkein samallaiset kuin saksalaisten Polterabend. Hagar istui yksin lamppunsa ja korukantisen foliantin ääressä, kun hänen ovensa hiljaa avattiin ja hänen edessään seisoi entinen suojeliattarensa, presidentin puoliso rouva Sofia De la Gardie.
"He ovat tanssiin kiintyneet tuolla alhaalla", sanoi suojelia armollisella hyväntahtoisuudella; "minä käytän tilaisuutta nähdäkseni, miten kirjatoukkani viihtyy uudessa asemassaan. Minä ymmärrän: kuten kärpänen siirappiruukussa. Mitä sinä luet? Aristotelesta!"