Kristiina oli kokenut niin paljon näinä viimeisinä kuukausina, ett'ei hänen huomionsa voinut ulottua noin etäisiin asioihin. Nyt kuuli hän Texeiran kautta tuon uuden Messiaan esiintymisestä ja Ruben Zevin kukistumisesta. Koko tuo monimutkainen hallituksen järjestys, jonka Ruben Zevi oli rakentanut kullan kaikkivallalla, oli hänen kanssaan musertunut sirpaleiksi. Hänen ääretön rikkautensa oli vähemmässä kuin vuodessa virrannut pois kuten kuiviin juossut järvi tuohon kaikkia nielevään itämaiseen pälkähäseen. Ja juutalaiset sekä kristityt olivat kuten korppikotkat anastaneet lopun saaliista. Texeira ei maininnut, että hän itse juuri par'aikaa yöt päivät oli innokkaasti toimessa saadaksensa periä ystävänsä Zevin aarteita kolmesta maailman-osasta.
"Ei", sanoi Kristiina miettiväisenä, "älkäämme enään ajatelko protektoria. Euroopalla on kyllin siitä yhdestä, joka on Englannissa. Vahinko Ruben Zevistä. Se oli kuitenkin suuri aatos, tuo, että hän tahtoi koota kansansa ja asettaa heitä voimaansa kaupunkiinsa, Jerusalemiin. Minä olisin tahtonut lainata hänelle sotajoukkoni; siinä, olisi ollut jotakin tehtävää Wittenbergille ja Köningsmarkille. Ja minä olisin asettanut Emporagriuksen paaviksi sinne, päästäkseni hänestä… Muistaakseni Zevillä oli tyttärentytär, joka tuli odaliskiksi eli orjattareksi sulttaanin luo."
"Hän tuli sulttaanin ensimmäiseksi puolisoksi. Uskonheimolaiseni kiittävät häntä voimakkaaksi ja viisaaksi hallitsiattareksi. Hän hallitsi Turkinmaata yksinvaltiaana kuusi vuotta, mutta lienee nyt tullut kukistetuksi."
"Ja luultavasti kuristetuksi?"
"Todenmukaisesti kyllä. Hänen kohtalonsa on tuntematon."
"Sitä kyllä saattoi edeltäpäinkin arvata. Mutta Texeira hyvä, mitä saatan minä tehdä miehen puolesta, joka on ensimmäinen Israelissa? Kansalais-oikeutta tuossa sianlihaa syövässä ja olutta juovassa Ruotsissa, en teille saata toimittaa. Mutta jotakin muistuu mieleeni. Te rupeatte kristityksi, ystäväni; usko kuin usko, kaapu kuin kaapu, katolilaiseksi esimerkiksi; se on mukavin keino millä syntinsä anteeksi saa. Totelkaa hyvää neuvoa! Minä luulen olevani hyvissä kirjoissa hänen kaikkien kristillisimmän majesteettinsa, Espanian kuninkaan luona, ja olen melkein varma siitä, että voisin asettaa teitä Perun maaherraksi."
"Kiitän teidän majesteettianne alammaisesti. Nykyään katson suurimmaksi armon osotukseksi, mikä voisi tulla Hampurille ja minulle osaksi, sen, että teidän majesteettinne suvaitsisi ylhäisellä läsnä-olollaan kunnioittaa kaupungin alhaista hyvästijättö-juhlaa, joka huomenna pidetään Wandsbeckin luona teidän majesteettinne poislähdön vuoksi."
Kristiina nauroi.
"Tunnustakaa, rakas pankkiirini, että olette yhtä auttamattomasti kadotettu, kuin kyltymätön. Eipä edes Perun kaivokset saata pelastaa sieluanne. Hyvä. Minä tulen juhlaan. Ja jos tahdotte aina edelleenkin olla minun hovipankkiirini, niin kehittäkää taitoanne hauskutella tuota ahnasta neuvostoa Tukholmassa minun eläkerahoillani. Minä vakuutan, että siellä olette löytävä ansiollisia uskonheimolaisia."
Hyvästijättiäiset, jotka pidettiin Wandsbeckissa Hampurin ulkopuolella Heinäkuun 16 päivänä 1654 olivat loistavimmat, mitkä tuo vanha kauppakaupunki miesmuistiin oli viettänyt ja Kristiina kuningattarelle ensimmäinen esimaku Eurooppalaisesta komeudesta ulkopuolella hänen lumimaatansa. Kaikki, mitä pohjois-Saksa saattoi esittää ruhtinaallista, aatelista, korkeaporvarillista, oppinutta, kunniassa pidettyä ja loistavaa, oli silloin koossa tuossa uhkeassa juhlassa. Imartelevia puheita, vertauskuvia ja kunniaportteja vaihteli tanssin, ilotulitusten ja muitten huvitusten kanssa kello yhteen yöllä. Kuningatar oli ihastuttava, sukkelapuheinen, rakastettava, alhainen ja iloinen. Itse majesteetti näkyi unhottuneen tässä lukuisassa juhlapukuun puetussa ihmisjoukossa, näissä vapaissa lehevissä lehtikäytävissä, tässä pohjoiselle silmälle oudonlaisessa kesähämärässä, jota nuo kirjavat lamput eivät kokonaan saaneet poistumaan puiston varjoista. Mutta kuningaskatse oli kuitenkin jäljellä noissa suurissa miettivissä silmissä, aina hereillä, aina oma itsensä huulien hymyillessä ja kielen leikkiä lasketellessa. Kaikkialla, missä hän näyttäytyi, annettiin hänelle kunnioittavasti sijaa. Nyt ei hän sitä näkynyt vaativan; hän oli päättänyt voittaa uuden valtansa, maailman, tässä ensimmäisessä kokeessaan ulkomaisella pohjalla. Hänestä oli ainoastaan yksi arvostelu, ja se lauloi hänen ylistystänsä. Hänen neronsa oli tunnettu, sitä oli kyllin ylistetty jo ennen; mutta hänen persoonallisuutensa oli tuntematon tähän asti useimmille. Ja hänestä oli sanottu… niin mitäpä kaikkea pahaa ja rietasta olikaan valehdeltu tuosta viehättävästä kuningattaresta, jonka olentoon näkyi yhdistyneen suurimmat kuninkaalliset hyveet ja rakastettavin kansakunnallinen seurustelutaito! Kristiina ansaitsi ja sai monta ihailiaa Wandsbeckissa. Jos panettelu uskalsi kuiskata jotakin, piiloutui se häpeillään varjoon ja kyykistyi taajojen tähtien taakse. Westfalin rauhansopimuksen tekiät olivat läsnä ja ylistivät hänen rauhanrakkauttansa. Bremenin kaupunki, jota hän äsken oli puoltanut vasten ruotsalaista neuvostoa, puhui koko Saksan puolesta ja selitti valtaneuvoksensa kautta Kristiinan Germaanilaisen juuren jaloimmaksi vesaksi. Unohdetut olivat sodan verivirrat ja kiskomiset, kaikki puoleksi parannetut haavat, kaikki ihmis-onnen hävitykset. Hän oli rauhanperustaja, joka oli uupuville kansoille toivoa antanut; hän oli aikakautensa vapaa ajatus ja loistava keskipiste; hän oli ainoa kuolevainen, joka oli astunut alas valta-istuimelta ja kuitenkin jäi majesteetiksi. Wandsbeckin voitti loistavuudessa jälkeenpäin suuremmat kunniapidot, mutta se oli kuitenkin ensimäinen näyte-osa ja ensimmäinen käsien taputus pitkän esiintymisen aikana Euroopan näyttelyradoilla.