"Mutta apostoli sanoo: se ei ole sinulle hyödyllistä. Etkö ole saanut kaikki elävältä Jumalalta?"
"Olen, minä olen saanut kaikki… anna minun sanoa tähdiltä. Itsestäni en ole mitään. Ei yksikään maassa oleva mato ole niin kurjan auttamattomana ja köyhänä tullut maailmaan kuin minä. Ja kuitenkin olen saanut raittiin ruumiin, vapaan hengen, runsaat luonnonlahjat, palavan janon kaikkeen ylevään ja suureen, jota ajatus käsittää voi. Olen saanut järkähtämättömän rohkeuden, vahvan tahdon, selvän näkövoiman, ihmisten rakkauden, tietoja, valtaa, kunniaa, valtakuntia ja korkeutta. Ainoastaan yhtä en ole saanut, se on versonut minun sydämmestäni… minun rakkauteni tuohon lapseen."
"Älä jätä pois mitään! Sinä olet kaikki saanut Jumalaltasi; hänelle täytyy sinun antaa kaikki takaisin."
"Pietari mestari… te olette kova minulle; ymmärtäkäämme toisiamme! Oli aika, jolloin minä tuollaisesta vaatimuksesta olisin nauranut teille taikka teljennyt teidät hulluinhuoneeseen. Mutta sitte kuin olen kadottanut oman itseni, sitte kuin olen antanut itseni toiselle, sitte kuin olen tuntenut kaikkien perustusten horjuvan, olen kärsinyt ja oppinut tarpeeksi, käsittääkseni teitä nyt. Siis olen valmis taipumaan. Ottakaa kaikki mitä saanut olen, annan kaikki takaisin, tiedon, korkeuden, kunnian, minä viskaan ne pois, ikään kuin niitä ei milloinkaan olisi ollut. Olen valmis jälleen tulemaan siksi sanomattoman köyhäksi, halvaksi, mitättömäksi aineeksi, kuin ollut olen. Mutta älkää pyytäkö minulta rakkauttani; sitä en teille antaa saata, se on ainoa, mikä on olemuksestani jäljellä, se on elämäni. En saata riistää sydäntä rinnastani, jos tahdon elää."
"No kuole siis, synnin orjatar, kuole pois omasta itsestäsi, ja nouse uudestaan luotuna Herrassasi ja Vapahtajassasi! Tahdotko panna ehtoja Jumalalle? Tahdotko sanoa hänelle: sen ja sen verran tahdon antaa sinulle, mutta syntisen maallisen rakkauteni tahdon minä pitää; sitä et sinä saa, se on minun elämäni! Mene, tee kauppaa maailman kanssa, se antaa tinkimis-varaa, mutta tässä vaaditaan kaikki taikka ei mitään. Jumalasi ei tyydy puolinaiseen sydämmeen, hän tahtoo sinut kokonaan. Hän ei saata ottaa sinua vastaan, ennen kuin sanot: Kristus on minun elämäni!"
Nainen nousi seisoalle kiivastuneena.
"Kuka te siis olette, joka puhutte minulle Jumalan oikeudella? Pitkiä aikoja on kulunut siitä, kuin minä olen kehittynyt pois tuosta hurskaasta mielipiteestä, että pappi on Jumala. Te olette oppinut, mestari Pietari Luth; niin olen minäkin. Te selitätte raamattua; sitä teen minäkin. Te etsitte, minä etsin; te luulette löytäneenne, silloin kuin minä haparoitsen, ja te olette löytänyt niin vähän, että te ette edes tiedä, mitä rakkaus on. Sillä jos te sen tietäisitte, ette tahtoisi ryöstää onnettomalta, rauhattomalta kanssa-ihmiseltänne viimeistä jäännöstä hänen maallisesta olemuksestaan. Jumala on armahtavaisempi kuin te: jos hän olisi tahtonut ottaa minulta kaikki, ei hän olisi antanut minun jäädä vielä tänne maan pinnalle. Te olette nähnyt ja oppinut jotakin maailmassa; olkoon niin; minä olen nähnyt ja oppinut enemmän kuin te. Minä tunnen juutalaisia, muhamettilaisia ja kristityitä kaikista uskontunnustuksista; te ette ole viisaampi kuin joku heistä. Juutalainen sanoo minulle: täytä Jumalan laki, niin Abraham sinulle helmansa avaa. Muhamettilainen sanoo: elä rehellisesti, tee hyvää, rukoile, paastoa, taistele uskosi puolesta, niin olet varma paratiisista. Katolilainen ei pyydä edes sitä minulta. Lue isämeitääsi, sanoo hän, avuksesi huuda pyhimyksiä, tee synnintunnustuksesi, anna almuja, niin Pietari sinulle avaa taivaan portit. Mutta te, toinen Pietari, sanotte minulle: poista oma itsesi juuria myöten, Jumala tahtoo sinun kuolleena, tehdäksensä sinua eläväksi! Mitä pitää minun uskoman tuollaisesta opista? Enhän saata mennä takaisin sille olkilyhteelle, jossa syntynyt olen ja syntyä uudestaan! Tuolla on minun tähteni; katsokaa, kuinka lempeästi se vastaani välkkyy äärettömässä avaruudessa! Ennemmin lähden takaisin sen luo, ainoan ystäväni tykö; se on antanut minulle paljon ja ottanut paljon, mutta se on kuitenkin suonut minun pitää yhden. Te ette ole antanut mitään ja tahdotte ottaa kaikki. Sillä tapaa se on, Pietari mestari. Olkaa onnellinen uskossanne, jos saatatte; minä en sitä saata. Hyvästi!"
Hän meni muutaman askeleen, mutta ei tullut kauaksi. Tuo hämmästynyt saarnaaja näki hänen seisattuvan, horjuvan, koettavan kulkea eteen päin, mutta pidättyvän ikään kuin näkymättömästä voimasta. Hän vapisi kaikissa jäsenissään, hän ponnisti koko voimallisen tahtonsa päästäksensä irti tuosta vastustamattomasta, joka hänen jalkansa puututti, mutta turhaan. Lyhyen, toivottoman taistelun perästä vaipui hän melkein uupuneena kallion juurelle, jossa puhuja oli seisonut muutamia tuntia ennen. Tässä silmänräpäyksessä oli hän keskellä illan varjoja ikään kuin valosta läpikuultavana. Hän loisti selittämättömässä välkkehessä, joka valaisi kalliota, ruohoa, sammalta ja hänen lähellään olevaa iltakastetta. Silmät olivat ummessa, hänen mustat hiuksensa näyttivät fosforimaisesti valkimoivan, hänen päällysviittansa liepeet loistivat pimeässä, hänen sormuksessaan kimalteli kolme jalokiveä, kuten Kalevan miekka taivaankannella.
Epätietoisena siitä, mitä tuo merkitsi, läheni Pietari mestari ja kurkotti kätensä auttaaksensa uupunutta.
"Odottakaa!" sanoi nainen hiljaisella äänellä. "Tähti on minussa…
Se puhuu…"