"Sitä hänen ei olisi tullut tehdä. Kaliifin ei koskaan pitäisi tahraamaan käsiään petoeläinten eikä viattomien verellä. Hänen pyhitetyt kätensä pitää säästettämän oikeutta varten ja taisteluun valtakunnan vihollisia vastaan."
"Uskottomia vastaan!" Ja äkillinen katse, joka oli syttynyt dervischien uskon-innosta, säihkyi pojan muuten uneksivissa silmissä.
"Kaikkia vastaan, jotka sortavat valtakunnan valtaa ja loukkaavat kaliifin arvoa. Minun elämäni herra ei saa tulla verikoiraksi, kuten hänen setänsä Murad oli, tahi veltoksi kuin hänen isänsä Ibrahim. Minun kaliifini pitää kuulua suurimpien kaliifien joukkoon, niin, hänen pitää olla heistä suurin. Hänen pitää olla suurempi kuin Muhamed kaliifi, joka otti Stambulin, suurempi Suleimania, joka lavensi valtakunnan rajat Tigriiseen asti itään ja Wienin portteihin länteen päin. Hänen pitää tulla Dschingis Khania ja Timur Lenkiä etevämmäksi."
"Niin", sanoi poika, tarttuen kullalla kirjaillun miekkansa kultakahvaan, "minä tahdon voittaa kaikki itämaat, kuten suuri Iskander, ja kaikki länsimaat aina Brittien saariin asti. Minä tahdon rangaista uskottomat Englannissa sen vuoksi, että ovat tappaneet sulttaaninsa."
"Kaliifini", jatkoi Hagar, "täytyy tulla valtansa ja voimansa puolesta suureksi, mutta suurimmaksi viisaudessa ja lempeydessä. Hänen pitää tuleman sellaiseksi, kuin Bagdadin suuri kaliifi Abussidien heimosta, Harun al Rachid, profeetan valittu, joka rakasti oikeutta ja suosi tieteitä. Hänestä pitää tulla sellainen kuin Cordovan kuuluisa kaliifi Abdurrahman; hänen tulee itse viisaimpana, hallita viisaista ja ruhtinoista rikasta kansaa."
"Niin", toisti poika itsepäisesti. "Ei tule olla muuta kuin yksi Jumala ja yksi profeetta. Minä hävitän juurta myöten kaikki pakanat, juutalaiset ja kristityt."
"Mitä varten hävittää juutalaiset ja kristityt? Eikö kaliifini tiedä, että moslin heiltä on oppinut palvelemaan ainoata Jumalaa? Meidän kunniarikas profeettamme oli Abrahamin suvusta ja kaikki oikea-uskoiset pitävät tuon suuren, Nazarethista tulleen mestarin kunniassa lähinnä itse profeettaa. Minun kaliifini pitää oleman maailman hyväntekiä. Minun kaliifini pitää antaman pyhän maan takaisin juutalaisille, sillä se on Jumalan päätös iankaikkisuudesta; mutta myöskin juutalaisten pitää tunnustaman kaliifini pääherrakseen."
Tämä yksitoista-vuotias kaliifi katsoi tutkivasti Hagarin käsittämättömiin, tummiin silmiin, jotka häntä katselivat, ja kysyi:
"Mitä varten sinä pyydät, että minä antaisin pyhän maan takaisin juutalaisille?"
Hagar punastui, hän häpesi tätä lasta, joka havaitsi hänet muitten asioita toimittamassa. "Raamatunkirjat", sanoi hän, "sanovat, että, kun juutalaiset ovat saaneet maansa takaisin, tulee maailman loppu, jolloin uskolliset saavat mennä Jumalan paratiisiin."