"Hyvä, sitten tahdon sanoa sinulle jotakin, jota sinä myöskin saatat oppia tuosta aikamme suurimmasta ajatteliasta. Sinä et tiedä mitään muuta, kuin että olet olemassa. Et tiedä mitään siitä maailmasta, joka sinua ympäröitsee; et tiedä mitään tähdistäsi ja niitten vaikutuksesta; et tiedä mitään maailmantapausten laeista, aistimien saamista vaikutuksista, toisten ihmisten tunteista tahi omista kohtaloistasi. Kaikista noista olet luonut itsellesi uskon ja nimität sitä tiedoksi. Sinulla ei ole mitään todistusta, sinulla on ainoastaan mielikuva. Kaikki mielikuvat pettävät; sinä uit maata kohden, allasi on pohjaton syvyys, ja kun luulet rannan saavuttaneesi, pidät sinä kiinni ainoastaan veden päällä leijuvasta meriruohosta. Sinä sanot: ei saata yht'aikaa pyyhkiä pois sanoja usko ja tieto. Ei niin, sitä ei saata, sen vuoksi, koska et tiedä mitään, täytyy sinun uskoa kaikkia, aina tuohon kurjaan taika-uskoon asti, jota nimitetään tähtien vaikutukseksi. Minä tiedän yhtä paljo kuin sinä, mutta minä uskon vähemmän kuin sinä, minä en usko taikoja. Kiertotähden kuningas loisti myöskin minun kehtoni ylitse. Mistäpä siis minun tulisi sitä kiittää? Elämäni ja kruununi, vallan ja järkeni olen ilman sitäkin saanut; ei kiveäkään se saata poistaa jalkani alta, ja minä uskoisin sitä! Sammuta taivaankannelta sen valo, niin minä huomenna kuitenkin olen sama kuin tänään."
"Taikka sammuttakaa tänään se kallis henki, jota kaikki hyvät voimat suojelkoot, niin kiertotähti kuitenkin miljoonia vuosia vielä on hallitseva kaikkea elossa olevaa. Armollinen kuningattareni on kulkenut voitosta voittoon, on vahingoittumatta mennyt vallasta valtaan ja epäilee kuitenkin, että se on tapahtunut korkeamman sallimuksen kautta."
"Ole vaiti! En tahdo kuulla muusta sallimuksesta, kuin Jumalan johdosta. Minua ei sinun tule opettaa. Mutta", lisäsi hän leppeämmästi, "sinähän olet sellainen kuin olet: aina kopea, aina kotkansiivin lentävä aurinkoa kohti. Minä tunnen sinun, kondori, mutta minä en ole mikään karitsa, jonka sinä kynsissäsi voit viedä pois. Upsalan arkkipiispaksi minä tuskin saattanen nimittää sitä, joka ei usko mitään, vaikka hän uskoo kaikkea; saat lukea ääneen minulle, jos korkeasukuinen kreivinna Götz suvaitsee alentua niin syvälle arvonsa alle. Hyvästi, Doxa! Pane paperille mietintösi Idea boni ordinis kirjasta! Minä olen sinulle suosiollinen siinä toivossa, että olet tottelevainen lapsi sekä että välistä saan sinulle nauraa."
Hagar Ryning lähti, osottaen kunniaa kumarruksella, joka oli yhtä syvä kuin hänen harminsa ja nöyryytyksensä.
"Jos olisin sanonut: usko kaikkea, olisi hän vastannut: älä usko mitään!"
Kristiina oli saanut takaisin kaiken itseluottamuksensa. Nyt se oli hän, joka tunsi etevyytensä. Hän oli kumonnut ainoan kilpailiansa, jota hän saattoi pelätä ja kumonnut hänen oppineen aikakautensa korkeimmassa oppi-aineessa, Cartesiuksen filosofiassa. Mutta tähän voittoon sekaantui ylevämielinen ihailu kilpailiaa kohtaan: "Mikä ajatuksen voima! Mikä todeksi näyttävä selvyys kaikessa, paitsi tuossa yhdessä, tähtien selittäjäin hullutuksissa! Jumalani, mitenkä saattaa samalla olla noin voimakas ja heikko?… Mutta jos siinä kuitenkin löytyisi itse järjettömyydessäkin hiukkasen järkeä? Tyko Brahe luki tähdistä, että isäni tytär oli voittava pohjolan… Puhuihan minulle tähti Gripsholman luona… Sanoihan minulle Rudbeckiuksen tähti, että olisin nouseva vallasta valtaan?… Seitsemän vuotta, sanoi se; sitten menisin alas päin. Nyt on kolmas vuosi… Hullutuksia, mielikuvituksen leikkiä! Loistanevathan tähdet yhtä kirkkaina vielä neljä vuotta tämän jälkeen? Nousta minä osaan… Mennä alas päin? Mahdotonta… Löytyykö Jumala, vai onko kaikki vain sallimusta! Cartesius epäilee kaikkia, paitsi itseänsä. Se on toki suurenmoista, se on korkein ajatus, mikä vielä on ihmis-sydämmeen johtunut. Ei mitään varmuutta paitsi itsessäni. Raamattu riippuu selityksistä, kaikki opitut käsitteet syntyvät aistimien vaikutuksesta. Ja kaikki pettää minun paitsi minä itse. Se on enemmän kuin filosofiaa, se on hallitustaitoa…"
Hän tarttui ajattelemattaan soitinkelloon. Fiken astui sisään.
"Mitä tahdot?"
"Armollinen röökinä soitti."
"Mene tiehesi. Ei… kutsu tänne neiti Ebba!… Ilmaa, ilmaa ja ihmisiä! Ajatus on valtameri; minun käy samati kuin Hagar Ryningin. Edessäni meriruoho, allani pohjaton syvyys. Tyhjiä! Ainoa mikä kuitenkin on todellista, on eläminen… Hagar Ei-mikään, Hagar Ring, Hagar Ryning, Hagar Götz! Sehän pilajuttu, joka saisi vaikka jumalat nauramaan. Ebba tästä ihastunee…"