"Ja sinä olet kesyttänyt pedon?"

"Kesyttää sitä ei taida, mutta teljetä häkkiin. Saa nähdä kuinka kauvaksi aikaa. Siinä täytyy olla tukeva ristikko."

"Sinä ymmärrät ratsastaa, sinä."

"Kerran olen tullut satulasta viskatuksi. Norrköpingissä se oli. Björnsnäsin luona. Tuo suomalainen velho, sinä tiedät. Hän, jolla oli hiuskutri. Kolme kertaa on hän lumonnut minun, kolme kertaa on hän saanut vitsoja. Kreivinna Götz! Hän kai on lähtenyt kaupungista?"

"Hän lähti toissapäivänä. Oli ollut hirveä melu ja häiriö Ryningin perheessä ja vielä suurempi Kurjella. He pitivät ilkiöstä."

"Pitivätkö? Se on mahdollista. Minä en koskaan ole nähnyt hävyttömämpää hameessa kulkevan, mutta en myöskään koskaan ihmeteltävämpää. Oli hetkiä sellaisia, jolloin minä olisin tahtonut olla hän."

"Mutta jalopeurasi on nyt kiltisti häkissä?"

"Niin, se maksoi paljon vaivaa. Neljä tuntia ratsastimme radan ympäri. Mitä koukkuja ja sivuhyppäyksiä! Välistä hiljaista mörinää. Ja aina jälleen samaan paikkaan, josta lähdimme ratsastamaan… minun henkilöni, joka piti nieltämän; ei mitään muuta, kuin minun henkilöni! Jumala varjelkoon kruunusta. Mitäpä jalopeura huolisi kullatusta hinkalosta? Meidän kahden tulisi ratsastaa läpi maailman. Minun piti levollisena hoitaa ohjia, kyllä minun paukkuheponi kiitäisi minun mielikseni. Jumalani, semmoinen ulkokullattu! Hänestä tulisi mainio valtiokansleri. Hän on ollut minulle niin uskollinen, että hän yöt ja päivät vain on ajatellut minua. Ja jäädä eloon minun jälkeeni, sepä hänestä mahdotonta! Mutta nyt on kuitenkin välimme selvä… vastaiseksi, kolmeksi vuodeksi. Älä pyydä tietää enempää, ole tyytyväinen sillä, että minä olen ohjissa! Äläkä mene naimisiin ennen, kuin nuo kolme vuotta ovat kuluneet, Ebba; minä tarvitsen jonkun, jonka kanssa saatan hiljaisuudessa nauraa."

"Olen seuraava armollisen kuningattareni esimerkkiä, minä odotan."

"Ei, älä sitä tee, saisit kentiesi kauan odottaa. Mene vain naimiseen sinä, joka saatat ja uskallat sitä tehdä, mutta älä ennen, kuin nuo kolme vuotta ovat kuluneet. Kentiesi ei ole onnellista ainaiseksi jäädä yksin. Meissä on liika lämmintä verta, ja sitten tuntuu tuo yksinäinen suuruus kovin kylmältä välistä. Pygmalion veisti itselleen Galathean… Minä tahtoisin veistää itselleni vertaisen… En, en vertaista, mutta jotakin vähän parempaa kuin leikkikalun. Toisinaan luulen löytäneeni sellaisen, mutta kun lankaan kosken, liikuttaa tanssimestari sekä käsiään että jalkojaan. Minä viskaan sen tuleen."