"Minä tunnen teidän hyvät työnne", jatkoi Kristiina. "Teidän paavinne Aleksander VI:nen työt ovat olleet esimerkkinä prelaateille ja ruhtinaille. Minä käsitän myöskin, että teidän rikkaat, jotka rakentavat kirkkoja ja luostareita, taikka antavat täysin kourin kultaa almuiksi, erittäinkin ovat oikeutetut saamaan iankaikkista autuutta. Mutta otaksukaa, että joku ylenkatsoo ulkokullattua hyväntekeväisyyttä, että joku tahtoo tehdä suuremmoista rakkauden työtä, että joku tahtoo suosia tieteitä ja taiteita, samati kuin etevimmät teidän paaveistanne ovat niitä suosineet, ja jättää loput hyvät työt pienen kansan tehtäväksi; hyväksyykö teidän kirkkonne senlaatuista rakkautta? Tuleeko sillä autuaaksi?"
"Tulee varmaankin, jos noin ylevä rakkaus lähtee kristillisestä mielestä ja muuten ottaa vaaria kirkon määräyksistä."
"Kiitän teitä. Siinä on kuitenkin jotakin; te ette luultavasti ole aivan tarkka ehdoillanne. Hätätilassahan sopii turvautua synninpäästöön?"
"Kirkko ei ole koskaan kieltänyt katuvaiselta syntiseltä synninpäästöä."
"Katuvaiselta? Hoh, niin; ken ei katuvainen olisi, jonka tarvitsee peittää syrjähtymisiänsä? Lyhyesti sanottuna, arvoisa isä, se mitä minä tahdon tietää, on, josko romalainen kirkko hyväksyy rakkauden käskyn sillä tavalla, kuin minä sen heille esittää tahdon: tulee rakastaa kaikkea suurta, ylevää, siveellistä, hyödyllistä, jollei joutuisikaan tekemään hyviä töitä pienissä kohdin."
"Teidän majesteettinne käsittää rakkauden korkeimman käskyn, kuten viisaudella lahjoitetun kuningattaren tulee. Tämän korkean suojeluksen varjossa versovat kaikki rakkauden pienimmät hedelmät ikään kuin itsestään."
"Siis, jos minä päätän kääntyä romalaiseen kirkkoon, niin luotan minä siihen, että minulla tulee olemaan kaikissa mielipiteissäni ja töissäni täydellinen vapaus, kun vain ulkonaisesti mukaunnun kirkon vaatimuksiin."
"Pyhä isämme Romassa tuntee kyllä teidän majesteettinne korkeat avut. Hän on teidän majesteettinne vapaaehtoisessa päätöksessä kiintyä ainoaan autuaaksi tekevään kirkkoon, näkevä varmimman vakuutuksen teidän majesteettinne vakaasta kääntymisestä ja jättävä teidän majesteetillenne täydellisen vapauden käyttää sekä rakkauden käskyä, että muita käskyjä teidän majesteettinne oman valaistun ja tosikristillisen vakuutuksen mukaan."
Kristiina hymyili.
"Ja tuota me nimitämme omantunnon pakoksi! Ottaa vaaria ulkonaisista tavoista ja uskoa mitä tahdomme, tehdä mitä tahdomme! Jumalani, mitä varten siis protestantit sotaa käyvät! Isäni oli liika suuri kuningas sotimaan pappien opetusten puolesta. Hän käytti miekkaansa ehkäistäksensä Itävallan ylivaltaa ja kun se oli tapahtunut, oli maali voitettu. Suokaa anteeksi, rakas isä, että minun täytyy hymyillä, kun ajattelen kaikkia noita dogmien sekoittamisia! Elää siveellisesti ja säästää ennakkoluuloja siinä, missä niitä ei voi juurineen hävittää; kas siinä ainoa uskon-oppi, jota järki voi hyväksyä."