20. Suuri käsky.
Hän etsi pohjaa.
Oli halkeama Ruotsin peruspohjissa, sekä sisällisissä että ulkonaisissa. Se leveni yhä enemmän; se erotti kansan ja hallituksen. Jos Ruotsin historia on sen kuninkaitten historia, niin tuo se historia esiin monta aukkoa. Kristiina kuningatar oli käynyt vieraaksi sille kansalle, jonka kanssa hän hallituksensa alussa näytti olevan ikään kuin yksi sielu ja yksi mieli.
Hän käsitti sen aivan hyvin. Eräs hänen aikuisensa kirjoittaa toukokuussa 1653: "Hänen majesteettinsa näyttää hyvin alakuloiselta ja näyttäytyy ani harvoin julkisesti, vaan seurustelee ainoastaan muutamien harvojen kanssa." Tämä jalo-aatteinen, selvänäköinen, rikaslahjainen henki, joka näytti olevan kutsuttu valaisemaan ja lämmittämään aikakauttansa, oli haudannut itsensä luostarikoppeloon, sulkenut itsensä omien ahtaitten muuriensa taakse ja kadottanut pohjansa. Jokainen henki, joka itseänsä kuluttaa, on ihmiskunnalta hukkaan mennyt. Jota yksinäisemmäksi Kristiina tunsi sisällisen ihmisensä, sitä enemmän hän etsi täytettä itsellensä muista, etsi, kuten ennen, sillä ehdolla, että itse olisi kaikki, ja etsi turhaan. Silloin tuli jotakin muuta.
Syksypuolella 1653 muutti kuningatar hovineen ja vieraitten lähettiläisten muassa Upsalaan. Rutto oli Tukholmassa, se oli alkanut Södermalmissa ja sieltä levinnyt kaupunkiin. Ensin alussa asetettiin vahdit ruton tartuttamien talojen eteen. Pian tuli niitä liika monta; piirrettiin suuri punainen risti portin päälle. Arkkipiispa Lenseus istui sisään suljettuna tuollaisessa pannaan julistetussa talossa, jossa eräs palvelustyttö oli sairastunut, ja kuningatar kielsi häntä palajamasta Upsalaan takaisin.
Adventtisunnuntaina saarnasi korkeasti kunnioitettu vieras, Strängnäsin piispa Johannes Mathiaksenpoika Upsalan tuomiokirkossa. Kuningatar hovineen oli jumalanpalveluksessa. Oli pitkiä aikoja siitä, kuin hän julkisesti oli näyttäytynyt hartaudenharjoituksissa. Juorutteliat tiesivät kertoa jumalanpalveluksista Tukholman linnankappelissa, jotka eivät suinkaan olleet hartaita, sillä kuningattaren virsikirja oli ollut ylen alasin hänen edessään, ja kuningatar oli saarnan aikana lukenut pakanallista latinalaista kirjaa. Kentiesi tahtoi hän nyt sitä paremmin osottaa myötätuntoisuuttaan oikeaa evankelista oppia kohtaan. Hän meni julkisesti Herran ehtoolliselle, yksin ja ensiksi alttarikehän luo. Hänen jälkeensä seurasi muu hoviväki toiselle liinalle ja heidän jälkeensä seurakunnan muut jäsenet. Ei ollut mitään moitittavaa kuningattaren hartaudessa; hän käytti itsensä arvokkaasti ja kuunteli saarnaa tarkasti. Kaikki hurskaat kristityt tunsivat mielensä vahvistuneeksi, ja itse tuo ankara pastori, Tukholman pääpappi Emporagrius, joka toimitti alttaripalveluksen, ilmoitti mieltymyksensä siitä, että hänen ahkerat varotuksensa, jotka olivat tuottaneet hänelle paljon epäsuosiota, näyttivät Jumalan avulla johdattaneen harhaan talutetun kuningattaren sydämmen kiitettävään huolenpitoon sielunsa autuudesta.
