Näin kulki puhe. Mutta Kristiina kuningatar ei ollut hullu, eikä lumottu; hän oli ainoastaan liika ylhäinen laskemaan. Hän oli kuningatar joka sormenjäsenessään, niin, että luuli omistavansa kaikki ja siksi voivansa suoda itselleen huvituksen antaa pois kaikki. Kultaa, sitä taas jostakin sisään virtaili, mutta kruunu on avonainen, sillä ei ole kantta eikä pohjaa; siinä ei saata mitään säästää, siitä täytyy kaiken juosta ulos, muuten se ei olisi kruunu. Valtakunnan tarpeet? Eikö kuningatar ole valtakunta? Kansan köyhyys? Puhetapa! Hän kyllä tunsi ne vanhat valitusveisut. Eivätkö he saattaneet tyytyä leipään ja silliin? Eikö kunniassa ole kyllin rikkautta, ja koskapa Ruotsin valtakunta oli ollut niin mahtava kuin nyt? Anna minulle taalain tytön hame, suomalaisen pettuleipä, lappalaisen kurja hökkeli, niin olen kuitenkin kuningatar, — niin kauan, kuin minua miellyttää olla kuningattarena!
Tämä suurenmoinen pääpiirre arvoituksen tapaisessa henkilössä, tuo halu, olla kaikki, tuntea kaikki, voida kaikki, on Kristiinan avain. Vuodesta 1650 oli hän valtakunta ja kansa: pian oli hän tuleva vielä enemmäksi; hän oli tuleva aikansa keskipisteeksi.
Itsenäisenä ja umpimielisenä, oli hän sentään toisinaan saattanut paljastaa jonkun sopukan sydämmestänsä; hän oli kuitenkin nähnyt rinnallaan yhden uskotun ystävän, jolle hän saattoi kertoa omasta itsestään. Nyt hänen kohtalokseen tuli, että myöskin tämä ystävä oli hänen jättävä. Kesken kruunausjuhlaa ilmaisi Ebba Sparre eräänä iltana, että Jaakko Kasimir De la Gardie, Maunu kreivin nuorempi veli, oli pyytänyt häntä omakseen, ja Ebba anoi nyt kuningattaren suostumusta. Kristiina hymyili; hän oli itse raivannut tämän uuden kosian tien, hänessä oli se naisellinen heikkous, että hän tahtoi naittaa pois serkkujansa ja hovineitojansa. Mutta hän muistutti Ebbaa, että heidän sopimuksestaan toukokuussa 1864 vielä puuttui muutamia kuukausia.
"Nuo kolme vuotta pitää täyteen tuleman, ennen kuin minä kadotan kuningattareni jokapäiväisen armon, jota ei mikään palkita voi", vastasi Ebba.
"Hyvä. Minun mielestäni Jaakko kreivi ei ole hullumpi. Hänellä on huonompi pää kuin hänen veljellään, mutta enemmän taitoa. Vahinko, että hän on kolme vuotta sinua nuorempi."
"Minä jään aina nuoreksi, niin kauan kuin olen yhden-ikäinen naimattoman kuningattaren kanssa."
"Silloin siis olet nuori harmaapäisenäkin vielä, Ebba. Minun lohikäärmeeni odottaa turhaan nuo kolme vuotta. Jollakin täytyy syöttää petoa, vaikka se sitten olisi kissanpoikasella. Ellei lohikäärme saa ahmaista prinsessaa, saa hän ahmia kruunun. Toivonpa että hän saa kyllänsä. Huomenna vietämme kihlaustasi linnassa."
Vuoden kuluttua kihlauksen jälkeen vietettiin nuoren parin häitä suurella komeudella Tukholman linnassa. Kuningatar antoi morsiamelle hopeaserviisin, joka oli 6,000 riksin arvoinen ja esiintyi itse hääpäivän edellisenä iltana pidoissa, missä paimenet ja paimentajattaret ottivat jumalien vieraissakäyntiä vastaan. Liitto, joka oli onnen auringonpaisteessa solmittu, kesti ainoastaan viisi vuotta ja loppui, kun Jaakko Kasimir De la Gardie sai urhoollisen sotilaskuoleman Köpenhaminan valleilla 1657.
Yli noitten loistavien, tanssivien, tuhlaavien vuosien 1651 ja 1652, yli ensimmäisen, kiihkeästi vastustetun ja vihdoin takaisin otetun vallanluopumisen, yli Messeniuksien verisen mestauslavan, yli uusien kreivikuntien, vapaaherrakuntien, aateliskirjojen, oppineitten kiitosrunojen, balettien, pitojen, valtiollisten juonten sekavien vyhtien, sotavarustuksien ja hoviportaissa hiipivien jesuiittajälkien juoksee kertomuksen lanka yhä eteenpäin vuoteen 1653, joka oli suosikkien vuosi. Ei yhtään aurinkoa ilman kiertotähtiä. Vaihdettu prinssi ylenkatsoi hamettansa, mutta ei saattanut irroittaa itseänsä sen korko-ompeluista ja palteista, naisen mielipiteistä.
Vuodesta 1647 vaihtelivat oppineet Kristiinan hovissa suuresti. Ne tulivat, näyttivät taidetemppujaan, saivat kiitoksia, käytettiin, varustettiin kultavitjoilla, erotettiin virasta suosiosta tahi epäsuosiosta, eläkkeellä tahi ilman eläkettä, ja katosivat. Kristiinan Doxaa seurasi mainiompia kirjanhoitajia: Vossius, Freinshemius, Salmasius… Vossius joutui kinaan Salmasiuksen kanssa, suistui pois armosta, mutta hänen onnistui pelastaa itsensä suosion sirpaleella. Bocclerus työnnettiin Upsalaan, sai selkäänsä ylioppilailta ja kirosi Ruotsia. Salmasius lähetti Bourdelotin, Bourdelot loisti aikansa, mutta hänen kukisti Pimentelli. Maunu De la Gardie oli kahdeksan vuotta ollut onnen korkeimmalla kukkulalla, kun eräs Klaus Tott niminen nuori mies esiintyi… toisen ja kolmannen luokan tähtiä oli monta loistamassa.