"Sinä olet Thamar", jatkoi vanhus yhä samalla kummallisella, näennäisesti jääkylmällä äänellä. "Sinä olet Thamar, joka olet pettänyt tyttäreni Ruthin hänen pyövelilleen, joka olet viskannut hänet lumikinokseen kuolemaan, joka olet tahtonut myrkyttää tyttärentyttäreni Hagarin ja virittänyt kaikki ansat, jotka vain olet saattanut, Ruthin molempia lapsia varten. Nyt sinä pyydät, että minä hylkäisin lapsenlapseni ja määräisin sinulle perintöni, jotta sinä ensin myrkyttäisit veljenpoikani ja sitte minun."
Nainen hämmästyi kuullessaan tuon äänen, jolla tämä vastaus annettiin ja katseli ympärilleen löytääksensä paikkaa, mistä pakenemaan pääsisi. Mutta aseelliset tunkivat hänen ihan muuriin kiinni; huuto ei olisi kuulunut tuossa kohisevassa melussa.
"Mitä se hyödyttää, että tässä vanhoja haavoja auki revitään?" vastasi hän ynseästi. "Sinun henkesi nyt ei maksa tuhkakourallistakaan. Schabbathai ei säästä isänsä verta, ja minä olen tullut sinua pelastamaan niillä ehdoilla, kuin sanonut olen. Joudu! Etkö kuule portin rätisevän?"
Tuo vahva portti horjui ruostuneilla saranoillaan ja olisi kaatunut, ellei Assar Kaban, vielä musketin perälläkin, olisi onnistunut kerta toisensa perästä ajaa joukkoa takaisin. Silloin tuli Benjamin Zevi ratsumies-joukon kanssa ja tunki kaikki pois edestään, mitkä hänen tiellään olivat. Entinen sotaluonne oli vielä kerran vienyt voiton tämän rahakauppiaan konttoorissa työskentelevän, orjan siteissä olevan asiakumppanin laskutaidosta. Tämä nuori päällikkö kulki kovakouraisemmin eteen päin kuin hänen alipäällikkönsä. Hän ei vielä käyttänyt paljastettua miekkaa, mutta hän ratsasti meluavan väen joukkoon, tallaten Jehunsa kavioitten alle miehiä, naisia ja lapsia.
"Benjamin!" kuului läpi melun hänen iso-isänsä ääni.
Tyttärenpoika raivasi suurella vaivalla tien itselleen tuohon muurin luona erillään olevaan paikkaan.
"Täällä on Thamar, joka petti äitisi. Minä lahjoitan hänen sinulle, poikani; mutta älä tahraa kättäsi pettäjän verellä!"
"Armoa, armoa!" huusi nyt tuo rikoksellinen nainen, joka turhaan koetti verisin kynsin kiivetä armahtamattoman muurin yli. "Armoa, Benjamin! Minä olen veri sinun verestäsi, minä sinulle näytän salaisia aarteita…"
Hän ei ennättänyt enempää sanomaan. Ruthin poika — Ruthin, jonka koko lyhyt elämä oli ollut viatonta, armahtavaa elämää — muisti toisellaisilla tunteilla äitiänsä ja sisartansa, joita hän oli vannonut kostavansa. Hän muisti sen häpäisevän tavan, jolla Kristiina kuningattaren kammariherra Wrangel kerran oli kohdellut ruhtinatar Radzivilia, ja kannusti hevosensa takaperin sitä paikkaa kohden muuria vastaan, jossa Thamar seisoi likistettynä. Jehu oli suuri, ja kannustamisesta raskas ja raivoisa. Se lykkäsi taakse päin muuria vasten niin ruhjoavalla voimalla ja painolla, että pian sen takakavioitten alla oli ainoastaan tuntemattomaksi muodostunut jäännös hänestä, jonka elämä oli ollut ainoa pitkä petos niitä vastaan, jotka olivat häntä lähinnä olleet.
24. Tähtien hetki.