"Teidän lemmellisyytenne", sanoi hän, "on antanut Maunu kreivin ja tohtori Johanneksen kautta tietää toivomuksenne olevan, että vihdoinkin saisitte ehdottoman päätökseni siitä asiasta, joka meitä molempia läheltä koskee, nimittäin puolison valinnastani. Sen vuoksi teidän lemmellisyytenne suvainnee anteeksi, että olen kutsuttanut nämät arvoisat miehet, ilmoittaakseni heidän läsnä ollessaan mielipiteeni teidän lemmellisyydellenne, kuten minä myöskin Jumalan edessä sen sanoa tahdon, ilman mitään korupuheita tahi kiitos-sanoja."
[Sen keskustelun, jonka pääpiirteet tässä on lyhennetyssä muodossa esiin tuotu, on Kaarle Kustaa laveasti omakätisesti kirjoittanut ja löytyy se Arckenholtzin: "Drottning Kristinas arbeten och märkvärdigheter, öfvers, af Gjörwell." 2 osa, siv. 40 ja seur.]
Pfaltzkreivi kumarsi ääneti.
"Minä siis ilmoitan, etten tahdo estää teitä toivomasta saada minua avioksenne; mutta en myöskään anna teille toivoa, että se tapahtuisi."
Äänettömyys. Kuningatar jatkoi:
"Jos minä naimisiin menen, vakuutan ja lupaan minä, ett'en ketään muuta maailmassa aviokseni ota, kuin teidän lemmellisyytenne oman henkilön."
Äänetön kumarrus.
"Siinä tapauksessa ett'en naimisiin menisi, tahdon minä valtakunnan hyväksi ja turvaksi koettaa julistaa teidän lemmellisyytenne minun successor'ikseni ja valtakunnan perintöruhtinaaksi."
Taaskin äänettömyys. Pfaltzkreivi Kaarle Kustaa oli hyvin oppinut monessa tieteessä, mutta kaunopuhuja hän ei ollut, kuten Kustaa II Aadolf sekä hänen tyttärensä Kristiina. Hän odotti äänettömänä ja melkeinpä hämillään noitten lupausten jatkoa, jotka olivat kylläkin loistavia ja kuitenkin samalla aivan pieniä.
Kristiina kävi malttamattomaksi. Hän oli aikaansa katsoen tavattoman lyhyessä ja supistetussa muodossa, määrällisesti ja tarkkaan punnituilla sanoilla puhunut, mitä hän tahtoi sanoa ja odotti nyt vastausta.