Kaikki oli valmistettuna. Tunnin perästä hyvästijättönsä jälkeen lähti Hagar Sulttaan Sabinan ja henkivartiastonsa seuraamana seraljista ja ratsasti yön pimeydessä odottavan kaleerin, Monastiirin luo, joka vielä samana yönä sousi ulos Bosporille ja nosti kaikki purjeensa aamun koittaessa.
Samana aamuna hämmästyi heräävä Stambul ja varsinkin Sulttaani itse, eräästä hat-i-scheriffista eli julistuksesta kansalle, jossa padischa, vakuuttaen korkeaa mielipahaansa epäjärjestyksistä Syriassa, ilmoitti, että hän on hylännyt puolisonsa Hagar Sulttaanin sekä suonut hänen valita itselleen asuinpaikan sulttaanin valtakunnan ulkopuolella.
Sydän oli särkynyt, mutta valta-istuin oli pelastettu. Ollen jalomielinen, mutta heikko, ei Muhamed IV:stä tullutkaan sitä voimakasta ja viisasta hallitsiaa, joksi hänen ensimmäinen vaimonsa häntä tahtoi kasvattaa. Hänen voimakkaitten suurvisiiriensä Kuprilin ja Ahmedin aikana nousi osmanien valta vielä kerran voittoisana Eurooppaa vastaan, otti Kandian ja piiritti Wieniä, mutta kärsi tappion, jonka jälkeen se sitten on pirstaleiksi mennyt pala palalta kahden vuosisadan aikana. Muhamed IV:nen 39-vuotinen hallitus tuli sen käännekohdaksi. Hän kukistettiin valta-istuimelta 1687 ja hänen jälkeiseksensä tuli hänen veljensä Suleiman, joka 40 vuotta oli istunut suljettuna Stambulin seraljissa.
26. Verraton.
Mais que la glorie immortalise.
Kristiina kuningatar oli poissa. Missä? Sitä ei kukaan tietänyt. Sanottiin, että hänen matkustuksensa oli pakoretken tapainen, ja että hän ilohuudolla oli hypännyt rajan yli tanskalaiselle alueelle. Mitä varten? Oliko Ruotsi hänelle tuo ahdas puku, jonka nuori nainen halusta aukaisee saadaksensa vapaasti hengittää? Mutta sehän ei ollut mahdollista. Hänenpä piti tuleman takaisin, hän oli vuokrannut talon Tukholmassa.
Koko valtakunta ihmetteli, olisipa ihmetelty vielä enemmän, ellei kaikkien silmät olisi olleet kuninkaaseen luotuina. Ja kaikkien silmät Kristiinan ajoissa olivat hereillä. Niin monta vaaraa, voittoa ja voitonriemua, kuin silloin oli ollut, ravistaa kansaa. Siinä seisottiin vielä Eurooppaa vastapäätä; ei saatu vielä aikaa sulkeutua omiin vähäpätöisyyksiin. Suurvallan-aatos oli kasvanut kiinni jokaiseen ruotsalaiseen ja suomalaiset seurasivat hitaasti jäljessä. Jokainen mies merkitsi jotakin maailmassa, jokainen nainen kuului kuningattaren sukupuoleen. Niin ylhäisenä, niin loistavana oli nainen istunut Ruotsin valta-istuimella, ett'ei hänen nuppineulojansa halusta laskettu. Sellaiselle kuningattarelle tuli antaa paljon anteeksi hänen suuruutensa tähden. Kentiesi oli valtakunnalle onnellista, että hän astui alas korkeudestaan, mutta miksikä hän sen teki? Mitä hän tahtoi? Mitä hän etsi? Mihin ryhtyi hän nyt, vieraassa maassa? Muutamat sanoivat, että paavi aaveili jo Tukholman linnassa, ja nyt hän ottaisi Kristiinan ruumiineen sieluineen. Kustaa Aadolfin tyttären? Mahdotonta! Hän kyllä palajaisi, menisi avioliittoon Kaarle kuninkaan kanssa ja tulisi hänen kuningattarekseen. Se oli kyllä niin sovittukin; koko luopuminen oli vain tapa, millä hän tahtoi tehdä Kaarlea kuninkaaksi. Eipä hän saattanut mennä naimisiin sellaisen kanssa, joka ei ollut hänen arvoisensa.
Näin kulki lakkaamatta kaikkien katseet ja ajatukset kuningattaresta kuninkaaseen ja kuninkaasta jälleen kuningattareen. Ruotsin valtakunta ei koskaan ollut niin monarkillinen, kuin milloin kaikki näytti riippuvan naisen oikusta. Ei kukaan tahtonut uskoa silmiänsä, kun nähtiin suuren leveän valojuovan äkkiä selittämättömällä tavalla sammuvan pimeyteen.
Kristiina kuningatar pakeni sellaisella kiireellä, ikään kuin hän olisi tahtonut paeta itseänsä. Pelkäsikö hän, että hänen poismenoansa olisi tahdottu estää? Mahdollista. Neuvoston mielestä olisi ollut parempi, että hän olisi eläkkeensä tuhlannut kotona, kuin muualla. Todenmukaisempaa oli, että hän pelkäsi omaa huikentelevaisuuttaan. Hän oli antanut vaikuttaa itseensä jo kerran ennenkin, ja luopumista, poislähtöä, uskonmuutosta vastaan puhui hänen sydämmessään hänen vannomansa velvollisuudet.
Huhu riensi juoruellen! Sanottiin hänen lähteneen miehen vaatteissa tuntemattomana Tanskan kautta. Siihen lisättiin, että kuningas Fredrik turhaan oli ratsastanut häntä nähdäkseen, että kuningatar Sofia Amaalia vielä uteliaampana oli pukenut itsensä ravintolaneitsyeksi ja palvellut Kristiinaa aterian aikana ruokapöydässä. Kerrottiin, että tuo ylhäinen pakolainen oli antanut leikata pitkän tukkansa saattaaksensa paremmin piilottaa loput miehen peruukin alle sekä että hän oli sanonut empivälle kammaripalvelialleen: "Leikkaa, Juha, leikkaa! Säästäisinkö minä hiuksiani, kun olen antanut pois kruununikin?"