11. Sanomia itämaille.
He eivät ennen olleet mitään, nyt tahtoivat he olla kaikki.
Kaleeri Levant kulki purjeitten, airojen ja virran yhdistetyillä voimilla alas Tonavata. Purjehdus oli vaarallinen näissä kiertelevissä vesissä, jotka jakaantuivat kapeisiin, väkeviin virtoihin, juoksivat sitten monien saarien ympäri ja yhdistyivät jälleen syvemmässä alassa, joka vielä oli kapea, mutta pian oli laveneva. Monta paulaa väijyi virran tyvenen pinnan alla: toisinaan paasia, toisinaan karia, ja väliin haaksirikkoon joutuneitten laivain hylkyjä, sekä vahvoja tammen ja petäjän runkoja, joittenka alapuoli oli painunut syvyyteen ja yläpuoli oli pystyssä vedessä. Luotsi, eräs älykäs genualainen, joka tunsi Tonavan paremmin kuin Välimeren, ei purjehduksen aikana hetkeksikään asemaansa jättänyt. Päivällä täytyi Levantin kiireellä soudolla kulkea noita kapeita virranjuovia pitkin, siinä kun usein saarista tuleva nuoli tahi kuula koetti ehkäistä kaleerin kulkua. Hämärässä etsi kaleeri ankkuripaikkaa leveimmässä virranjuovassa, sillä rannoille ei kukaan uskaltanut ankkuriin laskea. Siellä oli lakkaamatta ryövärejä väijyksissä ja ottivat kevyeisiin veneisiinsä ne varomattomat purjehtiat, jotka olivat laskeneet liika lähelle näitä epä-ystävällisiä rantoja.
Ei edes virran keskusta ollut täydellisen varma. Kaksi kertaa oli epäiltäviä pieniä aluksia hiipinyt ulos yön pimeydessä noille hiljaisille vesille ja äänettömänä lähestynyt laivan keulaa. Mutta he olivat havainneet laivaväen varuillaan; muutamat kovat, hyvin tähdätyt laukaukset, saivat heidät kiireimmiten katoamaan pimeyteen. Kaleerissa oli kahdeksan kanuunaa; se saattoi uhata kaikkia ikäviä yökummittelioita.
Näin oli Ruben Zevin lähetys onnellisesti kulkenut Straubingin, Passaun, Linzin ja Tonavan ylisen juoksun kautta, menemättä maalle. Wienissä lepäsi Levant kolme päivää, varustaaksensa itseänsä muonalla. Kaupunki oli melkein tyhjä kesävehreydessään, siellä kun olivat pelänneet Wrangelia ja ruotsalaisia. Hagar kävi jesuiittakollegiossa, joka kehräsi maailman ympäri lankoja, hienompia kuin Ruben Zevin, ja sai hyödyllisiä tietoja Konstantinopolista. Mihinkäpä ei näitten hurskaitten isien kädet ulettuneet ajan vehkeilyissä?
Matka kulki eteen päin. Wienin perästä alkoi virta käydä sameaksi rannoilta, vaikka keskusta oli selkeä, kiiltävä. Vuoret näkyivät kaukana taivaanrannalla, laveat unkarilaiset tasangot laitumella käyvine karjalaumoineen ulottuivat aina virran rannalle asti. Virta teki mutkan etelään päin, kuljettiin Pressburgin, Komornin ja Buda-Pesthin ohitse. Joka ilta, kun oli ankkuriin laskettu, tulivat Ruben Zevin asiamiehet, jotka tunsivat lipun, saamaan määräkäskyjä. Oi, noita hiljaisia, äänettömiä, lämpimiä kesä-öitä tuikkaavine tähtineen ja tuoksuineen, jotka tuulahtivat äärettömän laveilta, kukoistavilta laitumilta, ja noita satakielten liverryksiä, joita toisinaan keskeytti lammaslaumojen yksinäinen kellon ääni ja paimenten huuhueleminen!
Nuo molemmat lähettiläät, veli ja sisar, istuivat usein myöhään yöhön keskustellen kahden kesken noista ihmeellisistä kohtaloista, jotka olivat heitä vieneet niin kauas Kaskaksen torpasta. Miksikä he eivät uskoisi tähtiä? Kristiina oli ollut oikeassa, jotakin heidän täytyi uskoa. Ei kukaan heistä löytänyt pohjaa, perustusta, ei Israelin Jumalassa eikä kristittyjen Vapahtajassa. He tahtoivat molemmat yksimielisesti alistua sen salaperäisen johdon alle, jota he eivät voineet vastustaa ja joka näihin asti oli saattanut heitä niin odottamattomaan ylhäisyyteen. Hagar, joka oli etevämpi ja lahjakkaampi, oli selvään käsittänyt maalinsa, ja käytti nyt koko kaunopuheliaisuuttaan korottaaksensa kevytmielistä veljeänsä rinnallensa. Heitä ei kukaan saattanut tappaa eikä vastustaa ennenkuin tähtien hetki oli tullut. Heidän täytyi aina kohota mahtavammiksi, siksi, että maailma makasi heidän jalkojensa juuressa ja ihmiset suutelivat tomussa heidän vaatteittensa liepeitä. He eivät ennen olleet mitään; nyt tahtoivat he olla kaikki.
"Mutta Rachel saa minun miksi hyvään", väitti Benjamin viattomasti.
"Rachel on yksi niistä, joille Moseksen Jumala sanoi: lisääntykäät ja täyttäkäät maa! Tulee olla hyvä heikkoja kohtaan, mutta ei tule alentua heikoksi kuin he. Kun sanovat sinulle: lankea! niin vastaa heille: nouse! Sillä, kun he ovat lisääntyneet ja täyttäneet maan, ovat he määränsä tehneet kuten kasvi ja eläin. Me kolme — sinä tunnet tuon kolmannen — olemme saaneet toisellaisen onnen osan luomisessa. Meidän tulee kohottaa luoksemme sitä mitä kohottaa saattaa; lopun annamme olla alennustilassaan, ellemme sitä tallaa."
Mutkailtuaan itään päin oli Tonava Theissin laskettua siihen käynyt melkoista laveammaksi ja näytti nyt merenrannikkojen välillä olevalta salmelta. Levant kulki Belgradin, Orsovan, Palankan ja Wittinin kautta. Nämät matkustavaiset olivat tulleet turkkilaiselle alueelle: oikealla Bulgaria, vasemmalla Valakia. Molemmilla rannoilla raakaa, julmaa kansaa, joka oli saaliinhimoisten paschojen kovassa orjuudessa. Tavan takaa telkesi virtaa linnoitus tahi kaleeri täynnä aseellista väkeä. Tullia vaadittiin jokaisen linnoituksen kohdalla, jokaisen paschan lähettämän kaleerin luona. Tätä varten oli Ruben Zevin lähetyskunta itseänsä varustanut, he tuhlasivat kultaa ja pääsivät onnellisesti läpi. Yövahteja täytyi lisätä kaksinkerroin. Taaskin kaksi venettä Levantia pimeän tultua hätyytti. Tässä ei peloituslaukaukset riittäneet. Benjamin Zevi sai taas käytellä Urban Niemandin ruostunutta miekkaa. Hyökkäykset torjuttiin ja rohkeimmat merirosvot syöstiin verisin päin virtaan. Levant saapui kolmen viikkoisen matkan perästä onnellisesti Mustan meren lavealle meren selälle Sulinansuun kautta.