"Mitä maisteri sanoo? Hänkö oli viskannut naisen ulos reestä?
Suomessako? Ei suinkaan se ollut monia vuosia sitten?"
"Luulen hänen sanoneen, että se tapahtui monta vuotta sitten. Juutalais-nainen se oli, jos ymmärsin häntä oikein. Mutta, rakas neiti, ajatelkaamme omia sielujamme. Meidän täytyy kaikkien tehdä tiliä hänelle, joka sydämmet tutkii."
"Maisteri Luth, tahdotteko tehdä minulle sen hyvän työn, että kirjoitatte tahi annatte minun paperille kirjoittaa muistiin, mitä tuo paavilainen tunnusti? Onko hän kuollut?"
"Hän on kuollut. Ei ole luvallista kertoa, mitä kuolinvuoteellaan oleva on tunnustanut ripin salaisuutena."
"Oletteko te katolilainen? Onko rippi sakramentti? Ja jos nyt epäillään jostakin pahasta työstä syytöntä elossa olevaa, niin eiköhän ole velvollisuutenne vapauttaa syytöntä syyllisen tunnustuksella."
"Te olette ehkä oikeassa, neiti Hagar. Te olitte aina viisas maallisissa asioissa. Minä kirjoitan muistiin tunnustuksen. Mutta mitä se teihin koskee?"
"Niin, kysykääpä sitä? Tiedättekö te Jumalan tiet? Taidatteko seurata niitä salaisia lankoja, joilla paha työ johdetaan yön pimeydestä esiin? Antakaa minulle kertomus! Te saanette kuulla siitä enemmän vielä."
"Luuletteko? Niin, uskokaa vanhurskaan Herran Jumalan teihin! Tänä iltana saatte paperin vahvistettuna minun allekirjoituksellani. Käyttäkää sitä Jumalan kunniaksi! Johtuu mieleeni, että kuolema vei sanan raukalta tuolla kentällä. Eräs Axelson niminen haavoitettu henkivartiarykmentistä makasi kuolleen vieressä ja oli kuullut hänen puhuvan, ennen kuin minä tulin. Axelson vietiin Wotitzin kylään."
"Kiitoksia, kiitoksia! Älkää unohtako tulla luokseni. Wotitz, sanotte te? Axelson? Jumala teitä suojelkoon."
"Ja teitä, neiti Hagar! Herra on vienyt teitä kauas ulos pahuuden valtoihin näyttääksensä teille tien Kristuksen rakkauteen."