Suuttumuksen puna nousi Hagarin poskille.
"Silloin minä kysyn häneltä samati kuin hänen oli tapana kysyä minulta: tiedätkö kuka minä olen ja kuka sinä olet? Tiedätkö että minä olen käskiänä valtakunnassa, jonka rinnalla sinun valtakuntasi on kuten pähkinänkuori? Oi, minä olen huoannut, olen sanomattomasti halannut kerran päästä vertaiseksesi ja nyt olen sinua ylhäisempi, nyt on sinun paikkasi minun jalkojeni juuressa! Älä sano, että olet yksinvaltias valtakunnassasi, sekä että minä ostan valtani olemalla suurvisiirin tottelevainen orjatar! Minä olen syntynyt valtaan, kuten sinä, ja mitä sinä ansaitsematta olet perintö-oikeudella saanut, sen minä olen viisaudella ja voimalla voittava. Yhdeksän vuotta, ja koetetaan sitte vertailla, mitä sinä olet minun rinnallani! Sinä ylenkatsot puolison velvollisuuksia, sinä et tahdo taipua miehen vallan alle. Hyvä, minä olen lapsen puoliso, minä olen yhtä itsenäinen kuin sinä; mutta minä olen, mitä sinä et saata olla, vaikka halusta tahtoisit: herrani hallitsiatar."
Uusi sulttaanitar käveli kiivain askelin edestakaisin pehmeitten lattiamattojen päällä. Hän oli päätöksensä tehnyt; hän oli jälleen entisellään.
"Miksikä vapista? Arpa on langennut ja sitä ei muuttaa saata. Kyllä tulen Kuprilin orjattareksi sillä ehdolla, että hän tulee minun orjakseni. Tähteni, minä kiitän sinua! Sinä olet vienyt minut vallan portaille; sinä olet kerran vievä minua sen kultaiselle valta-istuimelle. En ole ollut mitään, tahdon kerran olla kaikki."
Hiljainen huokaus salin kynnykseltä oli vastauksena näihin sanoihin. Sabina oli tuotu tänne suurvisiirin käskystä ja seisoi nyt ovella hämmästyneessä odotuksessa. Tuo rehellinen Nerikentyttö oli toivottomana pelästyksestä.
"Ne sanovat… ne sanovat, että koiraturkki on ottanut minun rakkaan neitini!"
"Niin, kuningattareksensa, Sabina. Ja sinun pitää oleman ensimmäisenä hovineitonani. Etkö ole iloinen noin suuresta kunniasta?"
"Iloinen? Jumal' armahtakoon. Olisinko minä iloinen, kun haukka vie hienon kultakyyhkyseni?"
"Lue minulle jotakin, minä tarvitsen sanan rauhattomuutta vastaan.
Lue 45 psalmi, Herran voidellun vihkimisvirsi!"
Sabina otti huoaten psalttariraamatun, jonka Risebergasta olivat mukaansa saaneet, selaili sitä, mutta ei saattanut kyynelten takia löytää vihkimisvirttä. Sen sijasta hänen silmiinsä sattui 57 psalmi: — "Minun sieluni makaa jalopeurain keskellä, jotka ovat niinkuin tulen liekit; ihmisten lapset, joiden hampaat ovat kuten keihäs ja nuolet, ja heidän kielensä kuten terävä miekka. Verkon he virittävät minun käymiseni eteen ja painavat alas minun sieluni. Korota itsesi, Jumala, taivasten ylitse ja sinun kunniasi ylitse kaiken maailman!"…