Taaskin Kristiina nauroi ja katseli ulos akkunasta.
"Hiljentäkää vauhtia, eversti. Me ajamme täyttä laukkaa mäkeä alas ja täällä on töyssy." Vauhtia hiljennettiin, mutta ei kuningattaren hillitsemätöntä iloa, jonka lähimpänä uhrina hänen orpanansa olivat. "Minun kuninkaallinen vereni!" huudahti hän. "Minun iso-isäni äidin nimi oli Lejonhufvud, hänen äitipuolensa nimi Stenbock. Kuningas Juhana nai Bjelken ja Eerikki kuningas piian. Alhaiset naimaliitot käyvät perintönä meidän suvussamme. Tarvitsetko useampia esimerkkejä? No niin, tehdäkseni sinulle iloa, menen minä naimisiin… saas nähdä, Apollolle! Hän tosin on jumala, mutta valtaistuimelta pois pantu… Ei yksikään suutari hänelle antaisi lainaksi uutta koturnisaapas-paria. Onko siinä kylliksi? Riittääkö nyt ruotsalainen aatelismies sinun kuninkaalliselle verellesi?"
"Minä rukoilen, Kristiina, älä enään tuosta puhu!"
"Mutta siitähän meidän juuri tulisi puhua. Tiedätkö, mitä Ebba oli kuullut kammaripiioilta? Niin, minä myönnän, ei ole soveliasta kuunnella piikojen juoruja, mutta tämän laita on sama kuin simpukkojenkin. Kun panee korvansa lähelle, niin ilma tuo asiat kuuluville. Kansa ihmettelee sitä, että olen lempeä Maunu kreiviä kohtaan. Ei kenenkään mieleen johdu, että hän sitä ansaitsisi… että isänsä on valtakunnan ansiollisimpia miehiä ja hän itse perheen vanhin poika sekä isäni nuoruuden lemmityn lapsi… että hän on ruotsalaisen ritariston kunnia ja koristus, tahi että minä, hänen kuningattarensa, tahdon hänen henkilössään kunnioittaa sekä perittyjä että ansaittuja eteviä ominaisuuksia. Kaikki tämä ei mene meidän ruotsalaiseen Pietari Juhonpoikaan. Siinä täytyy löytyä jokin muu syy, ja mikä muu se olisi kuin se, että minä tahdon hänen naida… tuon saman Maunu kreivin, jonka minun armollinen sukulaiseni katsoo aivan halpasukuiseksi hänen kuninkaalliselle verellensä! Noh, Maria, mitä sanot tuosta siveys-opillisesta sadusta?"
"Yksinkertaista juorupuhetta!"
"Luuletko? Mutta jos minä sydänkammiossani tuota ajattelisin? Vox populi vox Dei. Kansan ääni on Jumalan ääni. Kreivi on kaunis mies… jalo ja uljas sekä ritarillinen ajatuksiltaan ja koko olennoltaan. Etkö luule, että hänestä tulisi sopiva puoliso Ruotsin kuningattarelle? Ja olenhan sekä sydämmeni että käteni itsevaltias hallitsia?"
"Kristiina, sinä kauhistutat minua. Ansiollisin, uskollisin, urhoollisin kaikista ruhtinaista vuodattaa verensä sinun puolestasi tappotanterella. Sinä näet hänen kuihtuvan pettyneessä toivossaan, ja sinä ottaisit ennen onnentavoittelian, jonka rohkeutta ei koskaan ole koeteltu kilparadan ulkopuolella."
"Oratio panegyrica pro domo! Kiitospuhe talon hyväksi. Vahinko, ett'et puhu latinaa; sinun puheesi olisi painettava. Minun puheeni on lyhyempi. De la Gardie ei ole tarpeeksi korkeasukuinen sinulle. Siis olen minä pakotettu parantamaan hänen ranskalaista vertansa ja korottamaan häntä rinnalleni… Kreivi Maunu! Me jäämme santaan istumaan. Pidättäkää mäessä."
Reen-anturat kitisivät vasten kiviä ja soraa, kun ajettiin jäältä ylös Nybrovikin luona olevalle kadulle. Kuningatar astui ulos reestä ja kahlasi loassa mäkeä ylös, laskien leikkiä kavalieriensa ihmettelyistä sekä niistä aroista askeleista, joita Maria Eufrosyne astuskeli vesilätäkköjen välissä. Kun nämät ylhäiset naiset jälleen istuivat reessä, jatkettiin keskustelua uudestaan. Nuori ruhtinatar katseli kuninkaallista orpanaansa, epätietoisena, pitäisikö tuota äskeistä uhkausta leikkinä vai totena. Vihdoin heltyi hän itkemään. Nassaun kreivi ei hänen sydämmessään istunut niin lujasti satulassaan, ettei osavasti tähdätty keihäs olisi häntä siitä kaatanut. Rikas De la Gardie olisi mahdollisesti saattanut hänen kanssaan kilpailla köyhästä ruhtinattaresta. Mutta kun Kaarle Kustaan toiveet sekä koko pfaltzilaisen huoneen tulevaisuus pantiin onnenpyörälle, siinähän oli enemmän, kuin mitä sisar ja tytär saattoi omalletunnolleen taakaksi ottaa. Kyyneleitten tipahdellessa selitti hän vihdoin, että hän uskollisena ystävänä tahtoi kaikessa seurata armollisen orpanansa toivoa ja tahtoa.
"Ja tuon sinä minulle sanot sellaisella äänellä, ikään kuin tahtoisit mennä luostariin minun tähteni", vastasi kuningatar, näyttämättä vähintäkään heltyneeltä noin suuresta uhraavaisuudesta. "Minä tarjoan sinulle loistavinta naimiskauppaa, mikä Ruotsissa on mahdollinen, minä luovutan sinulle miehen, josta moni saksalainen ruhtinatar sinua kadehtii; minä valmistan sinulle valtaistuimeni rinnalle loistavan tulevaisuuden ja sinä alistut kohtaloosi katuvaisen Magdaleenan kyynelillä. No niin, Maria, kansan äänen pitää tällä kertaa yhtä vähän oleman Jumalan äänen, kuin silloin, kun se sama ääni kihlasi minut Eerik Oxenstjernan kanssa. En minä aio totella piikojani, minä en nai eversti De la Gardieta, minä annan hänet huokaavalle Cloëllensa, sillä ehdolla, että hän vastaan ottaa ritarinsa auringonpaisteella eikä räystääntipahduksilla. Maria, tiedätkö mikä rakkaus on?"