— Qu'est ce que c'est? Mitä siellä? kysyi kuningas kääntyen taapäin.
— Pikaviesti! huusi nuorukainen uudelleen, kiipesi takajoustimelle ja kumartui kuninkaan puoleen, samalla kuin hän oikealla jalallaan antoi aimo potkuja vastustajilleen, jotka kiskoivat häntä koivista.
Kaikki tuo tapahtui hevosten juostessa hyvää vauhtia alamäkeä.
Kahakka oli niin hullunkurinen, ettei kuningas Suursaaren-tapahtumiin syventyneenäkään voinut olla hymyilemättä. Yksi ainoa silmäys pienen maantieritarin hehkuviin kasvoihin, miehuullisen näköiseen muotoon ja tomuiseen sotilaspukuun, josta kuningas huomasi hänen kuuluvan uskollisiin savolaisiin, poisti hänestä kokonaan suuttumuksen tuosta rikoksesta tierauhaa ja kuninkaan arvon kunnioitusta vastaan, jota hän muuten oli sangen tarkka vaatimaan.
— Anna minulle paperisi ja käy ajajan viereen istumaan! käski kuningas.
Sanantuojalle ei sitä tarvinnut kahdesti sanoa. Tuokiossa hän oli antanut paperin, kiivennyt pitkin vaunun oven reunaa ja asettunut hämmästyneen ajajan viereen, vieläpä lisäksi ehtinyt vaarallisella retkellään tehdä jonkinlaisen sotilaantervehdyksenkin majesteetille.
Kuningas luki kirjeen; hänen kasvonsa synkistyivät.
— Mikä tyhmyys! sanoi hän ranskaksi Ehrenströmille. — Pyytää käskyjä kymmenen penikulman päästä, kun joka silmänräpäys on kallis ja on käsissä keinot, joilla voi edistää voiton saantia tai estää tappiolle joutumista!
Kuten tiedetään tuli tämä Fredrik prinssin laiminlyönti, jonka tähden vihollinen muun muassa sai uudelleen anastaa ja viedä pois neljä tuuliajolle joutunutta laivaa, uuden eripuraisuuden syyksi kuninkaallisten veljesten välille; se harmitti kuningasta suuresti etenkin siitä syystä, että nyt aivan epävarmaksi jäänyt voitto sen kautta olisi melkoisesti kallistunut ruotsalaisten puolelle.
Kustaa III:n luontainen jalous ei sallinut hänen purkaa närkästystänsä viattomalle pikaviestin tuojalle. Pojan ujostelematon käytös miellytti häntä, ja hän näki hyväksi muutamin armollisin kysymyksin tiedustella pienen sanansaattajan elämänvaiheita.