"Ah, Bochart, joka huvitti teidän majesteettianne taidokkaalla huilunpuhaltamisellaan! Nandé on kirjoittanut vanhojen kreikkalaisten tanssitaidosta, Meibom heidän soitostaan. Teidän majesteettinne luvalla saavat he näyttää taitoansa."
Pienempi hovipiiri, enintään nuorisoa ja uusia tulokkaita sekä lähettiläitä, oli koossa, kun kuningatar neljänneksen yli viisi astui sisään. Juhlallinen muoto oli jätetty pois näistä tuttavallisista piireistä. Tavallisesti joku oppineista luki esitelmän, jota sitten seura arvosteli ja myöskin kuningatar itse. Mutta lääkäri oli kieltänyt tuollaisen työn tänä iltana. Hän oli lähinnä majesteettia seuran keskipisteenä. Itse tuo äsken omavaltainen Maunu kreivi alensi itsensä kysymään uuden suosikin terveyden tilaa sekä valittamaan, että hänen sairautensa oli ryöstänyt monelta tilaisuuden saada hänen hyödyllisiä neuvojansa. Bourdelot vastasi huolettomasti, että hän nyt oli jälleen voimistunut ja luuli voivansa parantaa kaikkia muita tauteja, paitsi korttipeli-himoa ja ylpeydenhimoa. Viimeisiä sanoja sanoessaan loi hän katseen uusimpaan kreiviin, nuoreen Klaus Tottiin, jolla juuri oli armo puhutella kuningatarta.
Kuuluisan herra Aaken ainoa poika Klaus oli tähän aikaan 23-vuotias ja oli niin nuorella iällä jo ennättänyt tulla kreiviksi, ylimmäiseksi kammariherraksi, valtaneuvokseksi ja henkivartiaston kapteeniksi. Hän ei saattanut tulla Maunu kreivin rinnalle kauneudessa, notkeudessa ja hienoissa hovitavoissa, mutta hän oli pitkävartaloinen, kukoistava ja voimakas nuori mies, joka tunsi suonissaan kuninkaallista verta ja näytti olevan valmis koettelemaan voimiansa vaikka koko maailmaa vastaan. Paitsi että hän oli tappelia, joka oli peritty ominaisuus, tiesivät juorut myöskin kertoa, että hän oli suuri kortinlyöjä sekä muuten hillitön elämässään, mutta eivät aavistaneet hänessä uutta suosikkia. Yksinkertainen luonnonlaki oli, ett'ei Bourdelot ja Tott voineet kärsiä toisiansa.
Uusi tulokas, kuten Tottkin, mutta 10 vuotta vanhempi, oli espanjalainen lähettiläs Don Antonio Pimentelli, eräs kaunis, notkea hovimies, jolla oli mustimmat hiukset ja vilkkaimmat maurilaiset silmät, mitä Ruotsissa milloinkaan oli nähty. Hän tasasi kohteliaisuutensa kuningattaren, jonka armoissa hän näkyi olevan, ja suojeliansa Bourdelotin välillä, joka piti silmällä hänen jokaista askelettaan.
Tänä iltana, jolloin ei esitelmää ollut tarjolla, huvitteli seura itseään oppineilla ja älykkäillä arvoituksilla. Missä on ympyrän neliöitsemys! Nopassa, joka antoi kultarahan kieriellä. — Kuka on keksinyt perpetum mobilen? Koski ja lörpötyshimo. — Kuka on sitte keksinyt ruudin? Paholaisen rippi-isä. — Eikö hän ole tehnyt maailmaa onnelliseksi muilla hyödyllisillä keksinnöillä? On, pelikorteilla. — Mikä on viisasten kivi? Kiteytynyt uni. — Kuka on keksinyt kreikkalaiset ja romalaiset? Koulumestari, joka oli saanut kimpun vitsoja nimipäivälahjaksi ja oli epätiedossa, mistä hän löytäisi sopivia syitä. Ja sillä tapaa sitä jatkettiin. Parhaat vastaukset palkittiin sormuksilla, korvarenkailla, rintaneuloilla, kirjoilla ja muilla lahjoilla 100, 200 ja 500 taalarin arvosta. Pimentelli, joka oli keksinyt sen kummallisen rippi-isän, ja uusi vapaaherra, ensimmäinen tallimestari Steinberg, joka nopan oli keksinyt, silloin kuin kuningattaren ivallinen katse oli etsinyt Tottia, saivat molemmat suuria palkintoja, edellinen kultakannukset, jälkimmäinen hopeiset hevosenkengät.
Tohtori Bourdelot tahtoi kuulla jotakin kreikkalaisten tanssista — heidän "soittamostaan", — jota professori Naudé heti oli valmis esittämään. Tätä esitystä pitäisi tehdä selvemmäksi liikkeitä näyttelemällä. Miksikä ei? Tohtori Meibom on valmis soittamaan sitraa ja sitten Naudé tanssi niin kömpelösti ja Meibom soitti niin viheliäisestä, että hovi melkein tahtoi hillittyyn nauruun pakahtua nenäliinojensa piilossa. Kaikeksi onnettomuudeksi eivät voineetkaan enään vihdoin nauruansa hillitä. Tanssi ja soitto taukosi; molemmat nuo oppineet herrat jättivät julmistuneena hovin, joka näin oli rohjennut tehdä pilkkaa arvoa ansaitsevasta klassillisuudesta.
Kuningatar oli nauranut, kuten kaikki muut, mutta näki nyt parhaaksi näyttäytyä suuttuneelta.
"Bourdelot pyytää Naudélta ja Meibomilta anteeksi, se on välttämätöntä", sanoi hän Bochartille.
Bourdelot totteli, sehän täytymys. Hän meni seuraavana päivänä noitten loukattujen oppineitten luo, kiitti heitä, suu tunnetussa irvinaurussa, siitä tavattomasta huvista, jonka he olivat valmistaneet hänelle ja koko hoville. Naudé käänsi selkänsä hänelle ja Meibomin vastaukseksi tuli vahva korvapuusti. Kun tämä tuli tiedoksi, kääntyi kuningattaren viha Meibomiin.
"Miksikä ette viskannut häntä ulos akkunasta?" ärjähti kuningatar tohtorilleen.