"Sinä rauhoitat pelkoani, mahtava visiiri! Valtakunnan hallituksesta en ensinkään huolehdi; sitä ei saata kykenevämpiin käsiin jättää kuin sinun. Suurin kunnia, jota halajan, on, että voisin herraani miellyttää, ja joka päivä selittää hänelle, miten suuret ansiot sinulla on. Vaaditko minua tunnustamaan profeetan oppia?"
"Kalifin ensimmäinen puoliso ei saata olla muftin ja uleman apua vailla. Muuten pakotamme miekalla ainoastaan miehiä meidän pyhään uskoomme. Me emme tunne kristittyjen suvaitsemattomuutta naisia kohtaan. Meidän haremissamme viihtyvät kaikkinaiset uskontunnustukset."
Taaskin Hagarin rinnassa jotakin kuohahti, — ei hänen uskontonsa vuoksi, mutta naisen itsetuntoa oli loukattu. Nuo raakalaiset ylenkatsoivat naisen uskoa siksi, ett'eivät myöntäneet hänellä olevan sielua.
"Hyvä", sanoi hän kylmästi. "Muftit ja ulemat tulevat minuun tyytymään. Sinä tiedät nyt, mahtava visiiri, että pelkäämättä uskallat jättää herrasi kalliin henkilön minun haltuuni. Vaaditko vielä jotakin lisäksi?"
Jos Kuprili olisi ollut yhtä suora kuin älykäs, olisi hän vastannut: minä vaadin, että korvasi on minun luonani ja suusi sulttaanin luona. Mutta hän vastasi:
"Orjasi ei saata mitään vaatia, hän saattaa ainoastaan rukoilla, että hän saisi olla sinun ylhäisessä suosiossasi, kuten teräksinen tikari kulta-lippaassa. Minä esitän sinulle ylhäisen herrani tädit: Aischen, Fatimen ja Chanfaden. He antavat sinulle pesu-astian, jossa kätesi peset. Suvaitsetko jo tänään muuttaa padischan palatsiin?"
"Tahdon kuusi päivää olla vieraanasi. Minä tahdon lähettää sanan iso-isälleni, Ruben Zeville. Hänellä on kyyhkysiä Konstantinopolista; minulla on kyyhkysiä Regensburgista."
Kuprilin otsa hänen päähineensä alla vetäytyi ryppyihin.
"Kalifi ei pyydä puolisoitaan; hän valitsee niitä."
"Sanasi ovat viisaat", vastasi Hagar levollisesti. "Minä en pyydä iso-isäni suostumusta, minä ilmoitan hänelle, miten padischa on osottanut minulle armoansa. Sinun pitää lukeman viestini ja hänen viestinsä myöskin."