"Mutta sulttaani on yhdeksänvuotias lapsi! Saatatko ajatella onnellisempaa yhteensovitusta… kaikki oikeudet eikä mitään velvollisuuksia! Olla naimisissa ja kuitenkin olla neitsy; olla itsevaltiaan puoliso ja kuitenkin hänen hallitsiansa. Kaikesta, mitä Hagarissa olen ihaillut, on tämä schakkipeli kaikkein eriskummallisin. Se on niin ihmeellistä, että minä melkeinpä olisin valmis antamaan hänelle kaikki anteeksi tuon nerollisuuden vuoksi…"
"Tänään, Kristiina. Nero tänään ja kuristettu huomenna."
"Mahdollista. Tiedänkö minä, tahi tiedätkö sinä, elämmekö huomenna? Hänen ei tarvitse kuten minun, pelätä kruunua samalla, kun se hänen päähänsä lasketaan."
"Orjatar!… Elinaikuisessa vankeudessa!"
"Oohoh, hän kyllä itsensä hoitaa, kyllä hän tulee ulos."
Kruunausjuhlat voittivat kaikki, mitä siihen asti oli Ruotsissa nähty ja jatkuivat muutamien päivien tarpeellisen levon perästä, aina seuraavan vuoden helmikuun loppupuoleen. Kunniaportteja, eläintaisteluja, piirijuoksuja, vaeltavia vuoria, amatsooneja, metsänhaltioita ja merenhaltioita, muriaaneja, norsuja, esille kieriviä laivoja, teaatteritansseja ja kaikellaisia valepukimia vaihteli tanssien, ilotulitusten, aamuun saakka kestävien aterioitsemisien sekä kokonaan paistettujen härkien, viinistä tehtyjen suihkulähteitten ja vielä monen muun kanssa, jota ylhäisille ja alhaisille oli valmistettu. Kalliimpien ja kummallisimpien joukossa oli Stjernhjelmin teaatteritanssit tahi oikeammin huvitus: "Voitonriemuinen Parnassos", jonka valmistukset olivat vieneet enemmän kuin puoli vuotta ja joka ensi kerran näytettiin tammikuun 9 päivänä 1651. Ei ollut helppo löytää mitään järjestystä tämän kappaleen 30:nessä "esityksessä", jota uudempi aika nimittäisi kuvaelmaksi, ja jossa, paitsi laulajia ja tanssioita esiintyi 80 haaveellista olentoa, jokainen kertoen kuka hän oli, ja mitä hänen tuli tehdä Kristiinan kunniaksi. Olympian jumalat ja jumalattaret, Troijan, Kreikan, Roman sankarit, runottaret, sulottaret, hyveet ja paheet esiintyivät vuorotellen intialaisten, persialaisten, sotaväen, runoiliain, filosoofien, kelloseppien ja kirjanpainajain kanssa. Loistavat koristemaalaukset ja puvut, jotka silmiä ihastuttivat, palkitsivat tuon kehnonpuolisen kokoonpanon ja pitivät jossakin määrin katselioita lämpiminä lämmittämättömällä kilparadalla, jota välistä käytettiin sirkuksena, toisinaan teaatterina, pakkasessa sellaisessa, jossa lämpömittari olisi näyttänyt 20 astetta, jos se siihen aikaan jo olisi ollut keksittynä.
Katseliapaikat olivat amfiteaatterin muotoon asetetut pitkät penkkirivit toinen toisensa takana ja toistansa ylempänä. Alimpana, lähimpänä rataa, nähtiin ylhäisempi sotapäällikkyys ja muita ylhäisiä mieskatselioita. Kalliilla matoilla peitetyn toisen rivin keskustassa nähtiin kuningatar hovikuntineen, valtakunnan neuvosto, ulkomaalaiset lähetystöt ja aateliston jäseniä rouvineen niin monta, kuin siinä tilaa sai; niitten takana kolmannella ja neljännellä rivillä aatelistoa ja aatelittomat säädyt, muutamat vaimoineen; takana olevissa riveissä oli katselioita taajaan ahdattuina alemmista säätyluokista. Valaistus oli sellainen, kun se öljylampuista olla saattoi; ja mukavuudet sen mukaan. Airuet ja palveliat tekivät parastaan hillitäksensä sitä sohinaa, jota ei kuningattaren läsnä olokaan saattanut estää ja joka toisinaan teki puheen näytelmäpaikalla kuulumattomaksi osotteluksi.
Kuningattaren seurassa kaivattiin suosikki Maunu De la Gardie. Hän oli näkymättömänä kulissien takana, kuningattaren toisena persoonana, joka toimitti hänen määräyksensä mukaan kaikki, missä ei kuningattaren arvo suvainnut hänen ylhäistä persoonaansa näkyvissä olemaan. Kristiinan takana istui pfaltzkreivi, vallanperiä, synkkänä ja hajamielisenä, tuskin häntä sanallakaan kunnioitettiin. Vuoroon armollisena ja tyytymättömänä ivaili Kristiina ranskalaisten lähettilään kanssa jokaista kohtausta. Mercurius oli liiaksi laiha, Minerva liika lihava, muusat olivat kuten karjapiiat, filosoofi kuten paistinkääntäjä.
"Miten tämä teidän korkea-arvoisuuttanne miellyttää?" virkkoi Kristiina, kääntyen arkkipiispan Lenaeuksen puoleen, jonka hän oli kutsuttanut rinnalleen, luultavasti sen vuoksi, että hän kirkon puhdas-oppisena ylipäällikkönä kovin inhoi näitä pakanallisia temppuja. "Kuuleeko teidän korkea-arvoisuutenne, mitä mies tuolla uskaltaa sanoa?
"Ken hurskahin
Saa pilkatkin.
Saa maksaa huvitukset,
Ja kaikki kustannukset…"