"Vai niin! Onpa siinä monta vuotta epävarmasta palkinnosta. Ole siis luja ja luotettava. Muistaakseni meidän iso-isämme oli määrännyt hänen perilliseksensä, ennen kuin hän meidän tunsi. Etkö siis ymmärrä, että maailma on jalkojesi edessä, jos tahdot kurottaa kätesi ja tarttua sen ohjiin? Siihen ei tarvita enempää kuin kolme sormea, jos pääsi vain tahtoo."
"Huolinko minä sinun rahoistasi? Myisinkö minä itseni!"
"Minä myyn itseni yhtä vähän kuin sinäkin. Mutta rahoja saattaa käyttää kahdella tavalla. Toisella niitä kootaan, toisella annetaan pois. Iso-isämme tuon edellisen tavan osaa, me toisen."
"Löytyy vielä kolmaskin tapa, sanoo isä-isä: säilyttäminen."
"Enkö sanonut, että olet oppivainen? Noh hyvä: opi laskemaan säilyttääksesi, mutta anna pois hallitaksesi! Palvele tänään, käskeäksesi huomenna! Kun olet palvellut seitsemän vuotta saadaksesi Rachelin, olet sinä maailman herra."
"Ja sinä, Hagar, ja sinä?" huudahti tuo helposti johdettava ja helposti innostuva nuorukainen, johon yhtä kuin sisareenkin kaikki suurenmoinen vaikutti.
"Minä pakotan Kristiina kuningattaren pitämään minua vertaisenaan", kuiskasi Hagar niin hiljaa, että se ikään kuin unissa puhuttu sana suhahti nuorukaisen korvaan.
Hän nousi mennäksensä pois, kun hän aivan lähellään havaitsi nuoren papin, joka jakoi Herran ehtoollista kuolemaisillaan olevalle. Hän seisoi Hagarin tiellä, tyttö ei päässyt pois eikä saattanut häiritä tätä liikuttavaa hyvästijättöä täältä lähtevälle ihmishengelle. Hän jäi seisomaan ja katseli pappia. Muisto menneistä lapsuuden ajoista heräsi hänen sielussaan.
"Se on Pietari Luth", sanoi hän itsekseen.
Kun tuo nuori hengellinen oli lukenut siunauksensa hänelle, joka kohta oli pääsevä pois maailman kaikista taisteluista, katsoi hän ympärilleen. Hänen silmissään oli vielä tuollainen kostea, taivaallinen loiste, josta tunnemme iäisyyteen katsahtaneen silmän. Hän ei nähnyt lähellään olevia, hän oli vielä poissa noilla elämän ja kuoleman välisillä himmeillä rajamailla. Hagarin täytyi kulkea hänen sivutsensa niin läheltä, että hän koski papin käsivarteen. Tämä heräsi ajatuksistaan, antoi tietä, tuntematta Hagaria, ja seurasi hänen jäljessään ulos teltasta.