"Viimein tulee jalopeura häkistään ja kiitää pois vieden kuningattareni muassaan."
"Luuletko? En… minä en enään pelkää joutuvani sen saaliiksi. Löytyy liika monta hiuskutria. Ebba… mihinkä ikänä tahtoisitkin alentaa itseäsi, niin älä koskaan tasaa suosiotasi toisen naisen kanssa!… Soita Fikeniä sisään! Minä koetan nukkua."
Kristiina kuningatar pani maata, mutta unensiivet eivät hänen silmiään sivelleet, ajatusten seppämestarit yhä takoivat alasinta.
"Hän odottaa nyt… minä sidon hänen vielä… mutta kauan hänellä ei malttamusta kestä… häntäpä ei ainiaaksi saata sitoa. Hänen keltaisen nahkavaruksensa alla kuningas kuitenkin piilee… Entä jos vapauttaisin itseni hänen siteistään ja kaikista siteistä?… Jos minä… Hagaria on Wienissä ihailtu… hän on ollut yhdessä Euroopan oppineimpien miesten kanssa… Miksikä minun pitää olla sidottuna tähän raakaan maahan? Jos minä… luopuisin kruunustani?"
10. Ruben Zevin lähettiläs.
Minun rahani käyvät sotaa, minun rahani tekevät rauhansopimuksia.
Kuukausi sen jälkeen, kuin Tukholmassa toukokuussa 1648 tehtiin Kristiina kuningattaren ja hänen seuraajakseen määrätyn välillä juhlallinen sopimus, virutteli rankkasade eräänä kesäkuun päivänä vapaata Regensburgin valtakaupunkia. Se vei soraa ja pieniä kiviä vallituksista, huuhtoi kadut ja juoksi sitten puroina paisuvaan Tonavaan. Päivän valo tunki niin säästäen sisään Ruben Zevin sisimmäisen konttoorin ainoasta pienestä ikkunasta, että oli pakko sytyttää lamppu, joka nyt loi kalpean loisteensa vanhan rahakauppiaan pitkään, laihaan, kuihtuneeseen, mutta vielä voimissa olevaan olentoon. Hän ei huomattavasti ollut vanhentunut, sitte kuin hän kuusi vuotta takaperin oli käynyt Suomessa ja Tukholmassa. Nuo läpikatsovat, ruskeat silmät; jotka näyttivät vakoilevan ja näkevän maailman hämärimpiin nurkkiin, olivat kentiesi vaipuneet syvemmälle ikään kuin piilossa olevat kaukolasit; nuo luiset kädet, jotka niin paljo kultaa anastivat ja saattoivat viskata ulos melkein yhtä paljon, olivat yhä enemmän muodostuneet saaliiseen iskevän kotkan kynsien tapaisiksi; valkoisiksi käyneet hiuksensa olivat harventuneet otsalta, joka salasi niin monta tuumaa ja lakkaamatta hautoi uusia laveampia. Mutta vielä, ja ehkä enemmän kuin milloinkaan oli hän juutalaisten kuningas, samati kuin hän oli kuninkaitten juutalainen; vielä näytti hän kestävän aikaa ja vaivoja; vielä hän tukevin käsin johti niitä lankoja, joilla hän kietoi Euroopan ja koko maailman.
Tuo kehno, ahdas konttoori oli keskipisteenä siinä lukinverkossa, joka oli kehräytynyt valtaistuinten ja kansojen ympäri. Kaikki juoksi yhteen kuten säteet tätä tuskin kymmenen askeleen pituista keskustaa kohti, kohti tuota suurta, kulunutta, saksanpähkinöistä pulpettia, raudoitettua tammiarkkua, jonka sisällystä ei kukaan saanut nähdä, ja tuota vahvaa rautakaappia, jossa tärkeimmät paperit, paavien, keisarien ja kuningasten omakätisesti allekirjoittamina ja sinetillä varustettuina, saivat turvallisen piilopaikkansa. Mainittujen raskaitten huonekalujen välille jäi tuskin tilaa vähäiselle hyllylle, jossa oli hebreankieliset vanhan testamentin kirjat, pöydälle, jossa oli vesipullo, sekä kahdelle nahalla päällystetylle korkeaselkäiselle tuolille, joista toinen oli kirjoitustuoli. Useampia ei tarvittu, sillä täällä olivat keskustelut aina kahdenkeskeiset.
Tästä huoneesta meni ovi makuuhuoneeseen ja toinen etummaiseen konttooriin. Viimeksi mainitun oven ulkopuolella vartioitsi yöt päivät uskollinen vahti; toinen seisoi lakkaamatta aseilla varustettuna huoneen ulko-ovella. Tämä etummainen konttoori oli suuri sali, johon mahtui kaksitoista vahvaa pulpettia, jokaisen ääressä työskenteli kaksi kirjuria; suuria seinäkaappeja, joissa oli kirjeitä ja asiapapereita. Täällä työskenteli konehiston käyntiratas, joka pani monta sataa vähempää hammasta liikkeelle. Tänne tuli ja täältä meni posteja ja sananlennättäjiä kaikkina vuorokauden aikoina. Sanomalehdistö oli vielä ensimmäisen lapsuutensa kapalossa; sähkölennätin ja puhelanka haudattuna kauas tulevaisuuden sumuun. Kaikki yhdysliike kävi suorastaan ja enimmiten sananlennättäjien kautta, koska posti oli epävarma ja kovin epäsäännöllinen, mutta myöskin kirjekyyhkysiä käytettiin toisinaan. Sisimmäisestä konttoorista etummaiseen kulki puhetorvi, jonka kautta päällikkö ilmoitti käskyjänsä ja määrätyillä ajoilla otti vastaan kuulumisia.
Nyt istui Ruben Zevi kotkanpesässään, tarkkaan tutkistellen kahta äsken tullutta sanomaa, toinen oli Monsterista, toinen Osnabrückistä. Ne koskivat rauhansopimuksia. Tottunut kuin oli itseänsä hillitsemään, ei hänen muotonsa ilmaissut, olivatko nuo uutiset hänen mieleisiänsä vai eivätkö. Vihdoin kuitenkin hänen jyrkkäpiirteiseen otsaansa ilmaantui ryppy. Venedigin tasavalta oli rauhansovittaja ja Venedig oli kilpailia. Nuo rahalliset Alankomaat olisivat olleet vaarallisempia kilpailioita, mutta ne kulkivat Ruben Zevin talutusnuorissa. Venedig sitä vastoin juonitteli ja liehakoitsi itsensä esiin kolmessa maan-osassa.