Muutama hetki tämän jälkeen istui Hagar hevosen selässä ja ajaa karahutti yhden palvelian seuraamana Wotitzin kylään.
5. Sydän ja valtiotaito.
Tiedätkö sinä, mitä rakkaus on?
Jos almanakkaa uskoa sopii — ja almanakkoja oli Ruotsissa Sigfrid Aronuksen ajoista — on maaliskuulla Januksen kasvot. Talven ja kevään rajalla vartioiden saattaa vuoden-aikojen sotajumala raivota myrskyssä ja lumituiskussa ja taas jälleen hymyillä lempeimmällä auringon hymyilyllä. Ja kun hän hymyilee, on hän ihastuttava kuten kevät kapalossaan. Talvi huurteilee helmiä hänen vaaleaan kutriseensa, ohuessa lumipeitteessä olevat jäät kahlehtivat veden kuvastimia ja sulavat päivänpaisteesta; siellä täällä tulvavesi ilmoittaa mistä järvi alkaa, leivon ensimmäisiä liverryksiä tervehtivät ilolla sekä nuoret että vanhat, ilma on läpihohtavan kirkas, kuin toivon katse äärettömyyteen, ja läpi koko tuon loistavan luonnon tuulahtelee eloon heräävä hengähdys. Maaliskuu on lapsi, joka koettelee voimiansa vetäen auki raskasta ovea, ja pitää sitten iloiten kiinni lukusta, ovea kiikuttaen.
Tällaisena päivänä maaliskuun alussa 1645, kohta päivällis-aterian jälkeen, ajoi Kristiina kuningatar "Ladugårdslandet'iin" päin. Hän oli nyt täysin laillinen hallitseva kuningatar, eikä enään rouva Beata Oxenstjernan rasittavan hoidon alla. Tämä ylhäinen rouva oli varmaan yhtä onnellinen, kuin johdettava holhottinsa, tuntiessaan itsensä vapaaksi tästä vaikeasta tehtävästään. Häntä ei saa jättää pois tästä kertomuksesta, antamatta hänelle sitä oikeutettua arvolausetta, että hän, vaikka kiivas ja ennakkoluuloinen, kuitenkin oli oikeutta rakastava ja velvollisuutensa tekevä vartia yhteiskunnan kukkuloilla.
Kuningatar ei nyt tällä kertaa ratsastanut, kuten hänen tapansa oli; hän oli muutama päivä takaperin kylmettynyt ratsastusmatkalla ja hänen oli täytynyt maksaa se huvi tuollaisella äkkinäisellä sairastumisella, joka häntä usein lyhyen ajan vaivasi. Tarpeellisen varovaisuuden vuoksi hänen nyt täytyi ajaa tuollaisessa taidokkaasti koristetussa kumureessä, joita vielä siitä ajasta tallennetaan nykyisissä aseistohuoneissa. Reessä oli avonaiset akkunat sivulla. Kuningattaren rinnalla istui ruhtinatar Maria Eufrosyne, kaksi lakeijaa seisoi takana ja molemmin puolin rekeä ratsasti neljä nuorta aatelismiestä, joita oikealla puolen johti äsken henkivartiaston everstiksi nimitetty kreivi Maunu De la Gardie.
Tavan takaa puhutteli kuningatar tuota soreaa kavalieria, joka silloin kumartui satulassaan alaspäin, ikään kuin olisi tahtonut kuningattaren hengähdystä hengittää. Mutta tällä kertaa sai kreivi Maunu tyytyä pieniin puheen keskeytyksiin, joita tapahtui kuningattaren ja ruhtinattaren välisessä vilkkaassa keskustelussa kuomureen sisällä.
Rekikeli oli vielä hyvää, vaikka aukeilla paikoilla aurinko oli lumen sulattanut. Torit, kadut, palatsit, härmäiset puistot, viehättävät maisemat ja häikäisevän valkoiset jäät kiitivät ohitse, vilkasten hevosten juostessa, voittamatta heidän huomiotansa. Ellei välistä raitis maaliskuun-ilma olisi tunkenut reen-akkunain läpi sisälle, olisi saattanut uskoa, että nämät ylhäiset henkilöt olivat lähteneet huvimatkalle ainoastaan saadaksensa paremmin rauhassa keskustella ilman kuuntelioita.
"Tuo tuolla, eikö hän ratsasta hyvin?" alkoi kuningatar. "Näin lapsuudessani Ruotsin mainioimman ratsastajan Aake Tottin ratsastavan. No niin, hänen koulunsa on ehkä mallikelpoinen, kun ratsaskunta hyökkää jalkaväkijoukkoa vastaan, mutta minkälainen norsu hän oli tuon rinnalla! Mitä sinä pidät kreivi Maunusta? Oletko nähnyt ruotsalaista kavalieria, joka voi verrata itseänsä häneen kilparadalla?"
"Tunnen häntä aivan vähän", vastasi Maria Eyfrosyne välttäen.