Seuraavana päivänä oli piispa kutsuttu päivällisille linnaan. Hän sai entisen tuttavallisen paikkansa kuningattaren oikealla puolella. Hovimenot, jotka olivat käyneet kovin ranskalaisiksi viimeisinä vuosina, näyttivät tällä kertaa olevan olemassa prelaatin kunnioittamista varten. Hänelläpä tänään oli, monesta vuodesta taakse päin, onni nauttia kuningattaren luottamusta. Portailla jo oli introduktöri Lind ottanut vastaan piispan ja saattanut hänet rivissä seisovien 40 kultanauhustetun kammaripalvelian sivutse. Ylimmäinen kammariherra Jaakko De la Gardie oli ollut häntä vastassa. Ylikammariherra Kustaa Aadam Banér oli saattanut hänet kuningattaren luo ja ylikammariherra Kustaa Oxenstjerna oli osottanut hänelle istumapaikan. Hovimarsalkka Taube suvaitsi omassa persoonassaan valvoa ruoan tarjoamista sekä piispalle että kuningattarelle. Ruokalajeja oli kahdeksan, muun muassa kanariapaistia ja klaretia eli kasvihöysteillä maustettua viiniä, tätä tarjottiin kaikille muille paitsi itse kuningattarelle. Hovisoittokunnan mainio, myöskin ulkomaalaisten ihailema musiiki, jossa oli kahdeksan viulua, bassoviulujen kanssa, sekä huiluja ja sittroja, soitti koko aterian ajan.
Tuo hyvä piispa tuli sydämmen hurskaudessaan aivan liikutetuksi noin suuresta kohteliaisuudesta. Hän ei saattanut ymmärtää muuta, kuin että majesteetti oli hänen persoonassaan tahtonut kunnioittaa kirkkoa. Hän ei tietänyt sitä, joka olisi häirinnyt hänen ruokarauhaansa, ja yhtä vähän sitä kukaan muukaan tiesi, että Kristiina oli valinnut tämän tilaisuuden kunnioittaaksensa viimeisen kerran vanhaa opettajaansa.
Ateria alkoi kello 12 ja kesti lähes neljään iltapäivällä. Yksinkertaisempi hovitapa vahvoine ruokalajineen oli jo neljä tahi viisi vuotta koettanut jäljentää sekä ruoissa että kursailemisissa ranskalaista hovia. Päivällissoitto oli kokonaan muoti- ja kunnia-asia. Tuo vilkas, tuskin ollenkaan musiikia harrastava Kristiina, ei kärsinyt mitään melua, joka hänen puhettaan häiritsi, ja läksi oitis ruoan jälkeen syrjähuoneeseen saadaksensa häiritsemättä jutella. Häntä seurasi piispa, pastori Emporagrius, Espanialainen lähettiläs Pimentelli ja kreivi Tott, joka tätä nykyä oli kaikkialla, missä hänen tuli olla sekä missä hänen ei tullut olla. Missä siis oli Maunu kreivi? Hänen loistava tähtensä, joka jo jonkun ajan oli ollut laskemassa, oli muutamia päiviä tätä ennen kokonaan pimentynyt kuninkaalliseen epäsuosioon. Nyt piiloitti hän Ekolsundissa langennutta suuruuttansa Ruotsin kummastukseksi ja kadehtiain voitonriemuksi.
"Täällä, arvoisat isät", sanoi Kristiina osottaen Pimentelliä ja iloisuudella, joka ei oikein soveltunut kirkon vakavuuteen, "tässä on paras tilaisuus kääntää harhailevaa lammasta ja samalla suurta laumaa meidän oikeaan evankeliseen oppiimme. Olen koettanut kaikkia saadakseni meidän espanialaista vierastamme luopumaan paavista, mutta hän on auttamaton; hän ei huoli järkeänsä käyttää. Tarvitaan kaksi niin perinpohjin oppinutta ja uutteraa kirkonisää, kuin teidän arvoisuutenne ovat, jos voidaan pelastaa noin kadotettua neitsy Marian palveliaa."