"Uneksin, että olin kuollut ja otettu Jumalan paratiisiin odottamaan tuomiopäivää. Allani oli tähtitaivas — sileäksi pingotettuna kuten seinäpaperi, ja monta ihanaa, loistavaa taivaankappaletta veisaili noissa äärettömissä syvyyksissä kiittäen Luojansa kaikkivaltaisuutta. Silloin näytti minusta, että eräs erinomaisen loistava tähti loi säteen niihin yli-avaruuksiin, joissa minä olin, ja meni hetkeksi sisääni, niin että kuulin sen puhuvan. Ja se sanoi minulle: olen Kristiina kuningattaren tähti…"
"Minä tiedän!" huudahti kuningatar, hetkellisesti hämmästyneenä, mutta heti jälleen jäykkänä. Hän muisti Gripsholmia.
"Olen Kristiina kuningattaren tähti", sanoi tuo loistava säde, "ja menen nyt Zenithiä kohden. Vielä kolme vuotta olen nousemassa, sitten olen kolme vuotta korkeimmillani taivaalla ja sitten alan vaipua alas päin."
"Tuota vastaan ei tähtitieteen oppineilla liene mitään väitettävää, teidän korkea-arvoisuutenne."
Vanhus katseli häntä tutkivin silmin.
"Minä näin vielä enemmänkin. Olin ajan tuolla puolen eikä vuodet näyttäneet minusta pitemmiltä, kuin se aika, minkä ihmisen huokaus tarvitsee noustaksensa taivaaseen. Näin tähden nousevan muita tähtiä korkeammalle ja sitten näennäisesti seisovan alallaan korkeudessa. Mutta se ei seisonut alallaan, se teki kaarroksen. Sitten se vaipui alas, ensin hitaasti, sitten äkkijyrkkään ja katosi pimeyteen."
"Senhän näemme joka ilta, että tähdet lentävät. Minä en osaa unia selittää, mutta kirjan-oppinut mies osannee sitä paremmin tehdä. Sovelluttaako teidän korkea-arvoisuutenne tuon unen minuun?"
"Armollinen röökinä, minä olen vain ymmärtämätön mies käsittämään Jumalan salaisia neuvoja. Mutta sen huomaan hyvinkin, että kuningattareni tähti on nousemassa ja on yhä vieläkin nouseva siksi, ett'ei hänen vertaistaan ole taivaan kannella. Mutta noin suuresta korkeudesta lankeaminen ei saata olla Jumalan sallimus, sillä meitähän on päin vastoin määrätty menemään kirkkaudesta kirkkauteen. Sellainen lankeemus tulee sisällisestä ylpeydestä, joka on olemassa esivanhempiemme ajoista eikä sovellu noin hurskaaseen kuningattareen, joka Jumalalle ainoastaan kunnian antaa. Tästä unesta olen rohjennut puhua sen takia, että kuiskutteliat, panetteliat ja liehakot kaikkina aikoina ovat vehkeilleet mahtavien valta-istuinten ympärillä, koettaen saattaa kirkkaimmat tähdet lankeamaan. Herra sen tietää: minä tuumaan, että hän on lähettänyt tämän näyn koko valtakunnalle varoitukseksi, eikä ennustukseksi. Pysykää lujana nöyryydessä, armollinen röökinä, te saatte kyllä vielä moninaisia kiusauksia kokea, mutta Jumalan voimalla te ne kaikki olette voittava. Teidän halpa palvelianne menee teidän edellänne sinne, missä ei enään mitään kiusausta ole, ja jos hänen köyhä rukouksensa jotakin aikaan saa, on hän näkevä teidän tähtenne loistavan, ei ainoastaan aikakirjoissa, vaan Kristuksen valtakunnassa iankaikkisesti."
* * * * *
Rauha päätettiin Brömsebrossa elokuun 13 päivänä 1645 siten, että Ruotsi sai maanlavennusta: Jemtlannin, Herjedalin muassa, Gotlannin, Saarenmaan ja Hallannin panttina 30 vuodeksi tullivapaudesta Juutinraumassa ja Elbellä. Kuningatar olisi jättänyt pois Hallannin, Herjedalin ja muuta sen lisäksi; valtiokansleri piti hänen määräyksenä salassa; tanskalaiset myöntyivät, iloisina siitä, että saattoivat pelastaa Skånen ja Blekingen, jotka todenmukaisesti olisivat menneet hukkaan, jos Oxenstjernalla olisi ollut kädet vapaina. Sopu naapurusten välillä oli vastaiseksi takaisin saatu, mutta vielä täytyi kaksi pitkää vuosisataa kulua sisällisen kateuden, salaisten juonten ja julkisten sotien kestäessä, ennenkuin Ruotsi ja Tanska käsittivät Kristiinan suuren tulevaisuuden tuuman, käsittivät, että he tarvitsivat toisiansa.