Ruben Zevi oli ääneti hetkisen, ja mietti, tulisiko hänen ilmaista tälle näihin asti vähän luotettavalle nuorelle miehelle elämänsä syvimmän salaisuuden ja suurimman päämaalin.
"Vielä et sinä sitä käsittää saata", sanoi hän vihdoin. "Mutta niin paljon tahdon sinulle uskoa, että viimeiset ajat lähenevät suurilla askeleilla, se aika, jolloin Israel hajonneesta tilastaan pakanain seasta palajaa ja panee kaiken maailman kansat Davidin valtikan alle. Sinä olet kutsuttu ottamaan loistavaa osaa tuossa tehtävässä, ja siksipä, poikani, valmista itsesi sitä varten! Minä tahdon, että sinä opit turkin-kielen, samati kuin jo olet oppinut isäimme kielen."
"Herrani ja mestarini", kysyi Benjamin nöyrästi, "enkö saa ottaa mukaani sisartani Hagaria? Hän on viisaampi kuin minä."
"Hagar on vielä kaukana ruotsalaisten moabitien maassa. Nainen ei saata kulkea siellä, missä sinä kuljet, ja miksikä minä lähettäisin Ruthini molemmat lapset niin suureen kuoleman vaaraan? Jos sinä kaadut, tahdon säästää hänen Israelille."
"Mutta hän osaa, mitä minä en osaa. Hän tietää, mitä minä en tiedä. Hän on onnistuva, missä minä en onnistuisi. Antakaa minulle Hagar matkakumppaniksi, niin kaikki hyvin käy!"
"Sitä sinä et ymmärrä, mieletön poika. Hagarilla on oma tehtävänsä, joka on toinen kuin sinun. Miksikä luulet, että minä olisin tuhlannut miljoonan hänen kurjasta kreivillisestä nimestänsä, jota minä ylenkatson, jollei senvuoksi, että hänen pitää tekemän minun tehtäväni keisarin läheisyydessä?… Mene, tee itsesi valmiiksi!"
"Noin vähän itsenäinen, noin kypsymätön olemaan mies, joka itse voi päättää!" sanoi vanhus tyytymättömänä, kun hänen tyttärenpoikansa oli mennyt. "Ja tuollaisesta paimenpojasta tahdon minä luoda Davidin. Se ei käy; hän varmaankaan ei jälleen osaa muuta kuin tapella. Mitä tulee minun tehdä? Täytyykö minun vihdoinkin lähettää Jerobeamin?"
Ruben Zevi meni ulos konttooriin antamaan määräyksiänsä kaleerista, jonka piti lähtemän aikaisin seuraavana aamuna. Vielä hän epäili, ketä lähettäisi sanansaattajaksi, kun Rachel tuli häntä vastaan. Hänen ensimmäinen lapsuuden-ihanuutensa oli kasvanut täyteen kukoistukseensa ja tehnyt hänestä juutalaisen kaunottaren. Kansansa tavan mukaan olisi hänen jo täytynyt olla avioliitossa, mutta hän odotti tottelevaisesti nuo seitsemän palvelusvuotta. Hän etsi korvausta taloudenhoidossa maailman rikkaimmassa talossa, hänelläpä oli rajaton valta näissä emännän toimissa, joita paitsi ei mahtavin pohattakaan tule aikaan.
"Isä", sanoi hän vilkkaasti, sillä hän ja Hagar olivat ainoat, joilla oli lupa käyttää tätä tuttavallista nimitystä, "täällä on matkustavainen, joka ei ole tahtonut häiritä tärkeitä tehtäviäsi. Hän malttamattomasti odottaa saavansa suudella kauhtanasi liepeitä."
Ruben Zevi meni linnan ylikerrassa oleviin erikoishuoneisiin ja tapasi Hagarin, joka nöyrästi tervehti häntä tuolla itämaisella kunnian-osotuksella, jota juutalaisten oli tapana käyttää.