Tuon kuohulaineen maininki ulottui niin pitkälle, että vielä kaksi sataa vuotta tämän jälkeen Ruotsin etevin historioitsia joutui tuosta kiivaaseen väittelyyn. Sen vaiheet jääköön historian kerrottavaksi. Kristiinalle tämä taistelu tuotti käännekohdan. Hän alkoi sen kuningattarena ja lopetti naisena. Hän alkoi, turvaten aatelittomiin säätyihin, taistelunsa aatelisten kasvavaa ylivaltaa vastaan, joka uhkasi kahlehtia kuninkaat ja kansat. "Nyt", sanoi hän, "on aika poistaa väärinkäytökset." Mutta nuo papit, porvarit ja talonpojat kävivät hänelle liika rohkeiksi. Kun hänen omassa hallinnossaan nähtiin väärinkäytöstä, seurasi toisellainen kuninkaansana: "Täytyy niin taputtaa tuota valkoista lasta, ett'ei musta unohdu!" Hän taputti molempia ja molemmat tunsivat itsensä pettyneiksi. Se oli Richelieun ja Mazarinin valtiotaito: ei kansanvalta eikä aatelisvalta saanut häneltä riistää hänen itsevaltiasta kruunuansa. Hän istui alas kahden tuolin väliin ja jäi siihen istumaan. Ihailun korkeimmalla kukkulalla alkoi panettelu. Johannes Rudbeck oli totta uneksinut: tähti alkoi laskea, mutta sitä ei vielä huomattu, se laski kaareillen.
Näillä valtiopäivillä toimitti kuningatar vallanperiälleen Kaarle Kustaalle oikeuden antaa lapsilleen, tuleville Kaarleille, perintö-oikeuden kruunuunsa. Mitä haihtuva maine merkitsi sen kuninkaallisen perinnön rinnalla, jonka hän vallanperimyksessä jätti valtakunnallensa!
Nyt Kristiina oli kruunattava, ja noitten neljä kuukautta kestävien kruunausjuhlien maine täytti maailman. Aina yhä eteen päin lykättynä, pidettiin vihdoin juhlakulku Jakobsdalista Tukholmaan tuorstaina lokakuun 17 päivänä 1650 säätyjen läsnä ollessa. Pitkänä ja loistavana kulki se kunniaporttien läpi sillä välin, kuin 40 sotalaivaa virrassa linnan alipuolella lippujen liehuessa ampumalla ilmoitti tervehdyksiänsä. Sunnuntaina lokakuun 20 päivänä toimitti arkkipiispa Lenasus kruunauksen Isossakirkossa. Ei mikään kommellus ollut pahaa ennustamassa. Kaikki kävi onnellisesti ja loistavasti; kruunaushevoset hopeakengissä, kruunaushärkä komeili kullattuine sarvineen, viini vuosi virtana kansan joukoille, ilotulitukset kestivät puoli-yöhön ja sitte seurasivat tappelut päihtyneiden kesken. Sitten tulivat pitkissä riveissä ylhäisten pidot. Ja silloin tapahtui vähäinen sivuseikka, joka kuuluu tähän kertomukseen.
Niitten monien lähetyskuntien joukossa, jotka kaikista valloista ja hoveista toivat onnentoivotuksia kruunausjuhlaan oli myöskin tatarilais-turkkilainen lähetystö. Siinä oli kymmenen kummallisesti puettua itämaalaista, jotka Muhamed IV:nen puolesta lahjoittivat kuningattarelle komean, kullalla kirjaillun satulavaipan. Eräs sen aikuinen kertoja mainitsee tatarilaisista, että: "sen kansan sievistelytaito oli hyvin heikko, ja kun joku kuningattaren väestä meni heitä tervehtimään, hyppäsivät he penkille; sellainen oli heidän sivistyksensä. Heillä oli myöskin muassaan mainittava henkilö, jota käyttivät pappina, soittajana ja ruoanlaittajana."
Tatarilaiset pääsivät kuningattaren luo, he viskasivat itsensä maahan, otsat vasten pehmeää lattiamattoa sekä antoivat sitten onnentoivotuskirjoituksen.
Kuningatar suvaitsi ottaa vastaan kalliilla kivillä koristettuun hopearasiaan asetetun pergamentin, jonka kuvakirjaimia ei kukaan läsnä olevista osannut lukea, ja kuiskasi hymyillen häntä tänään palvelevalle hovineidelle, Ebba Sparrelle:
"Jospa minulla nyt olisi Doxani täällä, niin hän minulle nuo harakanvarpaat selittäisi."
Samalla havaitsi hän pienen tuohon viralliseen turkkilaiseen onnittelukirjoitukseen kiinnitetyn valkoisen silkkikäärön. Hän kiersi käärön auki ja luki, suureksi hämmästykseksensä seuraavat kuusi seitsemän, kauniilla latinalaisella käsikirjoituksella präntättyä ruotsinkielistä riviä.
"Hagar Sulttaani, Osmanien kuningatar, lähettää Ruotsin Kristiina kuningattarelle tervehdyksensä Jumalan kaikkivaltiaan armosta. Tulkoon päiväsi lukuisiksi ja onnellisiksi. Kuten sinä olet suojellut minun tieni, tahdon minäkin suojella sinun alammaistesi teitä minun valtakunnassani. Minä jätän sinut Allah'in ja hänen suuren Profeettansa huomaan ja olen sinulle kuninkaallisella ystävyydellä suosiollinen. Annettu Stambulin Seraljissa Moharremin 12 päivänä vuonna tuhatkuusikymmentä Hedschran jälkeen.
Hagar."