[Voitonriemuinen Parnassos, toinen näytös, 9:säs kohtaus.]
"Hän kertoo meille maailman tapoja, eikä hän kentiesi olekkaan väärässä", vastasi arkipiispa.
Valtioneuvoston läsnä olevista jäsenistä oli valtiokansleri poissa, joka esteeksensä oli sanonut voivansa pahoin. Presidentti Kurki ja amiraali Ryning tasasivat huomionsa teaatteritanssin ja politiikan välillä. Siinä se nyt juuri vähällä oli, taisiko Mazarini kestää frondea vastaan Ranskassa. Ryning sanoi ankaria sanoja kuningattaren itsevaltaisesta menettelystä, hän kun oli koettanut asettaa ruotsalaisia sotajoukkoja ja laivoja kardinaalin käytettäväksi. Kurki hymyili valtioviisaalla tavallaan.
"Ruotsalainen isänmaan-ystävä saattaa olla levollinen, hänellä on etevä kuningatar, mutta tämä kuningatar on nainen."
"Valitettavasti!" mötisi Ryning merimiehen rehellisellä suun mutkistelemisella.
"Sanokaa onneksi. Paitsi Aleksanderia ja Cæsaria ei meidän armollinen kuningattaremme ketään niin ihaile, kuin Condén suurta prinssiä, ja Condé on nyt kardinaalin vihollisten puolella. Olkaa huoleti meidän laivastostamme!"
Kurjen ensimmäinen, tämän kertomuksen alussa mainittu puoliso, tuo rakastettava Sofia De la Gardie, oli kuollut ja Kurki oli puoli toista vuotta sitten mennyt uusiin naimisiin Kristiina Hornin kanssa. Tämä uusi haltiatar Kurjen ruhtinaallisessa kodissa oli katseliain joukossa saanut paikkansa valtioneuvos Ryningin rouvan rinnalla ja kestitsi naapuriansa, joka maalta oli tullut, päivän kiertävillä hovijuoruilla.
"Teidän armonne saattaa ajatella mille mielelle olisimme tulleet, jos me täällä Tukholmassa olisimme äkkiarvaamatta saaneet, verilöylyn kesken kruunauksen juhlamenoja."
"Jumala varjelkoon!" virkkoi luottavasti tämä Risebergan hurskas vanha rouva. "Tuollaisia pakanallisia näytelmiä ja sen lisäksi vielä verilöyly! Onko tehty kapina hänen majesteettinsa pyhitettyä henkilöä vastaan?"
"Ei, mutta teidän armonnehan saattaa ajatella, minkälainen outo, tavaton tapahtuma. Tänne tuli turkkilaisia ihmis-syöjiä leveissä housuissa ja turbaanit päässä ja lahjoittivat hänen majesteetillensa mesopotamilaisen onnentoivotuksen eräältä entiseltä kammaripiialta, jonka nimi oli Hagar, ja joka nyt lienee suurmogulin sulttaanitar ja uskaltaa nimittää kuningatarta sinuksi. Hänen majesteettinsa oli ollut niin vihaan syttynyt, että hän heti paikalla oli käskenyt hakata turkkilaisten päät poikki. Mutta arkkipiispa rukoili armoa heidän puolestaan, joten he saivat pitää henkensä sillä ehdolla, että heti tulisivat kristityiksi."