"Niin olen, kuten teidän ylhäisyytenne sanoo", vastasi Hagar ja irroitti valepartansa. "Olen Ruben Zevin tyttärentytär ja tämän hänen sanansaattajansa sisar."
Hän ei saattanut olla punastumatta. Hänen, mahomettilaisen silmissä liiaksi hoikka, mutta luonnikas vartalonsa tuli ilmi miehen puvussakin. Hänen itämaiset kasvonsa piirteet tummine, säihkyvine silmineen tulivat näkyviin ikään kuin erinomaisen muutoksen kautta, kun hän oli repäissyt valeparran pois. Suurvisiiri katseli häntä, yhtä hämmästyneenä hänen ihanuudestaan, kuin äsken hänen viisaudestaan.
"Kun olet pukua muuttanut", sanoi hän, "tahdon esittää sinua pojalleni Ahmedille." [Ahmed pascha tuli 1661 suurvisiiriksi isänsä jälkeen. Noiden molempien suurien valtiomiesten onnistui joksikin aikaa voimaansa saattaa sulttaanien uupuvaa valtaa.]
Hagar teki syvän kunniakumarruksen, vastaamatta. Häntä ei haluttanut tulla orjattareksi turkkilaiseen haremiin.
12. Orjan orjatar.
Mitä sanoisi Kristiina kuningatar?
Kaksi päivää tämän jälkeen näkyi satamasillan luona, jossa Levant oli ankkurissa, 50-miehinen joukko spahia, mukanaan kaksi kalliisti satuloittua arapialaista hevosta. Agan Mustafa toi Ruben Zevin molemmille sanansaattajille kutsumuksen, jossa pyydettiin heitä tulemaan suurvisiiri Kuprilin palatsiin.
Kieltäytyminen ei ollut mahdollinen. Taajaan huntuun verhottuna istui Hagar toiseen satulaan, jonka vaippa oli kullalla kirjailtu, ja hänen veljensä toiseen. He kuljetettiin palatsiin eri portaita, Benjamin suurvisiirin vierashuoneeseen, Hagar autuaitten portaita, jotka veivät haremiin. Nyt hän oli puettuna naiselliseen eurooppalaiseen hovipukuunsa ja esitettiin suurvisiirin etevimmille puolisoille. Hänen sydämmensä tykytti; tulisiko hän salvatuksi tähän komeaan vankilaan, näitten helmillä koristettuin vanhojen ja nuorten naisten joukkoon, jotka hypistelivät jokaista hänen hameensa nauhaa, vetivät neuloja hänen hiuksistaan ja koettelivat vaihetukseksi korujansa Hagarin päälle? Mimmoinenka elämä, minkälainen löpertely! He eivät väsyneet vuoroon ihailemasta ja nauramasta tätä kummallisen kankeata, kapeaan pukuun puettua uutta olentoa, joka oli niin aivan erillainen muista käytökseltään ja vaatetukseltaan. Miksipä häntä olisi haremiin tuotu, arvelivat he, ellei jotta hän tulisi sen asukkaaksi? Tunsivatko he mustasukkaisuutta? Koskapa kilpailla sen nuolista on vapaaksi päässyt? Näillä taitamattomilla, tahdottomilla sisään teljetyillä luonnonlapsilla oli kuitenkin vapaus nauraa, itkeä, puhua, ihmetellä, rakastaa, vihata, panetella — tehdä kaikkea, paitsi ajatella. Neljäntoista vuotiaat arvelivat että uusi suosikki ehkä oli heitä vanhempi. Ja Hagar ymmärsi turkinkieltä.
Orjattaret tarjosivat dadeleita ja hillottuja ruusuja. Nuo helmillä koristetut ahmivat makeisia, kuten ahnaat lapset. Tanssiattaret odottivat saavansa käskyä tanssimiseen, mutta he pettyivät. Tänään ei tanssista huolittu.
Haremin vahvat silkkiverhot vedettiin sivulle päin ja sisään astui eunukkirivin välissä, ei nuori Ahmed, jota Hagar pelkäsi, vaan seitsemän vuotias poika, niin ihana kuin kuva. Hänet nähdessään kaikki haremin asukkaat viskasivat itsensä alas, kasvot lattiaverhoja vasten. Muukalaiselle tehtiin viittaus, ja hänen täytyi samoin kuin muittenkin osottaa kunnioitustansa. Toinen viittaus, ja kaikki nousivat seisaalle. Mutta nyt ei noiden vihattavien huntujen tarvinnut peittää kaikkea suloutta miesten silmiltä. Tämän pojan edessä kaikki hunnut maahan pudotettiin. Hänen, joka oli kaikkien herra, piti näkemän kaikki.