Seisoen kuninkaaseen päin kääntyneenä, toinen polvi nojaten ajurin istuimeen, kertoi Lennart Croneld — hevosten täyttä karkua juostessa — suuria kursailematta lyhyen elämäkertansa. Hänen isänsä, vanha virkaeron saanut majuri, asui pienellä tilallansa Kerimäen pitäjän rajalla Savossa ja oli menettänyt varansa muutaman rautaruukin perustamisyritykseen. Vanhoilla päivillään oli majuri mennyt uusiin naimisiin, ja hänen toinen puolisonsa hoiteli häntä nyt, kun pojat, Detlof, uusmaalaisväen kapteeni, ja Lennart, savolaisjoukon kersantti, olivat ruvenneet kuninkaan palvelukseen. Kun nyt hyvällä syyllä voitiin odottaa jotakin tehtävää rajan puolella ja kun isänkoti oli vaarassa joutua vihollisten käsiin, ei Lennart salannut sydämensä harrasta halua päästä mitä pikimmin omaan joukkoonsa palvelemaan.
— Tahdomme pitää huolta siitä, että sinun vilpitön toiveesi toteutuu, vastasi kuningas, armollisesti nyökäyttäen päätään. — Isäsi on kelpo sotilas, ja olen vakuutettu, etteivät pojat ole huonompia.
Hevosia vaihdettaessa Sipoossa, kolmen penikulman päässä Helsingistä, hyppäsi Lennart Croneld alas, riensi nuolena talliin ja valitsi parhaan hevosen, jota juuri aiottiin taluttaa kuninkaan vaunujen eteen. Kuninkaallisen majesteetin palveluksessa oleva sanansaattaja, siinä ne taikasanat, jotka voittivat kaikki estelemiset, semminkin koska oli nähty pienen viestimiehen saapuvan ajajan istuimella kuninkaan omissa vaunuissa. Vanha rakuunan satula lisäksi, ja asu oli täydellinen hänen jatkaakseen ratsastustansa.
Ennenkuin kuninkaan hevoset vielä oli ehditty valjastaa, astui pikku kersantti esiin, tervehti sotilaan tavoin ja kysyi, mitä kuninkaallinen majesteetti käskisi viedä vastaukseksi kirjeeseen.
— Vastauksen tuon minä itse, sanoi kuningas, ja sinä saat sijoittua kamaripalvelijan viereen.
— Anteeksi — sanoi nuorukainen rohkeasti — minua käskettiin tuomaan vastaus, ja hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi odottaa minua.
Kuningas hymähti taas. Sellaista varmuutta hän ei ollut tottunut tapaamaan joka päivä.
— Aiot siis ehtiä herttuan luo ennen minua?
— Niin toivon, teidän majesteettinne. Ellen taita niskojani tiellä.
— Ei mitään hullutuksia, minä varoitan. Mutta jos ehdit herttuan luo ennen minua, niin sano hänelle… Osaatko selittää arvoituksia?