"Kamreeri Mickelson ei ole vielä maksanut entisenkään viikon laskuja", rohkeni vouti muistuttaa.
"No odota!"
Rauhankassa Ölannissa oli tyhjempi kuin sotakassa Saksassa. Saarenkuningas vihelsi kansanlaulua ja tarttui soittokelloonsa. Hänen kirjurinsa Stefan Gambrotz, aateloittu Hirschenstjerna, tuli sisälle.
"Hanki minulle rahoja, Gambrotz!" Kirjuri tunsi raha-asiat ja hän lykkäsi oikeaa kämmentänsä vasempata vasten, olkapäitään kohottaen.
"Mitä nyt, sinä leivätön ruokalainen, tahdotko kämmenelläsi tyydyttää minua? Mitä varten olet oppinut niin kaunista käsialaa kirjoittamaan, ellet pusertaaksesi kultaa harmaista kivistä."
"Teidän kuninkaallinen korkeutenne ei ole Ruotsin kruunua köyhempi. Hänen majesteettinsa on luottamuksensa menettänyt, paremmin luotetaan hänen ensimmäiseen alammaiseensa."
"Mutta minä en käytä tanssimestareita, minä, Gambrotz. Olen saanut kylläni neuvottomista repolaisista. Kirjoita juutalaisille! Pane panttiin Ölanti!"
"Hänen majesteettinsa on alkanut hieroa sopimuksia Israelilaisten kanssa. Texeira on osottanut häntä Ruben Zevin luo; Ruben Zevi viittaa Texeiraan, että hänellä on vara kaikkeen."
"Wurst und Wuth! Norkoile meille vapaaherrakuntaa Suomesta jostakin!
Siellä on kyllin maata."
"Älkää siihen luottako, teidän ylhäisyytenne, Kaarle X:nes sen ottaa takaisin."