"Onko teidän korkea-arvoisuutenne kuullut mitä tähän aikaan
Englannissa ja Skotlannissa tehdään?"
"Reformeeratut kyllä harhailevat uskossaan, mutta olenpa surukseni kuullut, että episkopalinen kirkkokin näissä maissa on suuressa ahdingossa uskonlahkojen ja harhaoppisten tähden. Kirkonhallituksella täytyy olla auctoritas; muuten väärät profeetat ja kaikkinainen vallattomuus pääsee vallalle."
"Vielä pahempi on maallisen esivallan laita noilla saarilla. Vallanhimoiset lordit ja saarnanhalulliset maahovilaiset panevat päätöksiänsä kuninkaan allekirjoitettaviksi. Jos näin yhä jatkuu, niin ei ole muuta odotettavissa, kuin tasavalta. Jos nyt kuolema sattuisi minua kohtaamaan, niin mitä teidän korkea-arvoisuutenne arvelee Ruotsin valtakunnasta?"
Piispa Johannes nousi kiivaasti istumaan vuoteellaan.
"Niin kauan, kuin Jumalalla ja Ruotsin kirkolla on jotakin sanottavaa tässä maassa, ei monivaltaisuuden pidä koskeman valtakunnan kruunua."
"Joka sitä ennustaa saattaisi!" sanoi Kristiina pienellä ivalla, jota hän ei voinut estää näkymästä silloinkaan, kun se saattoi loukata noin arvokasta kuningasvallan tukea. "Muistaakseni arkkipiispa Juho Pentinpoika kaksi sataa vuotta sitten asetti kuninkaita valta-istuimelle ja pani heitä jälleen pois virastaan." "Mutta", lisäsi hän, tahtoen parantaa loukkaavaa tarkoitustansa, "se oli papismin aikana, silloin kun me otimme vastaan Romasta tulleita sääntöjä. Evankeliset piispat ovat aina olleet kruunun taatuimpana tukena. Heistä ei kukaan seuraa paavilaisten esimerkkiä, eipä silloinkaan, vaikka hänen nimensä olisi Juho Pentinpoika Oxenstjerna."
Äänenkorko, jonka hän pani tuohon sukunimeen, ilmaisi, kentiesi ehdottomasti, sitä syvään juurtunutta epäluuloa, jota Kristiina kaikkien ulkonaisten kunnian-osotustensa ohessa salasi sydämmensä sisimmässä sopukassa, valtakunnan etevintä palveliaa, valtiokansleria kohtaan. Päätarkoituksena kuningattaren käyntiin piispan luona oli, että hän tahtoi piispaa kiertokirjeessä Vesteråsin papistolle käskemään heitä pitämään esirukouksia kirkoissa pikaisen rauhansopimuksen hyväksi. Hänen ei tarvinnut tähän muuta lisätä, hän tiesi kyllä, että esirukousten muassa seurasi kiitoslauseet hänen rauhaa rakastavista mielipiteistään sekä vastaavia moitteita niille, jotka itsekkäissä tarkoituksissa viivyttelivät rauhansolmimista. Yhtä luonnollista oli, että Vesteråsin kiertokirjettä seuraisi toisia samallaisia valtakunnan muissakin hiippakunnissa.
Kun piispa tuohon oli mieluisesti suostunut, nousi kuningatar istualta sanoaksensa armolliset jäähyväisensä. Mutta tuolla vanhalla kirkkoruhtinaalla oli vielä sana sanomatta.
"Suvaitkaa, armollinen röökinä, vielä suoda muutamia minuutteja kalliista ajastanne vanhalle palvelialle, jolla viimeinen kerta on onni nähdä kuningattarensa lempeitä kasvoja! Älkää pahastuko, näin unta viime yönä; vaikka unet yleensä ovat pelkkiä mielikuvituksen leluja, tapahtuu kuitenkin välistä, kuten Joosepin ja muitten pyhien miesten historia osottaa, että Jumalalla on jokin erityinen tarkoitus lähettäessään unen-näön…"
"Kertokaa minulle unen-näkönne!" sanoi Kristiina ja istui jälleen.