Tukholman kaupunki eli juhlariemussa: siellä oli pidetty huolta siitä, että yhteinen kansa sai oikein selvän käsityksen rauhan merkityksestä. Jumalanpalveluksia kaikissa kirkoissa, muistorahoja, ilotulituksia linnan ja virran luona, kaikellaisia kansanhuvituksia toreilla ja puutarhoissa. Nyt oli Kristiina kuningattarella tuhlaamisen syytä. Nyt oli hänen ja valtakunnan mahtavin aika, mutta nyt oli myöskin hänen kunniansa korkeimmalla asteellaan, sillä kaikki tiesivät, että hän se oli, joka oli jouduttanut tuota kunniarikasta rauhaa ja ilman hänen mahtisanaansa se todenmukaisesti vielä olisi riippunut sotapäällikköjen miekankärjessä. Ensimmäinen sananlennättäjä sai 600 tukaatin kultavitjat ja sanansaattaja aateloittiin, palkintoja jaettiin runsain käsin, ja rauhansovinto pantiin kultakupukkaan.
Jos ilo ei ollutkaan yhtä yleinen keisari Ferdinand III:nen hovissa, niin koetettiin siellä kuitenkin näennäisesti iloa osottaa. Myöskin siellä Te deumia veisattiin, kansa huvitteli itseään, kellot soivat ja messut kaikuivat yöt päivät, munkit kulkivat juhlakuluissa pitkin Wienin katuja liehuvine lippuineen ja pyhimysten luut koreissa pyhäinjäännös-arkuissa. Neitsy Mariaa ei tunnustettu voitetuksi: taivaan kuningatar oli, voimallisempana kuin maallinen tuolla ylhäällä lumimaassa, rauhaa rukoillut.
Eräs keisarin alammaisista, vanha juutalainen Regensburgissa, sai eräänä syksypäivänä rauhansanoman konttooriinsa. Pieni liike valkoisen parran alla olevassa ylähuulessa melkein näytti surunvoittoiselta hymyilyltä. Hän tiesi sen jo edeltä päin; sepä oli hän, joka oli rauhan tehnyt; siinä puuttui näihin asti allekirjoitukset vain.
"Porvari-oikeus Israelille on vielä lykätty toistaiseksi!" mutisi hän hiljaa itsekseen. "Kärsivällisyyttä! Levätkööt nyt hetkisen Itämeren ja Tonavan välillä. On huolta pidetty siitä, että yhtiöt Habsburg ja Bourbon tarjoavat toinen toistansa enemmän. Minun tilini… hm… Jerobeam!"
Ensimmäinen konttooripalvelia astui sisään.
"Keisari saa ne kolme miljoonaa, joita hän on pyytänyt, ja minä vaadin Ranskan, arkkiherttua Ferdinand Kaarlelle annettavat vahingonkorvaukset takuudeksi. Baierin vaaliruhtinas saa miljoonan ylisen Pfaltzin takuutta vastaan. Nyt se ei ole 100,000:nen arvoinen, mutta kymmenen vuoden perästä on se meille antava pää-oman korkoina. Muut saksalaiset ruhtinaat saavat maksaa 80 prosenttia edeltäkäsin taikka tulla minutta toimeen."
"Prinssi Kaarle Stuart pyytää yhä uudestaan rahoja, astuaksensa maalle Englannissa. Se on ainoa ja viimeinen keino, millä hän voisi pelastaa kuninkaan, hänen isänsä hengen", ilmoitti konttoorikirjuri.
"Kaarle I kukistukoon. Hän on minun pettänyt kuten kansansakin. Mene!
Minä asetan Oliver Cromwellin Englannin valta-istuimelle."
Kymmenen minuuttia tämän jälkeen palasi Jerobeam, tuoden mukanaan vähäisen ohuen erittäin taajaan kirjoitetun paperiliuskan, joka äsken oli tullut kyyhkypostissa Konstantinopolista. Ruben Zevi pani lasisilmät nenälleen ja luki järkähtämättömän tyvenenä paperilla olevaa hienoa kirjoitusta.
"Tiedän, tiedän", sanoi hän itsekseen. "Venedigin on tällä kertaa onnistunut puolustaa Kandiaa. Ei tee mitään, sen tulolähteet ovat loppuneet, kilpailu häädetty, Janitscharit voitettu… Muhamed IV on pantu valtaistuimelle… uudet sopimukseni onnellisesti päättyneet, turkkilainen valta on viittauksestani valmis hyökkäämään keisarin niskaan… Vielä tahdon hillitä puolikuuta… Oi minun viisasta Hagariani, minä tunnen sinun käsialasi! Sinä kaikkiin kykenet… Israelin Jumala, sinä tiedät, miten Abraham sai taistella uhratessaan Isakkinsa! Mutta täytyihän minun uhrata Hagar sinun suuren työsi tähden; hän on sen valmistava!… Vakoojat häntä ympäröitsevät sulttaanin palatsissa; jokainen orjatar kuuntelee, jokainen eunukki on valmis häntä pettämään. Mutta hän on voittanut sulttaanin äidin, Tarchanin, venakon; henkivartiaston päällikkö on häneen täydellisesti kiintynyt… Lapsi raukka, sulttaani, näkee hänessä ainoan suojeliansa ja uskoo hänelle kaikki. Kuprili itse on taipunut hänen vaikutuksensa voimasta… hänellä on näennäinen valta, mutta Hagar se on, joka hallitsee ja kaikkia päättää. Molemmat käsittävät, että he yhdessä kykenevät kaikkeen, ja sepä heidän välillään ystävyyden säilyttää. Oi, minun tyttäreni, minun tyttäreni, sinä pidät nyt osmaanien koko valtaa käsissäsi!… Benjamin palaa Smyrnan ja Välimeren kautta… Jerobeam!"