Klaus Fleming, Kustaa Horn, Juho Kurki ja muut ylimykset puhuivat suomea. Kristiina pyysi heiltä sanakirjaa: ei ollut yhtäkään; kielioppia: ei löytynyt yhtäkään. Hän kääntyi Hagarin puoleen:
"Sinä olet Suomesta; opeta minulle suomea!"
Hagar oli kasvanut Uudellamaalla seudussa, jossa puhuttiin ruotsia ja tunsi kreikankielen paremmin kuin suomen.
"Mitä? Sinä et tunne oman maasi kieltä? Olet noin oppinut ja kuitenkin noin auttamattoman taitamaton!"
"Olen lukenut piispa Eriksonin suomalaisen postillan."
"No selitä siis minulle nuot kummalliset tavuut!" Kristiina aukasi suomalaisen raamatun rinnalla vulgatan, Kustaa II Aadolfin ruotsalaisen raamatun ja saksalaisen käännöksen, jotta hän vertailun kautta saattaisi käsittää sanan.
Kuningatar Kristiinan v. 1642 painettu suomalainen raamattu, josta nykyään ainoastaan muutama kappale on säilynyt ajan hävittävältä hampaalta, oli aikanansa huolellisesti, melkeinpä loistavasti sidottu suureen nelitaitteiseen kokoon. Nimilehden etupuolella oli kuvalehti ja siinä puupiirros, jossa oli maakuntien vaakunat. Sitten seurasi suurilla koristetuilla kirjaimilla nimikirjoitus, joka selvästi osotti, että tämä uusi kirjoituskieli vielä oli kapalossaan:
"Biblia. Se on coco pyhä Ramattu Suomexi Stockholmis, präntätty
Henrich Kejsarilda anno 1642."
Kuningatar hymyili.
"Minä ymmärrän jo puolet: Biblia, Stockholmis, Henrich Keisarilda ja vuosiluvun. En koskaan saattanut uskoa, että suomenkieli olisi niin helppoa."