"Cartesius hallitsee valoa, Toricelli ilmaa, De Geer on jo kaksikymmentä vuotta hallinnut maan sisustaa. Meidän muurarimme, nuohojamme ja paloruiskumme ovat kauan hallinneet valkeata: anna minulle vielä titaani, jättiläinen, joka vettä hallitsee, niin uudestaan luomme maailman… Kuinka sinä jouduit jesuiittakollegiumiin?"
"Vein puoltokirjettä kenraalin-viransijaiselle pater Malines'ille, joka lupasi toimittaa asiani kreivi Trautmansdorffin suosioon. Malines vei minut oppineisiin seuroihin ja jesuiittakollegiumiin."
"Tunnusta, että loistit oppinesi noitten hurskaitten isien joukossa!"
"Hoh, armollinen röökinä; noitten Euroopan oppineimpien miesten rinnalla olin minä kuten raakalainen!"
"Korupuheita! Sinä löit niitä sormille, kuten olet lyönyt Lutheria ja Kalvinia. Otaksun, että he olivat ihastuneet sinuun sekä että sinä salavihkaa olet jesuiitta. Tuossa mustassa nauhassa sinä kannat pyhää jäännöstä tuolta kaikkein kristillisimmältä virkakunnalta muistoksi onnellisesta kääntymisestäsi. Mikä se on? Ehkäpä pyhän Loyolan luita tahi kuusi hiuskarvaa paavin parrasta?"
"Ei, niin hurskas minä en ole", vastasi Hagar hymyillen, mutta kuningattaren tarkka katse havaitsi heti, että tuossa hymyilyssä piili jonkunlainen hämmästys.
"Sanoinhan sinulle, ett'ei sinusta ole arkkipiispaksi Upsalaan. Ajatteleppas, että epäillään sinun harjoittaneen salakuiskeita kirkkomme vihollisten kanssa, sekä että ainoastaan suora tunnustus voi pelastaa sinua lutherilaisesta inkvisitsionista! Muista, mitä piispa Johanneksen on täytynyt kärsiä hyvää tarkoittavista tuumistaan! Totuus esiin nyt vain: mitä nauhassasi kannat?"
"Viatonta muistoa, joka ei kenenkään omaatuntoa loukkaa, ei lutherilaista eikä katolilaista."
"Sen täytyy olla jonkinlainen sydäntä koskeva asia, koska sitä niin lähellä sydäntä säilytetään. Saanko nähdä tuon kapineen? En minä salaisuuttasi ilmaise, vaikka se olisikin pyhän Britan syömähammas."
"Armollinen röökinä… En ole jesuiitta enkä lutherilainen. Minun on kunnia tunnustaa kuningattareni uskoa: olen cartesilainen."