"Mitä?" huudahti juutalainen hämmästyneenä. "Tyttäreni Hagar on jättänyt olopaikkansa pakanain joukossa?"
"Tyttäresi on totellut, niin kauan kuin hän on saattanut häväistyksettä sitä tehdä. Ruotsin kuningatar on solvaissut minua ja kieltäytynyt hyvitystä antamasta. Käske minua, minä odotan määräyksiäsi."
Juutalainen kohotti olkapäitään.
"Pieni Kristiina on saanut liiaksi myötätuulta. Hän ei tiedä, ketä hän uskaltaa loukata. Lohduta itseäsi, tyttäreni, aikasi on tuleva. Mainitse minulle häväistys, jota emme me ole kärsineet! Mutta me olemme ymmärtäneet olla ääneti ja odottaa, emmekä odotakkaan turhaan. Minä tarvitsen kohta sinua Wienissä. Sinä olet viisas, rohkea ja innokas. Se suosituskirja, jonka ymmärsit houkutella Torstensonilta, on kaksi kertaa pelastanut taloni ruotsalaisten ratsumiesten kulkiessa ohitse. Sinun veljelläsi ei ole muuta kuin rohkeutta. Epäilen, uskallanko huomenna lähettää häntä tärkeitä tietoja viemään Konstantinopoliin. Miksikä sinä et ole mies?"
"Siksi", vastasi Hagar hymyillen, "että nainen välistä osaa toimittaa enemmän kuin mies. Isä, anna minun seurata Benjaminia Konstantinopoliin! Minä tunnen pohjoiset maat, tunnen Euroopan keskustan: en saata olla tyttäresi, tuntematta itämaata. Anna minun seurata Benjaminia!"
Ruben Zevi mietti hetkisen.
"Et tiedä, mitä pyydät; mieletön veljesi on pyytänyt sinua seuraajakseen. Ja minä lähettäisin ainoan toivoni, vanhuuteni ilon Ismaelin lasten saaliiksi! Molemmat kansani suuren tulevaisuuden perilliset!"
"Sinulla on Rachel." Juutalainen hymyili surullisesti.
"Rachel on hyvä lapsi. Hän ei koskaan anna isänsä vanhan sedän olla rakkauden ja huolenpidon puutteessa. Hän on myöskin tuleva Benjaminin puolisoksi ja hänen kanssaan tasaava perintöni. Oletteko ystäviä, te kaksi… ystäviä sydämmessänne ettekä sanoissa ainoastaan?" Nämät molemmat tytöt olivat ainoastaan viikon olleet yhdessä silloin, kun Hagar kaksi vuotta takaperin kävi Regensburgissa matkustaessaan Götziläisen perinnön tähden, ja silloin he olivat oppineet tuntemaan toisiansa. He tunsivat, että saattoivat olla vihollisia ja taistelussa äärettömästä vaikutuksesta kentiesi myöskin pitäisi heidän niin olla. Mutta Rachel oli myöden antava, eikä kunnianhimoinen: he tunsivat, että myöskin saattoivat olla ystäviä, varsinkin, koska tämä epäilemättä nyt oli molemmille edullisinta. He syleilivät toisiansa ilman teeskentelyä, jos myöskin ilman lämpimämpiä tunteita.
"Se on hyvä, lapseni", sanoi vanhus tyytyväisenä. "Zevin suvulla on monta vihollista; sitä ei sisällinen sota saa hajalle riistää. Tulevaisuus kuuluu teille molemmille, mutta, jotta ette te riitelisi, tahdon tasata nykyisyyden teidän välillänne. Rachel hoitaa komentoa talossani, Hagar toimittaa kansani asiaa ulkona maailmassa. Teidän erilaiset lahjanne eivät pane minua valinnassani epäilemään. Israelin Jumala, sinä olet tehnyt minun rikkaaksi, antaessasi minulle kaksi tällaista tytärtä. Anna heille myöskin heidän arvoisensa miehet! Rachel tietää kuka hänen on, ja tietää myöskin, että valittunsa on kuninkaan arvoinen. Hagar, minä katson sinulle kuninkaan vertaisen, ellei hän ole vielä enemmänkin."