Kohotettu ruoska laskeutui lyömättä ja ratsastajatar vastasi naurahtaen, siten peittääksensä, että häntä vähän hävetti:
"Ontuuko se? Mikollapa tänään on onni. Koko luonto on pukenut itsensä sen keltaiseen pukuun ja katso, nyt on se purrut hevostani jalkaan! Missä ovat koirat, ja missä metsästäjät?"
"He seurasivat koiria, jotka ajoivat jäniksiä, kun armollinen röökinä näki ketun ja poikkesi äkkipäätä sivulle päin. Armollinen röökinä ratsastaa niin, ettei kukaan helposti armollisen röökinän jälkiä seuraa. Minä satuin olemaan lähimpänä."
"Hyvä, Akselson. Mitä nyt Caballeron teemme?" sanoi tyttö, joka annettuaan ohjat ratsumiehelle, heittäytyi huolettomasti alas sammaltuneelle kivelle, jolloin hänen rintansa vielä vuoroon kohoutui ja laskeutui kovan ratsastuksen vaivasta.
"Klaus herra ja metsästäjät ovat varmaan kuulleet laukaukset", vastasi ratsumies, "mutta vielä kuluu aikaa, ennenkuin ennättävät tänne. Suvaitseeko armollinen röökinä olla niin alhainen, että ratsastatte minun hevosellani? Tuima tottelee kyllä ohjia ja kuljettaa niin kevyesti kuin riippakeinu. Minä vaihetan satulaa ja talutan Caballeron kaupunkiin. Se saa varmaankin seisoa viikon tahi pari tallissa."
Nuori tyttö kurotti kättään ottaaksensa pihlajamarjatertun, joka riippui siinä lähellä, maistoi marjoja, mutta havaitsi ne happamiksi ja viskasi ne pois. Hänen eloisat kasvonsa sävyt saivat ilvehtivän muodon.
"Vai niin! Sinä luulet että Klaus herra minun löytää, kun hän on kuullut laukaukset! Mutta jollei hän minua löydä? Minä otan hevosesi, Akselson… ei, sinun ei tarvitse vaihettaa satulaa… ja ratsastan yksin kaupunkiin. Taluta Caballero, minnekkä haluat. Ja kun tapaat meidän metsästäjämme, niin sano heille, että olet minun löytänyt satulasta alas viskattuna ja kuolleena jossakin vuorenrotkossa. Mitä kaikkea voikaan tapahtua ketunjahdissa? Niitä kyllä löytyy, jotka te deumia veisaavat sen uutisen takia. Ole totinen vain ja näytä surkealta ja purista muutamia valekyyneleitä silmistäsi… Ah, tästäpä tulee äärettömän hauskaa; sinun täytyy sitten kertoa minulle, millä tavoin he irvistelevät! Oiva henkivartiasto! Ranskan kuninkaalla ei ole parempaa. Niin, tee siten, Akselson, sinä saat kultavitjat, jos pelästytät heidät järjeltään."
"Ei armollinen röökinä saata yksin ratsastaa kaupunkiin tuon poluttoman metsän läpi, ja minulta saattaa pääkin mennä siitä hyvästä", uskalsi huolestunut ratsumies vastata.
"Sinun pääsi? No entäpäs? On niitä päättömiä ihmisiä Ruotsissa ilman sinuakin." Ja tyttö nauroi niin hurjan iloisesti, kuin ainoastaan viidentoista vuotiaana nauretaan.
"Jättäisinkö minä armollisen röökinän yksin!… Kolmordenista mainitaan yhtä ja toista, kuten jokainen tietää. Ihmiset sanovat, että kun täällä on pimeätä, niin kuulee nimeänsä huudettavan jokaisesta pensaasta ja auringon paistaessa sissit täällä reutastavat… Se, joka tänne metsään tulee, ei helpolla takaisin pääse… On mahdollista, että hän löydetään rämeikköön kaivettuna."