Hänen silmänsä olivat tänä iltana lakkaamatta tukehutettuja kyyneleitä täynnä. Niitä ei kukaan nähnyt, ne kuivuivat tuntemattomina pois piilossa olevassa lähteessään. Hän oli antanut herransa allekirjoittaa paperin, jonka sisältöä sulttaani ei tuntenut. Tuo ei ennen ollut tapahtunut; Hagar oli aina sanonut hänelle, että hänen nimikirjoituksensa, tugra, oli pyhä sekä ett'ei hänen koskaan tulisi sokeasti allekirjoittaa muitten sanoja. Nyt oli hän kysynyt Hagarilta paperin sisällystä, ja hän oli vastannut: palveliattaren ero. Hän ei muuta kysynyt, hän kirjoitti alle.
Hagar istui jakkaralla sulttaanin jalkojen juurella, siinä kun hän leposohvalla ääneti lepäsi. Hän nojasi päätänsä hänen polviansa vasten ja sulttaani leikitsi Hagarin pitkien, mustien hiuksien kanssa, kieritteli niitä sormiensa ympäri ja suuteli häntä tavan takaa poskille. Niin ei hän ennen tehnyt, kun hän noitten kiharain kanssa leikitsi lapsellisessa viattomuudessaan. Hän katseli Hagaria niin miettivänä, että Hagar vihdoin kysyi:
"Mitä varten sieluni sydän minua katselee?"
"Minä ajattelen iso-äitiäni Kösemiä. Sanotaan hänen olleen kauniin kuin sinäkin sekä että hänellä oli yhtä pitkä musta tukka. Ne tarttuivat hänen hiuksiinsa, hän puri heitä käteen ja ne kuristivat hänen akkunaverhon nuoraan."
"Tuo onneton! Hän rakasti kovin puolisoansa ja poikaansa."
"Mutta sanotaan, että hän tahtoi hallita valtakuntaa. Nainen ei koskaan saa hallita."
"Mutta jos hän hallitsee hyvin?"
"Ei, hänen ei koskaan sovi hallita. Sano minulle, oletko vapaana syntynyt?"
"Siinä maassa, jossa olen syntynyt, syntyvät kaikki vapaana."
"Mutta profeetta kieltää kaliifia ottamasta vapaata puolisoa. Oletko sinä synnyltäsi juutalainen?"